SELL Games 2003

SELL Games 2003

– Kaunas Lithuania

 

Menomatka

– Nandiheimosta kepardiksi

Edellinen yö valvottiin: joku teki harjoitustyötä, muut eivät ymmärtäneet omaa parastaan. Matkan aikana juttujen taso laski irkkiäkin alemmaksi. Nandi hymyili silti – yliväsymykselle?

Virossa paras ruokapaikka oli Citymarket, mutta piknik olisi ollut parempi järjestää aidan toisella puolella – onhan ruoho siellä vihreämpää.

Latviassa tiet olivat kuoppaisia ja opasteet risteyksen jälkeen. Paikalliset osaavat lahjoa poliiseja, bussikuskit eivät välttämättä. Riikan kauneimmat jokimaisemat katseltiin kolmeen kertaan sekä tehtiin ekskursio maaseudulle.

Liettuassa huoltoasemilla oli pimeää eivätkä ne myyneet karttoja, vaasalaiset seurasivat taksia ja keskustahotellissa manuaalinen vessa.

Lukuja otettiin, mutta toimituksesta tuli rutiini.

Sprintti

– Miksei juostu tartanilla?

Toiset tykittivät ruohokenttää seitsemän, toiset kahdeksan minuuttia. Rastilta lähdettäessä ei katsottu kartasta seuraavaa vaan sitä seuraava – seuraava kun näkyi jo. Koskaan ei ole pää ollut niin paljon jalkoja edellä – jalat vaan eivät olleet mailerin.

 

Normaalimatka

– Kyllä me susta tykätään: ethän enää viiltele itseäsi, ethän

47 minuuttia mutanttivadelmien valtaamaa mäntykangasta: Mäet olivat säännöllisen pyöreitä ja juoksijat taas suunnistajia kovempia. Kaikki kikat koitettiin, mutta lopulta paras konsti peesareiden karkoittamiseen oli väärän rastivälin suunnistaminen.

Viesti

– The Most Beautiful Man

Miika tuli kärjessä aloituksesta, Jenni sateenvarjoineen saavutti arvostetun The Most Beautiful Man -tittelin, ankkuri alisti normaalimatkan voittajaa mielin määrin.Tärkeintä oli kuitenkin seurateltta, näyttävä maaliintulo ja Suomen joukkueenjohtajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa. Hajontoja oli, tasapuolisuudesta ei päästy selvyyteen. Eniten palkintoja sai viiksekäs manageri.

Paluumatka

– Odotellaan rauhassa, bussi käynnistyy ihan kohta

Liettuassa pelattiin pesäpalloa, viimeinen lyönti takalaittomaksi – onneksi vain vatsalihakset revähtivät.

Latviassa tiet olivat kuoppaisia, opasteet risteyksen jälkeen ja kiertotiet pitkiä. Riikan kauneimmat jokimaisemat katseltiin kolmeen kertaan sekä tehtiin ekskursio maaseudulle.

Viron tullissa voitiin pahoin – lennokkaasti. Jotkut kuulemma nukkuivat matkalla – toiset jopa söpösti.

Rafaelin enkeli oli kisabiisi – ja Asereje pikakitaralla. Oikun huumori saavutti uuden tason.

Muuta tapahtunutta

– Olipa kerran…

Palkinnot pokattiin salibandystä.

Kisabussilla pääsi perille kunhan edes toinen etupyörä oli kääntyvä – jos jarrut olivat hitaalla, niin sitten käytettiin kiertotietä.

Iltaisin etsittiin ruokapaikkaa tai luettiin satuja.

Kysyvä löytää ja kisapassilla pääsee: ellei koripallojoukkue luovuta suihkuaan, kannattaa kysyä vastustajilta – kysymättäkin voi livahtaa, jos on pokkaa.

Kunniaa tuli viestistä, mainetta ruokailusta: ainoastaan kepardit söivät paikalliset perinneruuat alusta loppuun.

Tulokset ja kuvia löytynee osoitteesta http://www.sell2003.lt, karttoja skannataan kunhan keritään.

-Tuomas, University of Technology

KeparDI