OPM 2000 Umeå
Otteita Janne Konttilan matkapäiväkirjasta, eli
KeparDI OPM-Uumajassa
To 29.9.2000
Traktorillaan pihaan Raimo karauttaa…
Tiivistynyt tunnelma nostatti hien violetin kuultavan ihoni pintaan, kun astuin sisään Kangasalan Voiton klassis-romanttis-tyyliseen linja-autoon. Raahautuessani kohti takapenkiltä hohkavaa maltaan tuoksua loin viimeisen silmäyksen taakse oikealla jäävään Tuska-Irmelin grilliin, kulturelliin hervantalaiseen illastamispaikkaan. Palautin jälleen ajatukseni tarjoilijaneidin soman solakoista kasvoista takaisin bussiin ja sen sisältään keltamustiin matkustajiin. Takapenkiltä lähti tulemaan C-kasetti kohti etuosan kasettipesää. Välittäessäni kasettia eteenpäin tunsin oudon, ennakoivan tunteen tämän litteän kappaleen vaikutuksesta psyykkeeseeni. Tuntia myöhemmin kepardi-miesten asettuessa ojanpenkille riviin ulkoiluttamaan pikkuveljiään, olen jo humpan orja. Bussin lähestyessä Turkua alkaa kosteusprosentti bussissa nousta ja minäkin tunnen olevani jo aika kaasuissa. Matkakansan astuessa ulos jo toistamiseen tyhjennykselle ja varaston täydennykselle ihmettelen, kuinka pitkälle rakkoni vielä pystyy venymään. Pelistäni nimittäin ei ole vielä tehty havaintoja ja pelkään jopa sen puuttuvan.
Laivalla mukaamme yhyttäytyvät teeksulaiset ja hillityn pieni joukko humanisteja Turusta. Rosellan baarissa Kepardi-konkari opastaa: ”Hoida sä pöytään lisää tuoleja, niin mä hoidan muijat.” Hyvä, olenkin aika puutteessa. Viheltävä hengitykseni ei tee vaikutusta naisiin. Matti ja Marjo alustavat tulevaa menestyksestä; tanssikilpailusta vihreitä kuulia ja drinkkilippuja. Topo jatkaa diskossa…
Pe 30.9.2000
…siellä on juomat teräviä, Humppamiehen paratiisissa…
”Hyvää huomenta, God morgon!” Silmät suorastaan seisovat päässäni valvomiselta. Linja-auton jouset kiristyvät taakan lisäyksestä. Vonka-Matilla ja ”pytty on paras ystäväni”-Jarnolla on vaikeuksia selviytyä ulos hyttiemännän ohi. Käännämme nokan pohjoiseen. Näen ympärilläni verestäviä silmiä ja etuosassa herätellään henkiin Humppa on murha –kansalaisliikettä. Viimein kuskikin sijoittaa kruununsa hätävarjeluna ruotsalaiseen Leif vs. Lars –homoiskelmäkasettiin. Viimein kaarretaan majoituskoulun pihaan, Uumajan eräälle yläasteelle. On aika pukea otsalamppu päähän, ruuvata kompassi käteen, hirttää bricka sormeen ja sonnustautua sinivalkoiseen paitaan ja täplikkäisiin housuihin. Sen jälkeen voikin mennä makuupussiin odottamaan yöpuistosprintin lähtöä. Viimeisen rastin ympäristön heijastinviidakko on kokemus sinällään. Miesten kisan pokkasi raukkamaisesti oman seuran mies, mutta seuraavat sijat Suomeen; 2. Lindeqvist, 3. Leppävuori, 4. Ryynänen. Åbon Bodil toinen naisissa. Mutta kokemus oli myös kisa-pubikin, kunnes homma karkasi käsistä. Tunsin itseni suorastaan leijuvan, ja niinhän tosiaankin teinkin, kunnes kattokruunun koristeet tulivat vastaan. Seurauksena putka-keikka eli arestiin keittiöön…
La 31.9.2000
Tervetuloa hotelli Helpotukseen…
Aamulla tieto juomarastista karisti mielestä orastavan morkkiksen. Linja-autossa ruotsalais-jänikset kuuntelivat silmät pyöreinä kajareista pauhaavaa Mika Häkkinen-ylistyslaulua. Kisakeskus ei mykistänyt massiivisuudellaan ja kuivin paikka löytyi tien varresta. Mutta maasto sykähdytti suunnistusmielisen mieltä, jos vain lähtöön asti jaksoi juosta. Tukholman KOT:n edustusdelegaatio oli varustautunut juomarastille selviytyäkseen turvanaruin ja polvihousuin. Vähemmälläkin varustuksella tosin selviytyi viinan ääreen, kunhan vain suunnisti ääntä kohden. Järjestäjien suodokset eivät kieltä hellineet, mutta niin vain viimeiset kepardit poistuivat paikalta vasta tarjoilun loppuessa. Ja matka takaisin maalialueella oli Metsä-tontullekin vaarallista puuhaa. Kisan kovimmasta suorituksesta vastasi Tehon Valle, jonka kuvailtiin saapuneen juomarastille tuskan ja rasituksen paistaessa kasvoilta. Viisi mukia troppia riviin, kymmenen sekunnin kellotus ja kompassisuuntaa kohti. Vieressä katselleet haukkoivat henkeään. Sima hallitsi pelin juonen vielä paremmin. Maalin kautta juomarastille, kolmas sija plakkariin ja napit kakkoon. Miesten pääsarjassa ruotsalaistunut Ilkka kääri voiton. Mikko jäi muutaman sekunnin mitalista. Auringon alkaessa laskea mailleen ja järjestäjien purettua maali, saattoi maalisuoran päässä nähdä tumman hahmon, joka osoittautui kaivatuksiksi henkilöksi. Notski urakoi 12,5 kilsan kisan alta kolmen tunnin.
Matka takaisin leirikeskukseen sujui stoppaillessa, kun Bumtsis kävi määräajoin tarrkistamassa bussin renkaisen ilmanpaineet. ”Kuski, voisiks sä pysähtyy, kun mun miehellä on paha olo?”
Humppaa, taikka kuole, taikka humppaa, taikka humppaa ja kuole!
Banketin lähestyessä kiinnitin illallislipukkeen rinnukseeni ja otin käden hetkeksi aikaa ulos housuistani. Banketti järjestettiin yliopiston tiloissa ja tilaisuuden alku lykkäytyi vain noin tunnilla. Sehän ei juuri haitannut, kun käytti vain kättään povarilla. Narikka oli ilmainen ja omapalvelu-tyyppinen, joten otimme homman haltuun. ”10 kr, tack!” Hurrit jäivät ihmetellen tivaamaan narikkalappua. Pöytäjärjestys takasi ruotsin kielen tarpeen. Riisi ja kana eivät tehneet minuun vaikutuksista, joten Kotanen kävi keittiössä ilmoittamassa että Konttila ottaa ruoan juomana. Tarjoilijoiden lähestyessä nopeaa toimintaa punkkulasien kanssa! Pöydissä kiersi pullo, jonka kylkeen sai halukkaat puhujat kirjoittaa nimensä. Valle ja Karri erehtyivät ansaan. Vallen puhe ei jättänyt ketään kylmäksi. ”Skål!” Samaten Siman mongerruksesta sai selville, että kisat tultaisiin pitämään ensi vuonna Tampereella. Virallisen häröilyn jälkeen jotkut suunnistivat hinnoistaan edulliselle baaritiskille, useammat kävivät narikalla.
Ählämit alkoivat vinguttaa vinyyliä ja lava täyttyi skandeista ja vuonoista. Olin illan tähti lennellessäni mieheltä toiselle levittäen ensi vuoden kisojen ilosanomaa. Joidenkin mielestä salin ilma alkoi tuntua liian kuumalta ja virkistystä haettiin olympialaisten hengessä läheiseltä kuralammikolta. Satanen rinulia vaihtui nopeaksi kastautumiseksi. Ja tytöt vedon vuoksi perään, tosin hieman äännekkäämmin: ”Mä en ota pikkareita pois! Tästä ei sitten kerrota!”
Humppakummitus, ei enempää…
Yliopiston tilat osoittautuivat yllättävän massiivisiksi ja sokkeloisiksi, joten Matti joutui tunnin suunnattomana pyörittyään astelemaan trikoo-juhla-asussaan keskeyttämään talkkarin TV-hetken. Kovapäisimmät ottivat viimeiset hitaat pois alabaarissa. Itse tein tuttavuutta monien kymmenien ruotsalaisneitojen kanssa.
Koululle saavuttaessa mankka keskellä käytävän lattiaa ja humppa raikamaan. Kotanen näytti suomi-pojan mallia: T-paita, kalsongit, pikkukengät ja eikun humppaamaan. Naapurikansalaiset yrittivät lähestyä outoa kulttuuria ja opettelivat innokkaasti uusia suomalaissanoja opetuksellamme: ”Jag bor i Trollhättan, Sinulla on hyvä perse.”
Majoituskoulun alkaessa aamutuimaan hiljentyä ilonpitoa jatkettiin vaikka väkisin, minkä sai Antti kokea, kun huomasi yhtäkkiä olevansa kannossa kohti ovea pelkkä makuupussi verhonaan. Matin jano ei millään meinannut sammua ja hän himoitsikin jo Sakun avonaista casea:
Matti: Saku,anna kaljaa!
Saku: En anna!
Matti: Anna nyt!
Saku: En anna, mä tarvii niit itekki. Mee ny vittuun siitä!!!
Matti: Mä en oo saanu sitä viäl tänään.
Saku: No tuu tänne, vedetään sun kalsarit alas ja mä voin nykii sitä vähän, et sä rauhotut!
Su 1.10.
On humpattu, jenkattu…
Sunnuntai aamun koitto yllätti ainakin Topon ja Jallun, jotka olivat tehneet laskuissaan pienen pilkku-virheen, ja joutuivat näin olleen tyytymään 20 minuutin yöuniin. No tämähän tiesi pelkkää hyvää aamun viestiä ajatellen. No maastohan oli pieneen kohmeloon paras mahdollinen: kivipohjaa, pientä pränttiä, hirveetä vauhtia. Ennen lähtöpamausta ilmeet loistivat epätoivoisen tuskaa, mutta iloksihan se muuttui, kun jalometallia tuli Suomeen. Mikko pesi ankkuripätkällä svenska-Ilkan 6-0 ja maaliviivan tuntumassa hurrattiin. Ja kakkonenkin voitti TeekSun eli se oli siinä!
Takaisin tulomatka tarjosi Silja-lineä, Vaasaa ja kuskin loputonta pauhaamista. ”Siellähän se syy on!”, kuski ratkaisi Hannukaisen poisjäännin keskelle ei-mitään, kun valokiilassa kimmelsi neitokainen.
Tuska-Irmeli näkyi jo horisontissa, mutta minulla oli jotenkin henkisesti ja fyysisesti tyhjä olo. Aivan kuin olisi ilmat potkaistu pellolle. Krisse kaappasi minut hoiteisiinsa ja lupasi antaa tekohengitystä. Se onkin tarpeen sillä ensi vuodeksi minulle luvattiin vastuullinen tehtävä Tampereen omien OPM:ien itkumuurin virkailijana…