SUOMEN VARHAISIMMAT NOITAOIKEUDENKÄYNNIT
© Timo Kervinen & Marko Nenonen
Joskus on esitetty, että noituus- ja taikuusoikeudenkäynnit oikeudenkäynnit levisivät Suomeen 1600-luvulla emämaasta Ruotsista sekä etenkin 30-vuotisen sodan seurauksena Saksasta. Kuitenkin suomalaisilla kansanuskomuksilla oli vahva perinne sekä taikuuden että noituuden osalta. Myös riitoja ja oikeutta noituuden vuoksi on käyty iän kaiken.
Suomalainen noitavaino sikisi suomalaisesta maaperästä ilman, että oikeudenkäyntien synnyttämiseen tarvittiin ulkomaisia vaikutteita. Esi-isämme osasivat uskoa noituuteen ja taikuuteen ilman ulkomaisia esimerkkejä. Vasta l600-luvulla tulivat ulkomaista alkuperää olevat noitasapattiteoriat ja sinänsä harvinaisten noitasapattiprosessien osalta vierailla vaikutteilla olikin olennainen merkitystä.
Ainakin jo keskiajalla riideltiin noitavahinkojen takia, vaikka suoranaisia lähteitä ei ole monta. 1500-luvulta on jo tallella oikeuslähteitä: aineistoomme sisältyy tiedot 82:sta syytetystä. Koska aineisto ei 1500-luvun osalta ole läheskään yhtä kattava kuin 1600-luvun osalta, voidaan arvioida, että syytteeseen oli jo 1500-luvulla joutunut ainakin 250 suomalaista. Määrä ei ole tuolloiseen väkilukuumme nähden mitenkään vähäinen.
Vanhemmissa oikeudenkäynneissä 60 % syytetyistä ja lähes 75 % langettavan tuomion saaneista oli miehiä. 1500-luvun Suomessa tyypillinen noita oli mies. Syyte koski useimmiten vahingoittavaa noituutta. Yli puolet syytetyistä vapautettiin. Noin joka viides syytetty tuomittiin sakkorangaistukseen. Kuolemantuomioita tiedetään langetetun 12, joista useimmat pantiin myös täytäntöön toisin kuin 1600-luvulla. Siten laki rankaisi 1500-luvulla noitia kaikessa ankaruudessaan - toisin kuin esimerkiksi tappajia, joista monien tuomio lievennettiin.
Oikeudenkäynnit keskittyivät Pohjanmaalle, Varsinais-Suomeen ja Ala-Satakuntaan. Noitaoikeutta käytiin rannikon tuntumassa kauppapaikoilla ja taajamissa, joista monista tuli 1600-luvulla kaupunkeja. Sisämaan uudisasutusalueilla noitaoikeutta ei juuri jaettu. Oikeudenkäynnit näyttävät Suomessa alkaneen taloudellisesti vauraimmilla seuduilla, joissa myös asutus oli tiheintä. Tutkituissa kuolemantuomioon johtaneissa tapauksissa syyte koski useimmiten noituudella surmaamista eli nk. täyttä noituutta. Voimassa ollut maanlaki oli tässä yksiselitteinen:
"Jos mies miehen eli waimo waimon welhoudella surmapi, nin että hän sijtä cuoleman saapi, mistatkan hengens sen caltaisesta työstä, miehen pitä wiruelle pandaman ja waimo poltettaman..."
Esimerkiksi kemiläinen Heikki Jauhopää tuomittiin vuonna 1586 kuolemaan juuri tästä syytettynä.
Kuolemantuomiot keskittyivät Pohjanmaalle, jossa mestattiin vuosisadan kuluessa ainakin kahdeksan noitaa, lähes kaikki vahingoittavasta noituudesta. Muilta alueilta lähdetiedot ovat heikommat.
Vanhoille oikeudenkäynneille on ominaista, että useimmiten niissä on vain yksi syytetty. Prosessit eivät myöskään 1600-luvun oikeudenkäyntien tavoin laajenneet syytetyn tekemien ilmiantojen vuoksi.
Lähteet:
Tiedot perustuvat kokoamaamme oikeustapausaineistoon. Aineistossa on
kaikkiaan 1 200 syytettyä vuosilta 1520-1750. Aineiston perustyöt ovat
tutkimuksessa Kervinen, Timo, Noituus - aikansa rikos.
Oikeuden yleistieteiden laitos: Helsingin yliopisto 1984 ja osa
täydennyksistä on teoksessa Nenonen 1992.
