Suunnista
Artikkelit
Kommentoi
Vuosi 1918 suomalaisessa elokuvassa
Vuotta 1918 on elokuvissa käsitely harvoin siihen nähden, kuinka paljon elokuvia on Suomessa tehty. Vain yksi näytelmäelokuva sijoittuu kokonaisuudessaan vuoteen 1918: Jarl Hemmerin romaaniin perustuva ja Toivo Särkän ohjaama 1918 - mies ja hänen omatuntonsa vuodelta 1956. Joskus ovat tuon vuoden tapahtumat mukana taustatekijänä ja kulissina juonen käänteille, ja joissakin elokuvissa vuotta 1918 käsitellään hieman pidemmässä ajallisessa perspektiivissä ja painopiste on usein itsenäistymisessä.Sota pysäytti elokuvatuotannon Suomessa eikä vuosina 1917 ja 1918 valmistunut yhtään näytelmäelokuvaa teatterilevitykseen, vaikka sotatapahtumia kuvasivat kotimaiset ja ulkomaiset kuvaajat kummallakin puolella.
Vuonna 1919 valmistui venäläisten emigranttien voimin elokuva Bolsevismin ikeen alla ja Erkki Karu ohjasi elokuvan Sotagulashi Kaiun häiritty kesäloma. Tuon vuoden tuotantoa on myös dokumenttikooste Kuvia Suomen vapaussodasta, jonka suomalainen versio on tuhoutunut.
Pari vuotta myöhemmin kokeili ohjaajantaitojaan kirjailijana paremmin tunnettu Teuvo Pakkala elokuvassa Sotapolulla (1921). Tanskalaisen Carl Th. Dreyerin ohjaama Lehtiä paholaisen kirjasta samalta vuodelta otettiin vastaan ristiriitaisin tuntein. Vuonna 1927 valmistui Erkki Karun ohjaamana romaaniin perustuva Muurmannin pakolaiset (1927). Kalle Kaarna ohjasi vuonna 1928 elokuvan Miekan terällä. Kansalaissotaa sivuaa myös 1930 valmistunut, viimeinen täysin mykkä suomalainen näytelmäelokuva Kajastus. 1931 ohjasi Kalle Kaarna näytelmänä tunnetun elokuvan Jääkärin Morsian, jossa debytoivat Tauno Palo ja Ella Eronen.
Mykän kauden työt ovat selkeän valkoisia näkökulmaltaan, mutta esimerkiksi Kalle Kaarnan ohjausta kehutaan toteamalla, että "mainitun levottoman ajan intohimot ja mieltenkuohu on vältetty niin taitavasti, että näytelmää tosiaan voidaan sanoa puolueettomaksi". Hän esitti punakaartilaisen rehellisenä ja rusthollarin "pahana" ja elokuva myös menestyi. Kaarna oivalsi suomalaisen elokuvatuotannon strategisen lähtökohdan: kansaa ei pidä jakaa, vaan eheyttävä näkemys tavoittaa myös suurimman yleisön.
Teuvo Tulio ohjasi 1937 Sillanpään Silja - nuorena nukkuneen, mutta kiitelty teos on tuhoutunut. 1930-luvun lopulla tehtiin useita menestyksekkäitä "isänmaallisia" tai "historiallisia" elokuvia, joissa käsiteltiin itsenäistymistä, mutta varsin vähän tapaa, jolla se oli tapahtunut. Varastettu Kuolema (1938) perustui vuotta 1918 käsittelevään tekstiin, mutta Nyrki Tapiovaara siirsi tapahtumat sortovuosiin. Jääkärin Morsian (1938), Helmikuun Manifesti (1939) ja Aktivistit (1939) esittävät itsenäisyyden vääjäämättömänä, kaikkia suomalaisia yhdistävänä päämääränä, joka pitkän, vähintäinkin sadan vuoden taistelun jäkeen toteutuu. Viholliskuva on selkeän venäläinen, ja esimerkiksi Helmikuun Manifestin punakaartilainen, työmies Sihvola, on tyyppinä rehti ja kunnollinen, vaikkakin harhautunut. Itsenäisyys näissä spektaakkelimaisissa melodraamoissa, "suurtöissä", saavutetaan niin, että yhtenäisyys vaurioituu mahdollisimman vähän. Tyylillisesti ne pyrkivät autenttisuuteen, "aitouteen", mutta esittävät historiasta - ainkin nykypäivän katsojan silmään - voimakkaan ideologisen, pseudofaktisen kuvan.
Kansakunnan puhtautta kuvastavat naishahmot, joita venäläiset röyhkeästi piirittävät, mutta joiden uskollisuus kestää. Työväestö taas on ihanteellista työteliäänä, rehellisenä ja ehdottoman epäpoliittisena.
Kansalaissotaa sivutaan muissakin vuonna 1939 valmistuneissa elokuvissa. T.J. Särkkä ohjasi elokuvan Jumalan tuomio. Halveksittu perustui Lauri Haarlan romaaniin ja Eteenpäin - elämään taas Hella Wuolijoen tekstiin.
1940-luvun elokuvissa ei viittauksia kansalaissotaan juuri ole. Seuraava sellaiseksi määriteltävissä oleva elokuva onkin vasta Niskavuoren Heta (1952). Samana vuonna valmistuneessa uutisdokumenttisikermässä Näin syntyi nykypäivä ... 1900 - 1950 kuitattiin vuosi 1918 kuvilla Mannerheimistä ja valkoisten paraateista Vaasassa ja Helsingissä.
Elokuvien varsinaiseksi aiheeksi vuosi 1918 nousi kuitenkin vasta 1950-luvun lopulla. Silja - nuorena nukkunut tehtiin uudestaan vuonna 1956, aiheeseen palasi Jack Witikka. Mainitun, Jarl Hemmerin romaaniin perustuvan "1918" - mies ja hänen omatuntonsa ohjasi 1957 T.J.Särkkä, ja elokuva edusti Suomea myös Berliinin filmijuhlilla samana vuonna. Mika Waltarin romaaniin perustui elokuva Jokin Ihmisessä (1956), jonka sotatapahtumat ohjaaja Aarne Tarkas siirsi Lapin sotaan.
Kansalaissotaan on viitattu myös elokuvissa Kultainen Vasikka ja Pikku Pietarin piha, jotka valmistuivat vuonna 1961 ja saivat molemmat myös valtion vastaperustetun elokuvapalkinnon. Maria Jotunin romaaniin pohjautuva, elokuvallisesti uusia uria tyylillisesti aukoneessa Kultaisessa Vasikassa käsitellään sotaa - lähinnä maailmansotaa - keinottelun ja rahantekemisen moraalin näkökulmasta, ja Pikku Pietarin pihassa kuvataan 1920-luvun työläisyhteisöä tavalla, joka siihen mennessä oli uutta. Aapelin kirjaan perustuvan tarinan hahmoista on talonmies Harakka entinen punikki, joka ei usko jumalaankaan, koska menetti kapinassa silmänsä, eikä jumala auttanut.
Elokuvatuotanto eli Suomessa vaikeaa kriisiä juuri niinä vuosina, jolloin muualla yhteiskunnassa alkoi keskustelu historiasta ja oikeudesta sen määrittelyyn. Väinö Linna haastoi historiankirjoituksen jo 1960-luvun taitteessa, mutta Täällä Pohjantähden alla kuvattiin vasta vuonna 1968 ja jatko-osa Akseli ja Elina vuonna 1970.
Rauni Mollberg palasi Aapelin teksteihin vuonna 1977 elokuvassa Aika hyvä ihmiseksi ja kolmas vuoteen 1918 kytkeytyvä Sillanpää-filmatisointi on Matti Kassilan vuonna 1988 ohjaama Ihmiselon ihanuus ja kurjuus. Periaatteessa dokumentaarisia tai elämänkerrallisia kuvauksia kansalaissodasta tai itsenäistymisestä ovat elokuvat suomalais-neuvostoliittolainen Luottamus (1976), Alfred Kordelinin kohtalosta kertova Mommilan veriteot (1973) sekä Maiju Lassilan elämästä kertova Tulipää (1980).
Tuoreimpia aihetta käsitelleitä elokuvia ovat olleet Tero Jartin ohjaama Aapo (1994), joka pohdiskeli kysymystä ihmisen väkivaltaisuudesta ehkäpä konkreettisemmin kuin aikaisemmat elokuvat sekä Olli Saarelan ohjaama Lunastus (1997), jonka keskushahmo kävi eettistä jaakopinpainia rintamalinjojen välissä.
Vuoden 1918 tutkimisen kannalta on elokuvien luetteleminen vasta piste, josta voi aloittaa. Elokuvia voi katsoa esityksinä niiden kuvaamista tapahtumista, mutta tutkija voi myös kiinnostua syistä, jotka ovat vaikuttaneet siihen, millaisina elokuvat toteutuvat. Sisällölliset ja kerronnalliset ratkaisut, tai tapa käsitellä historiaa, ovat muuttuneet ja erot eri elokuvien välillä ovat selviä ja merkittäviä. Historioitsijan kannalta onkin kiinnostavaa, mitkä muutokset yhteiskunnassa ovat edesauttaneet muutoksia elokuvissa. Esimerkiksi sodan tasitelevia osapuolia on käsitelty eri aikoin eri tavoin.
Elokuvat ovat Suomessa olleet myös hyvin riippuvaisia kirjallisuudesta ja myös vuotta 1918 on käsitelty pääasiassa jo julkaistujen kirjojen pohjalta. Vaikka vaikutussuhde tällä tavoin ymmärrettynä onkin varsin yksisuuntainen, ei elokuvia silti ole syytä pitää pelkkinä kirjallisuuden toisintoina, vaan filmatisointi on aina uusi tulkinta jostakin aiheesta. Tärkeitä vihjeitä valmistumisajankohdan maailmaan ovat myös symbolisiksi luettavat piirteet esimerkiksi siinä, miltä eri hahmot näyttävät tai miten he puhuvat, ja millaista kerrontaa on näiden representaatoiden varaan rakennettu.
Mielenkiintoista on myös se, millä tavoin elokuvien historiakuva on saattanut erota virallisesta historiankirjoituksesta. Molemmat tuottavat historiaa koskevia tulkintoja, jälkikuvia, mutta kumpaisenkin käyttäjäkunnat ovat saattaneet olla varsin erilaisia. Tutkimukset ovat levinneet paljon pienempiin piireihin kuin elokuvat. Aiheita, joiden on arveltu vetävän paljon katsojia, on pyritty filmaamaan, mutta tekijöiden on ollut pakko huomioida keskenään ristiriitaisia käsityksiä ja näkemyksiä aivan eri tavoin ja myös eri syistä kuin historiantutkijoiden.
Elokuvan tutkijan tai historioitsijan kannalta ehkä kuitenkin kaikkein suurin pohdintaa herättävä kysymys on kuitenkin se, millä tavoin vuosi 1918 on suomalaiseen elokuvaan vaikuttanut muuten kuin siinä mielessä, millaisena se on esitetty. Elokuvat ovat osa kulttuuria ja niiden toteutumisen tapaa säätelevät yhteiskunnalliset suhteet, jotka muuttuvat monenlaisten syiden seurauksena. Suorat havainnot esimerkiksi vuodesta 1918 suomalaisessa elokuvissa ovat vain osa niistä jäljistä, joita niin suuri tapahtuma yhteiskuntaan jättää.
Elokuvia, joissa jollakin tavalla on kuvattu, käsitelty, sivuttu tai sivuutettu vuosi 1918:
Sotagulashi Kaiun häiritty kesäloma (1919) Bolsevismin ikeen alla (1919) Sotapolulla (1921) Lehtiä paholaisen kirjasta (1921) Muurmannin pakolaiset (1927) Miekan Terällä (1928) Kajastus (1930) Jääkärin Morsian (1931) Silja - nuorena nukkunut (1937) Varastettu Kuolema (1938) Jääkärin Morsian (1938) Halveksittu (1939) Jumalan tuomio (1939) Aktivistit (1939) Helmikuun Manifesti (1939) Eteenpäin - elämään (1939) Jokin Ihmisessä (1956) Silja - nuorena nukkunut (1956) "1918" - mies ja hänen omatuntonsa (1957) Kultainen vasikka (1961) Täällä Pohjantähden alla (1968) Akseli ja Elina (1970) Mommilan veriteot (1973) Luottamus (1976) Aika hyvä ihmiseksi (1977) Tulipää (1980) Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1988) Aapo (1994) Lunastus (1997)
Kirjallisuutta
Suomen kansallisfilmografia 1-6. Helsinki 1989-1996.
Uusitalo, Kari, Kapina vai vapaussota? Vuoden 1918 tapahtumat kotimaisessa näytelmäelokuvassa. Filmihullu.
Tekijä: Mikko Laitamo <mikko.laitamo@helsinki.fi>