Suunnista
Artikkelit
Kommentoi
Kirkko myrskyn keskellä
Sortokauden ja yleislakon jälkeiseen yhteiskunnalliseen kuohuntaan liittyi osaltaan kirkon- ja uskonnonvastaisuus. Kirkko joutui tulilinjalle osana yhteiskunnan auktoriteettijärjestelmää ja papiston alistuminen esivallan laittomiksi koettuihin käskyihin lisäsi kansan vihamielisyyttä. Poliittinen työväenliike oli marxilaisen sosialismin periaatteiden mukaisesti voimakkaan uskonnonvastainen. Forssan ohjelmassa 1903 vaadittiin mm. valtion erottamista kirkosta ja uskonnonopetuksen poistamista kouluista. Porvarillisten liberaalien akateemisten nuorten äänenkannattaja nuori Suomi hyökkäsi myös voimakkaasti kirkkoa vastaan. Nuoren sivistyneistön uskonnonvastaisuuden taustalla oli realistis-positivistinen perinne.
Suomen vuoden 1917 uskonnollinen tilanne muistutti yleislakon jälkeistä levotonta aikaa. Maaliskuun vallankumouksen vapauttamat patoutuneet yhteiskunnalliset paineet saivat aikaan uuden uskonnonvastaisuuden aallon. Lehdistö ja työväenliike arvostelivat ankarasti kirkkoa. Tokoin senaatti asetti uskonnonvapauskomitean uuden uskonnonvapauslakiehdotuksen aikaansaamiseksi. Lain pyrkimyksenä oli täydellinen uskonnonvapaus ja eri uskonsuuntien yhdenvertaisuus.
Traditioksi muodostuneet kirkkopäivat pidettiin ensimmäisen kerran Helsingissä vain kymmenen päivää ennen sisällissodan alkamista. Sisällissodan alkaessa kirkko oli melko yksimielisesti valkoisten puolella. Kirkko oli yksi niistä yhteiskunnan valtarakenteista, joita työväenluokka oli noussut vastustamaan.
Ortodoksisen kirkon ulkonainen kukoistus ja identiteettikriisi
Kirkosta eroaminen tuli Suomessa mahdolliseksi vuonna 1906, mistä seurasi parintuhannen ortodoksin siirtyminen luterilaisen kirkon jäseniksi. Tämä huolestutti ortodokseja ja venäläisiä. Vastavetona lähetystyötä Suomessa tehostettiin. Kovan linjan kenraalikuvernöörin F.A. Seynin virkakaudella 1909-1917 ortodoksinen kirkko ja Karjalan veljeskunta valjastettiin venäläistämisen asialle. Veljeskunnan kouluissa, jotka Karjalassa syrjäyttivät suomenkielisiä kouluja, olivat venäjän kieli ja uskonnollinen kasvatus keskeisellä sijalla. Uusia ortodoksisia kirkkoja ja kappeleita rakennettiin ja niinsanottuja venäläistämiskouluja oli vallankumoukseen mennessä noin seitsemänkymmentä.
Ortodoksisen kirkon julkista kuvaa huonosi ortodoksisuuden sitominen kansallisuusongelmaan. Ortodoksinen kirkko miellettin usein venäläistämisen välineeksi ja “ryssän kirkoksi”. Monet erosivatkin, vaikka kirkon venäläinen johto alkoi levittää julkisia kirkonkirouksia kirkosta eronneille.
Venäjän vuoden 1917 vallankumoukset heikensivät ratkaisevasti ortodoksisen kirkon asemaa. Suomessa ei kuitenkaan seurannut suoranaista ortodoksien vainoa, kuten Venäjällä. Suomen niinsanottuja venäläistämiskouluja lakkautettiin ja venäläisiä pappeja erotettiin. Suomen senaatti vahvisti 26.11. ortodoksisen kirkon perusasetuksen, johon kuului vuotuinen valtionapu, kirkkohallitus ja säädös kirkolliskokousten toiminnasta.
Juutalaiset saavat viimein kansalaisoikeudet
Venäjällä oli toteutettu jyrkän juutalaisvastaista politiikkaa keisari Aleksanteri II:n murhan 1881 jälkeen. Toinen sortokausi tiesi jälleen ongelmia paitsi suomalaisille, myös Suomen juutalaisille. Joulukuussa 1908 hylättiin kolmenkymmenen juutalaisperheen oleskeluluvat ja kymmenen perhettä määrättiin muuttamaan maasta seitsemän päivän kuluessa. Karkoitukset saivat kansainvälistä huomiota. New York Times reväytti satojen kodittomien Suomen juutalaisten vaeltelevan nälissään ympäri maata. Vaikka juutalaisia koskevat määräykset kovenivat, ei joukkokarkoitusta toimeenpantu eivätkä viranomaiset pitäneet tiukasti säädöksistä kiinni.
Maaliskuun vallankumous muutti asiat juutalaisten kohdalta. Juutalaisia koskevat rajoitukset poistettiin ja he olivat tasavertaisia muiden kansalaisten kanssa. Tokoin senaatti antoi esityksen juutalaiskysymyksestä perustuslakivaliokunnalle. Valiokunta hyväksyi ehdotuksen, jonka mukaan juutalaiset saivat täydet kansalaisoikeudet. Näin poistettiin Suomessa vuoden 1917 lopulla rajoitukset juutalaisilta, viimeisenä maana Euroopassa.
Kirjallisuusluettelo
Tekijät: Jussi Nousiainen < jn57248@uta.fi> ja Petri Vähä <pv53044@uta.fi>