OPM 1996 Helsinki

KeparDI Helsinki World Tour 1996

Niin...
  Koska tuossa mannaviikolla humalapäissäni menin lupailemaan omaa
versiota OPM-keikasta, niin aion myöskin olla sanani mittainen mies. 

  Pikamatkasta ei muistoja, koska en ollut paikkakunnalla.

Lauantaiaamu 5.10. valkeni kirkkaana ja krapulaisena. Pidettyäni henkisen valmentajani, shamaani (Shamanus Maximus) Timo M. Willbergin kanssa aamupalaverin koskien aamupäivän kilpailua hyppäsin kunnon kansalaisen tavoin julkiseen kulkuvalineeseen. Anti-Molemaani Willbergin hokiessa kisamantraa saavutin kisafiiliksen helposti. Saavuttuani Pohjois-Tapiolan koululle havaitsin edellisen päivän tapahtumien verottaneen kepardilauman vitaliteettia roimasti.

Kun kunnioitettu puheenjohtajamme Maija oli saanut veivattua Passattinsa käyntiin lähdimmekin kohti kisapaikkaa keskittyneen hiljaisina. Henkinen valmentajani istui vieressani fiilista luoden, niinkuin niin monta kertaa aikaisemminkin. "Tästä tulee mun päivä", ajattelin ja kertasin ponnistuksen eri vaiheita mielessani. Saavuimme kisapaikalle ja itseoikeutettuna numero ykkosenä aloin seitsenvaiheisen verrytttelyohjelmani läpiviennin. Vieressa majaansa pitaneet NTHI Angelsit yrittivat kaikin keinoin saada murrettua keskittymistani taukojumpan muodossa, mutta heillä ei voinut olla aavistustakaan keskittymiseni syvyydestä.

Lähtömerkki kilahti ja ajattelin nanosekunnin ajan: "Tämä on SE kisa." Tätä varten on uhrattu satoja ja taas satoja tunteja. Nyt tai ei koskaan." Sitten peto pääsi irti. Oli aurinkoinen paiva ja olin valinnut asuuni täydellisesti sopivat aurinkolasit. Onhan niin, etta kilpailuasun tulee olla taysin huomaamaton, ns. toinen iho. Henkisen valmentajani neuvot kaikuivat paassa. "Jos suoritus lähtee suuntaan, niin älä turhaan vaanna alastuloa!" Näin olin päättänyt.

Rasti toisen perään ja kuin telkkä pönttöön. Aloin jo miettia tuuletusta maalissa. Tekisinko Dahliet vaiko Isometsät. Onko paljon yleisöä, onko perhe ja ystävät paikalla? Ja sitten tuli valtava shokki. Ohitseni kiisi numerolla 13 oman ryhmittymän Riku Rintanen. Maailma hajosi kappaleiksi, miksi taas kävi näin, ja viela omat koirat puree. Olin jo vaipua epätoivoon ja etsin jo sopivaa oksantynkää johon ripustautua. Samalla hetkella koin voiman. Henkinen valmentajani oli aistinut ahdinkoni ja lahetti positiivista energiaa puoleeni. Ja samassa istuin juomarastilla Blue Angel -drinkki kädessäni. Ei maistunut aivan samalle kuin kantasiittolani Arkadia Nightsin vastaava. Olihan hinnassakin tosin eroa kolmisen kymppia. Muutaman HotShotin peraan nautittuani otin muutaman askeleen poistuakseni. Samassa jääpussia polvellaan pidellyt NTHI Angel tarrasi kartastani kiinni ja ilmeisesti aikoi polttaa sen. Viimeisilla voimillani sain revittya kartan itselleni ja valtin taten J.Konttilan kohtalon. "Tämä ei jää tähän", ajattelin ja otin loppukirin kohti maalia.

Maalissa tunne oli sanoinkuvaamaton. Olinhan voittanut ainakin itseni. Kuuluttaja tosin yritti tehda kaikkensa saadakseen minut murtumaan epäonnistuen tassa kuitenkin pahan kerran. Kohta maaliin saapui JJ Kotanenkin jonka kanssa poistuimme kohti saunaa. Saunassa eräs kiihkosuomenkielinen yritti tehda saunasolmua jo paljon ennen lemminkaisen temppelin Ior Bockin (Sipoosta muuten) kohua herattanytta TV-esiintymista. Nautimme muutaman yksikon nestemäista Schwartzia ja kisan henkiset rasitukset olivat muisto vain.

Muutaman tunnin ja muutaman yksikön jälkeen istuin Espoon liikenteen dosassa kiroillen. Kello läheni kahdeksaa ja bussi ajaa harhaan. Banketin alkuun aikaa vartti ja kuski veivailee keskella kehatieta liikenteen tukkona. "Perkele!", tiuskaisin ja hyppasin ulos. Matkaa olisi viela 2,4 kilometria ja viela sixpackin kanssa. "Pakko jaksaa, kun on vihitty", mietin itsekseni ja juoksin kohti koulua. 7 min 24 sek myohemmin avasin majoituskoulun oven ja siellahän uskollisimmat Brutukseni JJ Kotanen ja S.Sillman odottivatkin. Kaivoin pukupussistani upouuden Armanini ja sipaisin Mennen-Tullen after shavea hipialleni. Olinhan ajanut partani edellisen viikon maanantaina. "Tää on mun blanketti", ajattelin taksissa ja kiristin kravattiani.

Dipolissa minua kohtasi jälleen pettymys. Kepardin sählyturnauksen osallistumismaksun suuruinen panostus ei mielestani realisoitunut ruokalautaselleni. Tottakai olisi pitanyt kysya neiti tarjoilijalta tuleeko viela lämmin ruoka, mutta ei perkele. Illalliseen KUULUU lammin ruoka. Mene nyt sitten semmosia kyselemään. Nälkä kalvoi vatsaa jonkun aikaa, kunnes loysin sille parempaa täytettä. Juhlan kohokohtiin kuului luonnollisesti JJ:n englanninkielinen puhe ja Humpsvakarna-poppoon humppa. Eli ohjelma ei täysin täyttänyt odotuksiani. Kepardi maksoi 15 isoo jne…

Smokissa pileet sentään paranivat. Ohjelmassa taistelua Kepardi-Bandidosin ja NTHI-angelsien valilla. "Naurettavaa pelleilyä!" tokaisin hurjaakin hurjemmalle enkelikuorolaiselle hanen lahestyessaan WC:n suihkun kanssa. Hanan sulkeminen lopetti tilanteen rauhanomaisesti. Kohta kuitenkin etsimme JJ:n tuopin kaatanutta henkiloa. Järjestysmies toi meille ehdokkaita, joista valitsimme sopivan. Henkilon kohtalosta ei ole viranomaisillakaan mitaan tietoa. Rauha hanen nielulleen. A-men.

Kellon lähestyessä aamuneljää saavuimme tässäkin jorinassa jo legendaariseen maineeseen kohonneelle koululle. Pettymys oli jälleen valtava. (Monesko saman päivän aikana?) Kaikki (+/- muutama) kepardit olivat jo kaukana, kaukana höyhensaarilla tukkisavotan aaressa. Tästä suivaantuneena poistuimme aulaan juomaan viimeisia "liquid Schwartzejamme". Turskanpyytaja-Angelsit kyselivat missa suomalaiset? Missa maailmankuulu suomalainen Matti viinapulloineen ja Marja-Liisoineen? Käännyin Kotasen puoleen ja hänen katseensa kertoi – Ilta ei ollut viela ohi. Angelin tytot poistuivat nukkumaan ja silloin kaikki paivan NTHI-antipatiat purkautuivat laulun muodossa. "I am ironman, tidididididitiididittiiiii!" kaikui moneen kertaan ja vallan tunne suorastaan pakotti jatkamaan. Kun valituksia alkoi kuulua, tiesin että olimme voittaneet. Päivä oli sittenkin meidan. Kaikki ne tuhannet harjoitustunnit… Se oli liikuttava hetki.

Viestikilpailusta ei ole muistikuvia, koska en ollut paikkakunnalla. Ainakaan kovin henkisesti.

Havaitsen kertomukseni olevan varsin henkilökohtainen ja omaan napaan tuijotteleva. Taten haastankin kaikki mukana olleet satakympilla mukaan. Kertokaa omat versionne. Meitsiäkin kiinnostaa.

---V-P