VALPURI KYNI - NOITANAINEN

© Marko Nenonen

Kirjoittaja keskustelee mielellään Valpuri Kynin ja Markku Matinpoika Kouvon vaiheista (marko.nenonen@uta.fi).

Tyrvään seudulla 350 vuotta sitten, 1600-luvun puolivälissä, eli yksi aikakautensa pelottavimmista noidista. Hän oli Valpuri Kyni tai Kynny, niin kuin hänen nimensä usein kirjoitettiin. Valpurin varhaisista ennen hänen noitaoikeudenkäyntejään ei tiedetä mitään varmuudella. Hänen elämänsä viimeiset vaiheet tunnetaan kerrassaan epävarman tarinaperinteen lisäksi vain lyhyestä maininnasta eräässä muuta asiaa koskevassa lähteessä vuodelta 1665. Valpuri on yhdistetty Tyrvään Liitsolan kylään. Siellä hänen mainitaan asuneen vuonna 1649. Maininta on oikeuspöytäkirjassa, joka on säilynyt jälkipolville.

Mitä me voimme tietää ihmisestä, joka eli monta vuosisataa sitten ja joka ei ollut kuningas tai kuningatar, sotapäällikkö, valtaneuvos tai piispa ja jota ei voida löytää edes veroluetteloista tai sotaväkeen otettujen luetteloista, niin kuin talonpoikia ja joskus renkimiehiäkin? Ja mitä ihmettä voimme tietää hänen noituudestaan?

Emme tiedä, oliko Valpuri kotoisin Tyrväältä tai kuinka kauan hän asui seudulla. Emme itse asiassa tiedä sitäkään, oliko hän noita. Tarina Noita-Valpurista on syntynyt pienistä paloista ja muiden kertomasta. Varmaa on, että hän joutui syytetyksi noituuden vuoksi.

Huittisissa vuonna 1649

Valpurin Kynin tapauksessa historioitsijat lähtevät liikkeelle tavallisesti Huittisten käräjiltä vuonna 1649. Syynä on se, että kesäkuun 11.-12. päivä pidettyjen ylimääräisten käräjien pöytäkirja [1] on toinen niistä yhtenäisistä selvityksistä, jotka Valpuri Kynistä on löydetty.

Pöytäkirjasta saa toki selville syytteet ja monet epäilyt, mutta itse Valpurista ei ole mainittu montaakaan tietoa. Mitä tiedämme hänestä, kun huolellisesti luemme viisi ja puoli vanhalla käsialalla ja 1600-luvun ruotsilla tiheästi kirjoitettua sivua?

1. Valpuri Kynin kotipaikaksi mainitaan Liitsolan kylä Tyrväällä.
2. Valpuri oli saanut kuolemantuomion jo vuonna 1635, mutta tuomio lievennettiin kaakinpuurangaistukseksi eli piiskaukseksi ja karkotukseksi. Tämä tieto voidaan vahvistaa muista lähteistä, kuten tuonnempana selviää.
3. Karkotustuomiostaan huolimatta Valpuri ei lähtenyt ilmeisesti minnekäään – ainakaan pitkäksi aikaa. Kirkkoherra kertoo hänen jääneen kiertämään lähipitäjiin Ala- ja Ylä-Satakuntaan sekä Sääksämäen kihlakunnan alueelle siten, että "kun hänet yhdestä pitäjästä ajetaan, hän toiseen siirtyy". Luultavasti kirkkoherran väitteet ovat totta, vaikka hän esiintyykin jutussa myös asianomistajana ja syyttäjänä. Jo vuonna 1645 Huittisten syyskäräjillä [2] oli kielletty pitäjäläisiä ja Punkalaitumen kappeliseurakunnan talonpoikia majoittamasta Valpuri Kyniä.
4. Pöytäkirjassa kerrotaan, että Valpurilla on suuri ja pelottava noitamaine. Hänet uskottiin pahaksi noidaksi. Kerrottiin myös, että Valpuri kierteli kerjuulla talosta taloon ja häntä oli pelosta pakko ruokkia.
5. Vielä mainitaan, että Valpuri oli joutunut vesikokeeseen Turussa Aurajoella eli Turun joella, kuten pöytäkirjassa sanotaan.
6. Käräjien aikana Valpurin sanotaan kerran tekeytyneen sairaaksi ja sillä perusteella jättäneen vastaamatta osaan oikeuden kysymyksistä ja syytteistä.
7. Niin ikään kahden valalla todistaneen mukaan Valpuri oli sanonut eräille ihmisille, että hänen aikansa oli käymässä loppuun. Kun Valpurin asia tuli vireille, hän pakeni metsään, mutta ei pystynyt nukkumaan siellä yhtäkään yötä, koska kummitus ajoi hänet takaisin kylään. Henki oli myös kertonut Valpurille, että hänen aikansa oli kulumassa ja lähellä loppuaan.
8. Näillä Huittisten ylimääräisillä käräjillä kesäkuussa 1649 Valpuri Kyni tuomittiin noituutensa vuoksi roviolla poltettavaksi.

Mistä Valpuria syytettiin?

Edellä sanottu ei sisällä paljon tietoa Valpurista. Jotakin tiedämme lisää, kun katsomme, minkälaiset teot olivat vieneet hänet syytteeseen.

Valpuri Kyni joutui käräjille Punkalaitumen kirkkoherra Simon Mikaeliksen syytteistä. Kirkkoherra kuvaili laveasti Valpurin pahamaineisuutta, ja väitti sitten, että oli myös itse kärsinyt suurta vahinkoa Valpurin noituuden vuoksi. Kahden vuoden aikana häneltä oli noiduttu 95 nautaa. Se oli valtavan suuri menetys. Syyksi noitumiseen kirkkoherra uskoi sen, että saarnatuolistaan hän oli usein kieltänyt seurakuntalaisia ruokkimasta ja majoittamasta seudulla kiertänyttä Valpuria. Majoituksen kieltäminen vaati joitakin laillisia perusteita, joten ehkä jo tuolloin Valpuri oli ollut lainsuojaton noita-akka. Toinen mahdollisuus on, että Valpurilta puuttui papiston lupa kerjuuseen, sillä sellainen täytyi olla ennen kuin sai lähteä hakemaan apua kyliltä.[3] Valpurin kiertelystä on siis vahva näyttö.

Pappi kertoi, että Valpuri oli käyttänyt apunaan noituuden teoissa kirkkoherran omaa karjapiikaa, Kerttu Tuomaantytärtä. Valpuri oli antanut Kertulle myrkkyä, joka oli ollut kuin käärmeennahkaa. Kerttu oli sekoittanut sitä heinien joukkoon ja antanut sitä karjalle ainakin eräänä varhaisena pitkäperjantain aamuna. Kirkkoherran käsityksen mukaan Kerttua oli käytetty välikappaleena siksi, että Valpuri Kyni ei itse voinut tulla.

Kerttu myönsi papin kertoman todeksi. Mutta Kertullakin oli syy tekoonsa – tietenkin, sillä oikeudessa piti aina löytää hyviä selityksiä ja kyetä siirtämään vastuu toisille. Valpuri Kyni oli luvannut Kertulle kaulaliinan. Se vaikuttaa vähäiseltä palkkiolta näin vaarallisesta tehtävästä, mutta se ei ehkä ollut vähäistä turhamaisuutta köyhälle piialle. Suuremmalta kuulosti varmasti lupaus, että lisäksi Valpuri oli luvannut parantaa Kertun kaatumataudista. Tosin Kerttu väitti, että Valpuri oli noitunutkin taudin häneen kolme vuotta sitten. Se oli kosto siitä, että piika oli jättänyt erään kerran Valpurin toiveen täyttämättä. Tämän naapuritkin tiesivät ja todistivat todeksi. Kerttu kertoi, että kun hän oli ilmiantanut Valpurin, Valpuri oli noitunut hänen sairautensa pahemmaksi.

Siihen, miksi Valpuri noitui kirkkoherran karjaa ja omaisuutta, Kerttu esitti toisen syyn kuin kirkkoherra. Kerttu selitti, että Valpuri yritti saada kirkkoherran pyytämään apua karjan parantamisessa. Sillä tavalla noita olisi hankkinut papin tuen ja suosion.

Tuomas Martinpoika Liitsolasta, toinen niistä todistajista, jotka tiesivät kertoa Valpurin tavanneen kummituksen metsässä, syytti Valpuria vakavasta rikoksesta. Siten, koska Tuomas oli asianosainen, häntä ei olisi voinut käyttää Valpurin asiassa todistajana tuonkaan ajan lain mukaan. Tuomas väitti, että Valpuri oli noitunut hänen puolivuotiaan poikansa kuoliaaksi. Syyksi Tuomas väitti koston. Tuomaan mukaan Valpuri kosti hänelle, koska juuri hänen takiaan Valpuri joutui piiskattavaksi – ilmeisesti siis vuoden 1635 tuomion perusteella. Tuomaan esittämälle syytteelle ei kuitenkaan ollut yhtään todistajaa.

Myös kirkkoherra Simon Mikaeliksen terveys oli huonontunut, kun Valpuria oli ryhdytty saattamaan vastuuseen teoistaan. Hengenmies kärsi kaikenlaisista vaivoista ja säryistä, eritoten tyristä, joita Noita-Valpuri häneen lähetti. Vieläpä todistettiin Valpurin uhanneen, että ellei kirkkoherra ottaisi saarnatuolissa sanomaansa takaisin, "halkeaisi hän kahtia kuin makkara leipälapiolla".[4]

Kirkkoherra Simon Mikaelikselle oli käydä huonosti. Joulun alla 1648 tyrät olivat iskeneet häneen erään matkan aikana niin, että hän oli päässyt pirttiinsä vain kahden vahvan miehen auttamana. Toukokuun alussa, kun Simon oli matkannut Turkuun maaherran luo, tyrät olivat iskeneet jälleen pahasti. Hän uskoi, että olisi kuollut ilman veronkantomies Henrik Paavalinpojan vaimon apua. Rouva oli antanut lääkkeeksi haustaa eli majavan sukurauhasista saatavaa eritettä (böffuergeld, todennäköisesti kuivatettuna ja jauhettuna), karhunsappea (Biörngalla) sekä joitakin yrttejä tai kasveja paloviinan kanssa (Kruut medh brendwijn). Vielä kolmannenkin kerran eräällä matkalla toukokuussa Valpuri Kyni oli noitunut häntä.

Noidan lähettämä tyrä ei ollut aivan harvivainen vaiva, vaan sellaisesta kerrottiin silloin tällöin. Tyrä ymmärrettiin noidan lähettämäksi taika-ammukseksi, joka aiheutti sairauksia ihmisille ja karjalle. Ihmeellistä on, että joskus tällaisia pieniä liha- ja karvapalloja tiedettiin käräjillä esitellä ja kuvailla. Niistä oli siis näköhavaintoja ja niitä voitiin kosketella. Mm. Valpurin tapauksen oikeusasiakirjoissa tyrä kuvataan karvaiseksi, pallon muotoiseksi lihakappaleeksi.[5]

Nykyään tyrä tarkoittaa suolikohjua tai revähtymää. Se voi tarkoittaa myös miehen penistä tai kivespussia ja jopa naisen kohtua.[6] Sanan sisältö on siis eriskummallisen lavea. Tällaisia noidan ammuksia voitiin löytää mm. karjan sisälmyksistä tai ulostuksesta – kuten niistä nykyäänkin voidaan löytää karva- tai limapalloja. Usein limapalloja oli kaksi toisiinsa kiinnittyneinä. Joskus on selitetty, että tällaista "kaksoisammusta" ehkä verrattiin ehkä (noidan) kivespussiin ja yksinään esiintyvää karvapalloa tai limakovettumaa kivekseen, ja siten selittyisi, miksi tyrä yhäkin merkitsee paitsi suolikohjua ja revähtymää, myös (miehen) sukupuolielimiä. Selitys voi olla liian kaukaa haettu. Usein tyrä on kuvattu rinnan alta kalvavaksi sairaudeksi, johon liittyi oksentelua. Tauti on yhdistetty myös mahakatarriin. Kasvannaiset ja monet taudin merkit voitiin tietenkin yhdistää tyrään ja luultavasti tyrällä voitiin tarkoittaa mitä tahansa kivuliasta sisätautia.

Valpurin noitamaineesta todistettiin yleisesti pahaa. Kaksi lautamiestä, Simo Leppäkylästä ja Jaakko Löysälästä, kertoivat, että vähän ennen kuin hän saapui kerjäämään kylään, hän antoi ensin susien tulla ja tehdä vahinkoa karjalle. Kun Valpuri oli sitten saanut syödäkseen, rauhoitti hän sudetkin. Tästä syystä väki pelkäsi häntä tavattomasti. Valpurille oli annettava mitä hän halusi, vähästä ja viimeinenkin muru, kertoivat Simo ja Jaakko:

Ja jollei, niin lähettää hän susia niin monta kuin haluaa raatelemaan heidän karjansa kuoliaaksi, ja jos joku valittaa, että kaksi sutta tulevat yhdessä, niin sanoo hän, missä on se kolmas, sillä kolme piti olla.[7]

Väärä tuomio

Valpuri Kyni tuomittiin Huittisten ylimääräisillä käräjillä kesäkuussa 1649 roviolla poltettavaksi. Tuomio oli väärä – siis silloisenkin lain mukaan väärä. Tuomion perusteluiksi luetellaan seuraavat seikat:

Oikeuden mukaan Valpuri oli, kieltämisestään huolimatta, antanut myrkkyä Kertulle ja neuvonut sen käytössä sekä noitunut vahinkoja ja aiheuttanut monen kuoleman. "Kaikki paha, mitä hän toivoo, heti tapahtuu ja todeksi käy", mainittiin pöytäkirjassa. Tuomiossa viitattiin myös hänen aikaisempiin tuomioihinsa ja että hän niistä huolimatta oli jatkanut entisenlaista kiertelyä ja noituuden töitä. Oikeus totesi, että ne, jotka Valpuri Kynin tunsivat, pelkäsivät häntä kuin tulta. Lisäksi oikeus viittasi siihen, että Valpuri itse sanoi aikansa lähenevän loppuaan.

Vaikka Valpuri kielsi syyllisyytensä, se ei vaikuttanut asiaan. Oikeustavan mukaan riitti, että vähintään kaksi riippumatonta todistajaa valan vannoen toista todistivat. Mutta ei voi olla huomaamatta, että pöytäkirjaan pannun perusteella Valpuria vastaan esitetty näyttö oli heikko ja summittainen. Hänet kuvattii pelottavaksi ja suuresti yhteisön elämää häiritseväksi vahingontekijäksi ja kiertelijäksi, mutta syytöksiä ei eritellä tarkemmin. Yleensä noitaoikeudenkäynneissäkin näyttö oli vaadittujen muotoseikkojen mukainen. Kerttu vahvisti toki kirkkoherran kertomuksen siitä, miten Valpuri oli noitunut papin karjaa.[8] Jo mainittu Tuomas Martinpoika Liitsolasta sekä Matti Erkinpoika, joka hänkin oli Liitsolan kylästä kuten Valpuri, todistivat yhdestä toisesta vahingonteosta. Valpurin oli epäilty noituudellaan vahingoittaneen miestä, joka kruununvoudin määräyksestä oli kuljettanut vangittua Valpuria. Lisäksi Tuomas ja Matti todistivat, että syytetty oli puhunut loppunsa läheisyydestä kyläläisille. Kaksi lautamiestä todisti, että Valpuri toimitti susia kyläläisten peloksi ennen kuin tuli kerjäämään ja että hän oli muutoinkin suuren pahantekijän maineessa.

Epäselväksi jää, kuinka monille muille Valpuri oli tehnyt vahinkoa ja mitä muita vahinkoja hänen kontolleen todistettavasti oli pantu. Saattaa olla, että Valpuri oli jo niin suuri pahantekijä ja maineestaan tunnettu, että oikeudessa katsottiin yleisten mainintojen riittävän. Yleisesti tunnettua näyttää olleen, että Valpuri oli saanut jo aikaisemmin alioikeudessa kuolemantuomion ja että hän oli joutunut vesikokeeseenkin. Voi jopa olla, että kaikki eivät uskaltaneet todistaa häntä vastaan. Ilmeisesti tuomioon vaikutti yhtälailla hänen huono maineensa ja kirkkoherralle aiheutettu suuri vahinko.

Valpurin asemaa heikensi se, että ensin hän kielsi joutuneensa aikaisemmin vesikokeeseen tai tulleensa aikaisemmin tuomituksi. Ilmeisen toden seikan kieltäminen herätti epäluottamusta.

Mutta tuomio oli silti väärä? Miksi?

Oikeudessa ei todistettu mitään siitä, että hän olisi aiheuttanut kenenkään kuolemaa,vaikka sellaiseen epämääräisesti viitataan tuomiolauselman toisessa kohdassa ("... och många sitt lijff afflåthit"). Lainpykälissä, joihin oikeus vetosi, kuolemanrangaistus säädettiin vain sellaisesta noituudesta, joka oli aiheuttanut ihmisen kuoleman.[9] Mies määrättiin teilattavaksi eli teilipyörän päällä runneltavaksi ja nainen määrättiin poltettavaksi roviolla. Niin teilaus kuin polttaminen tehtiin mestauksen jälkeen – paitsi kun lakia rikottiin, kuten silloin tällöin ainakin muissa maissa sattui. Tiettävästi Suomessa ei poltettu noitia elävältä, mutta ruotsalaiset polttivat Tukholmassa muuan suomalaisnaisen elävältä.

Oikeus jätti huomaamatta, että Valpurin ei todistettu saaneen ketään hengiltä. Oikeus ei tiennyt sellaista esittää. Vaikka Tuomas Martinpoika syytti Valpuria lapsensa surmaamisesta noituudella, väitteen puolesta ei esitetty yhtään mitään, minkä oikeuskin totesi heti Tuomaksen kertoman jälkeen.

Outo peruste kuolemantuomiolle oli myös se, että haluttiin nojata Valpurin itse kertomaan tarinaan kummituksesta, joka oli ilmoittanut hänen loppunsa olevan lähellä. Hengen asioissa tällainen uskomus ei ollut tavaton, sillä henget ja kummitukset olivat aikalaisille totta. Oikeudessa luultavasti ajateltiin, että Valpuri piti itseään syyllisenä, koska tiesi odottaa kuolemaansa. Mutta lain mukaan siitä ei ollut tuomion perusteeksi.

Yleensä vielä ennen 1660-lukua seurattiin oikeuskäytäntöä, jonka mukaan vain vahingoittava noituus oli tuomittavaa ja vain noituudella surmaaminen toi kuolemantuomion. Hyvää tarkoittavasta taikuudesta tuomittiin kirkon piirissä häpeä- tai sakkorangaistuksiin jo aikaisemmin, mutta Suomessa maallisessa oikeudessa kaikenlainen taikuus tuli rikokseksi vasta 1660-luvulla tai pian sen jälkeen. Silloin hyvääkin tarkoittavasta taikuudesta annettiin lukuisia tuomioita. Taikateot oli helppo näyttää toteen, eikä siinä ollut tärkeintä, miten taika vaikutti, vaan se, että oli syyllistytty jumalattomiin menoihin.

Vaikka taikuus tuli rikokseksi, maanlaki pysyi ennallaan. Sen tulkinta muuttui, kun 1600-luvun puolivälin jälkeen uudet säädökset tiukensivat valtion ja kirkon asennetta uskonnollisiin rikoksiin. Suomessa näihin säännöksiin ei kuitenkaan viitattu. Syystä tai toisesta katsottiin paremmaksi käyttää entisiä lakipykäliä, vaikka niitä luettiin uudella tavalla.[10] Tavallisesti niin noituudesta kuin taikuudestakin sai maallisessa oikeudessa suuren sakon, joka varattomuuden vuoksi saatettiin muuttaa ruumiinrangaistukseksi. "Rikas maksaa rahallaan, köyhä selkänahallaan."

Piika Kerttu Tuomaantytär tuomittiin suureen 40 markan sakkoon. Se oli vanhan oikeustavan mukainen tulkinta. Oikeus näyttää harkinneen hänenkin kohdallaan kuolemantuomiota – mahdollisesti aiheutetun suuren vahingon vuoksi – sillä päätöksessä todetaan ikään kuin lieventävänä asianhaarana, että Kerttu ei kuitenkaan osaa noitumisen konsteja, vaan oli käskyn mukaan tehnyt ja joutunut nuoruutensa vuoksi ja ymmärtämättömyyttään asiaan sotketuksi.

Alioikeuden päätös jätettiin hovioikeuden tarkistettavaksi.

Valpurin kertomus

Ennen kuin haemme joitakin lisätietoja hovioikeuden pöytäkirjasta, katsottakoon Valpurin omaa kertomusta Huittisten käräjillä 1649. Tässä joudumme luottamaan siihen, mitä puhtaaksi kirjoitettuun pöytäkirjaan on kirjurin toimesta ja tuomarin johdolla kirjoitettu. Konseptituomiokirjat eivät ole säilyneet. Koska oikeudenkäyntejä käydään joskus uudelleen mm. hovioikeuden palauttaessa asian lisäselvitysten vuoksi tai muiden kantelujen vuoksi tai koska vastaavia seikkoja käy ilmi muista lähteistä, oikeuspöytäkirjojen kertomaa voidaan silloin tällöin joiltakin osin tarkistaa. Yleensä pöytäkirjat ovat osoittautuneet luotettaviksi.

Mitä Valpuri itse kertoi tai mitä hänen kerrottiin sanoneen käräjillä? Siihen vähään on tyytyminen, mitä pöytäkirjassa esitetään.

Valpuri kielsi kaiken. Hän kielsi tehneensä vahinkoa ja hän kielsi opettaneensa Kerttu Tuomaantytärtä, eikä tunnustanut käyttäneensä häntä noituuden työssä apurina eikä tunnustanut noituneensa häntä.

Käräjäsalin porstuassa Valpuri oli kertoman mukaan sanonut, että "jos vain kirkkoherra olisi hänet kutsunut, olisi hän kyllä löytänyt keinot karjan parantamiseen".

Oikeus kysyi Valpurilta erikseen, oliko hän joutunut aikaisemmin oikeuden eteen ja jos, niin kuinka usein. Valpurin vastaus oli mielenkiintoinen:

Siihen hän vastasi, ettei häntä ole oikeuteen viety, vielä vähemmän Turun jokeen pyövelin toimesta heitetty, enempää kuin että hän olisi tukehtunut tai veteenkään hukkunut...[11]

Oikeus totesi, että kuitenkin tästä asiasta hyvin toisin tiedetään.

Valpurilta kysyttiin erikseen, mitä hän haluaisi sanoa syytteistä, joiden mukaan hän oli noitunut kirkkoherran sairaaksi, kuten kirkkoherra väitti. Pöytäkirjan mukaan Valpuri ei hän halunnut vastata vaan tekeytyi sairaaksi.[12]

Kun häneltä kysyttiin uudelleen, oliko hän ollut vesikokeessa Turussa, hän lopulta vastasi. Oikeus on merkinnyt hänen vastauksensa sanatarkasti suomeksi, sillä tietenkin Valpuri puhui suomea, vaikka pöytäkirjat pidettiin ruotsiksi. Siis oliko hän ollut vesikokeessa Turussa? Vastaus kuului:

ej siellä Jäätä sillon ollut.

Sanatarkka vastaus merkittiin silloin, kun asialla katsottiin olleen erityistä merkitystä.

Oliko Valpuri syytön aikakautensa mielettömyyden uhri? Kysymystä on tarkasteltava, koska jälkipolvet ovat halunneet ottaa kantaa siihen ja sanoa, mitä mieltä he ovat noitavainoista. Noitavainojen aikalaiset pelkäsivät noituutta, ja kun alkoi levitä tietoja, että joku noita on poikkeuksellisen paha ja vaarallinen, pelko saattoi levitä hysteerisesti. Aikalaiset ajattelivat, että noidat vainoavat heitä; eivät he ajatelleet vainoavansa noitia. He etsivät oikeutta ja turvaa.

Hyvin usein noituudella yritettiin vahingoittaa ihmisiä ja omaisuutta. Monet taikomiset ja noitumiset näytettiin luotettavasti toteen – siis se, että noitumista oli joillakin keinoin yritetty. Se, oliko vahinko seurannut noitumisesta, on toinen asia. Nykyajan ihmiset ajattelevat joskus, että menneinä vuosisatoina oikeuden toiminta oli mielivaltaista, mutta niin ei yleensä ollut. Oikeudessa ei uskottu mitä tahansa asiaa tai vahinkoa noituudeksi enempää kuin mitä tahansa hölynpölyä magiaksi. Noituudella vahingoittamisesta annettiin yleensä vapauttava tuomio, sillä tavallisesti tuomari ja lautamiehet eivät uskoneet, että kukaan oli saanut mitään aikaan noituudella.[13]

Hovioikeudessa

Alioikeuden tuomio lähti tarkistettavaksi hovioikeuteen Turkuun. Mitä luultavammin Valpuri seurasi papereita Turkuun mutta päätyi hovioikeuden kanslian sijasta Turun linnaan säilöön. Marraskuun 17. päivä hänet kutsuttiin kuultavaksi hovioikeuteen. Kuinka Valpurin kävi?

Hovioikeuden arkisto on näiltä ajoilta pääosin tuhoutunut eri vahingoissa, eniten Turun palossa 1827. Mutta sattuma pelasti osan Valpuri Kynin kuulustelupöytäkirjasta. Se ehdittiin julkaista tärkeimmiltä osiltaan Åbo Tidningarissa vuonna 1795 (Nro 20).

Valpurin henkilötiedoista selvisi hovioikeuden kuulusteluista seuraavaa:

1. Valpuri oli joutunut vesikokeeseen Turussa. Kun asiaa kysyttiin ja tiedusteltiin, miten tällainen noita oli pysynyt pinnalla, Valpuri kertoi pitäneensä suutaan kiinni.
2. Valpuri oli tuomittu jo aikaisemmin Tyrväällä kaakinpuuhun – eli piiskattavaksi – ja sitten karkotettavaksi. Valpuri "ei voinut tätä kieltää".
3. Hovioikeudessa kävi myös ilmi, että Valpuri Kyni oli noitien sukua. Sekä hänen äidinisänsä (Moderfader) että äitinsä oli joskus 1600-luvun alussa tuomittu noituuden vuoksi roviolla kuolemaan. Se oli tapahtunut edesmenneen Nils Bielken[14] aikana eli ilmeisesti joskus vuosina 1623-30, jolloin Nils Bielke oli hovioikeuden presidentti. Valpuri vastasi, ettei muista eikä tiedä vanhempiensa tulleen poltetuksi. He eivät olleet opettaneet hänelle pahaa.
4. Heti perään hän kuitenkin muisti enemmän. Kun häneltä kysyttiin ikää, hän vastasi, että ei tiedä. Mutta hän täydensi edellistä vastaustaan sanoen, että kun hänen äitinsä oli poltettu, hän oli ollut kolmen peninkulman päässä. Äidinisästään hän ei sanonut muistavansa mitään.

Erikoista on, että myös hovioikeuden kuulusteluissa Valpuri yritti kieltää aikaisemmat syytteet ja oikeudenkäynnit, vaikka luultavasti hovioikeudella oli niistä varsin hyvät tiedot. Kun Valpurilta kysyttiin, että miksi hän kieltää selvän asian, vastasi hän vähän moniselitteisesti, että "miksi sellaista tunnustaisi, jonka arvon herrat paremmin itse tietävät".

Pelottomasti ja nöyristelemättä Valpuri on sanansa asettanut. Häneltä kysyttiin myös, osasiko hän lähettää kolme sutta ihmisten kimppuun niin kuin käräjillä kerrottiin. Valpuri vastasi pilkallisesti ja uhmailevasti, kuten pöytäkirjassa todetaan: Minä en saa aikaan enempää paholaisia kuin susiakaan. Oikeus yritti toisella tapaa ja kysyi, osaako hän tehdä jotakin hyvää. Jälleen vastaus oli kuulustelijoiden mielestä ylimielinen: Minä en saa aikaan enempää pahaa kuin hyvääkään.

Kuoleman edessä Valpuri oli yhtä peloton kuin kuulustelijoidensa edessä. Kun hovioikeus totesi, että hänen pitäisi tunnustaa, sillä hänellä on edessään vain kuolema, sanoi Valpuri, että ennen kuin pisaraakaan hänen vertaan valuu maahan, on Jumala ottanut hänen sielunsa. Valpuri totesi myös, että usein olivat häntä paremmatkin menettäneet henkensä.

Hovioikeudessa tutkittiin myös, tunsiko Valpuri kristinuskoa ja osasiko hän uskonkappaleita. Valpuri luki pyynnöstä ulkoa uskontunnustuksen, mutta unohti kolmannen kohdan eli pyhityksen pois. Oikeus kysyi heti, miksi. – Kuka voi kaiken muistaa! tuiskahti Valpuri. Isä Meidän –rukouksessa hän takelteli vasta lopussa, jonka hän jätti sikseen. Tuolloin tällainen tulos oli hyvin hyvä. Ehkäpä hän oli tiennyt valmistautua opinkappaleiden kuulusteluun. Kirkossakin hän oli käynyt edellisenä pääsiäisenä, kuten kuulusteluissa selvitettiin.

Kuulustelun lopussa hovioikeus kehotti Valpuria valmistautumaan kuolemaan, sillä muuta hän ei olisi pahanteollaan ansainnut. Vastaus tuli taas napakasti ja pelotta:

- Jo seitsemän minua parempaa on henkensä menettänyt!

Mitä hän tällä tarkoitti, on tietämätöntä. Oikeuden pelottelu lienee ollut vain kuulustelutaktiikkaa, sillä niin tehtiin silloin tällöin. Tarkoituksena oli saada syytetty tunnustamaan kuoleman edessä. Uskottiin, että Jumalan armoa oli helpompi anoa, jos suurimmat synnit oli tunnustettu.

Valpuri Kyniltä ei saatu tunnustusta. Hänet vietiin takaisin Turun linnaan vankeuteen.

Karmea ruumiinrangaistus

Hovioikeus ei vahvistanut Huittisten käräjien antamaa kuolemantuomiota. Asia tiedetään kolmesta lähteestä, vaikka hovioikeuden päätöstä ei ole löytynyt. Luultavasti se ei ole säilynyt arkiston tuhojen vuoksi.

Loimaan syyskäräjillä 1653 tuomittiin kaksi talonpoikaa sakkoon, koska he olivat antaneet Valpurille ruokaa. Maanlaki kielsi ruokkimasta rauhattomaksi eli lainsuojattomaksi julistettua henkilöä.[15] Tästä voidaan päätellä, että Valpuri oli elänyt ainakin kaksi vuotta kuolemantuomionsa jälkeen. On epätodennäköistä, että kuolemantuomion täytäntöönpanossa olisi odoteltu näin kauan.

Vahvempi todistus saadaan eräästä toisesta oikeuspöytäkirjasta melkein kymmenen vuotta Valpurin oikeudenkäynnin jälkeen.[16] Kun Markku Matinpoika Kouvo oli tuomiolla Huittisissa vuonna 1658, hänen kerrotaan majoittaneen Valpuria muutama vuosi sitten kolmen vuoden ajan tilallaan Talalassa. Oikeuspöytäkirjan maininta ei esitä Valpuria vainajana, joten hän lienee ollut tuolloin elossa. Tavallisesti pöytäkirjassa mainitaan, jos puhutaan edesmenneestä henkilöstä.

Paras todistus saadaan mestaajan kuitista vuodelta 1650. Kuitti, joka on säilynyt läänintileissä, selvittää kruunun hallinnon parhaiden perinteiden mukaan – joita toivottavasti nykyisinkin noudatetaan – kuluja, joita linnannihdille ja pyövelille oli koitunut, kun kahden noituudesta tuomitun rangaistus oli pantu täytäntöön.[17] Nämä kulut sai vähentää Tukholmaan lähetettävistä verotuloista. Toinen tuomituista oli Valpuri Kyni, toinen noitamies Olavi Luikko. Luikko oli matkalla mestattavaksi Vesilahdelle. Valpurin vuoksi Turusta piti matkata Huittisiin tuomiota täytäntöön panemaan, sillä tuomio pantiin täytäntöön siinä pitäjässä, missä tuomio oli saatu. Kuluja koitui ajohevosista ja niiden ruokinnasta, aterioista – myös tuomituille – ynnä muusta kaikkiaan 12 taalaria 12 äyriä.

Mestaajan kuitti on kuitenkin yksinään riittämätön todistus, koska siinä ei mainita Valpurille tulevasta tuomiosta tarkemmin. Se ei kuitenkaan voi koskea Valpurin mestausta, koska Valpuri eli vielä vuosia myöhemmin. Mutta jo mainitun vuoden 1658 oikeustapauksen pöytäkirjoista käy ilmi mitä todennäköisemmin juuri se tuomio, mistä hovioikeus Valpurille rangaistukseksi päätti. Hovioikeus oli päättänyt rankaista Valpuria ankarasti, vaikka säästi tämän hengen. Valpuri tuomittiin menettämään selkänahkansa – siis saamaan raippoja – sekä menettämään molemmat korvansa. Lisäksi hänet tehtiin lainsuojattomaksi eli henkipatoksi. Melkoisella varmuudelle tämä on vuonna 1649 alkaneen prosessin lopullinen tuomio eli tuomio, jonka täytäntöönpanon kuluista läänintileissä on kuitti. Muista Valpurin vastaisista oikeudenkäynneistä 1640- ja 50-luvun vaihteessa ei ole tietoa.

Kuka oli Valpuri Kyni?

Lähteet ovat liian niukkoja, jotta saisimme kunnon vastauksen oikeastaan yhteenkään kysymykseen Valpuri Kynin elämästä. Joka tapauksessa hän on yksi parhaiten tunnetuista suomalaisista noidista. Mutta onko hän lopulta tunnettu ollenkaan? Niin tai näin, useimmat heistä, joita syytettiin noituudesta ja taikuudesta, ovat meille vielä tuntemattomampia.

Historiantutkijat lähestyvät menneisyyden ihmistä kahta tietä. He tutkivat ensinnäkin, mitä ainutlaatuista henkilöstä on jäänyt jälkipolvien tiedoksi. Sen lisäksi hänen vaiheitaan tarkastellaan sen mukaan, mitä muutoin tiedämme aikakauden asioista ja oloista sekä niistä ihmisistä, joiden parissa hän eli. Mitä vähemmän henkilön vaiheista on lähteitä, sitä suuremman merkityksen saavat ne tiedot ja aikakauden yleispiirteet, jotka liittävät hänet taustaansa, ja sitä vähemmälle jää persoonallisten ja yksilöllisten piirteiden luonnehdinta. Tällaisessa tapauksessa ihmiselle tulee persoonallisuus ja yksilöllisyys, kun tarkastelemme häntä aikalaistensa joukossa. Tämä on usein päinvastoin kuin arkisessa elämässä, jossa persoonallisuus ja yksilöllisyys erottuvat juuri joukkoja ja yleisiä piirteitä vastaan.

Mitä voimme sanoa Valpurista, kun rinnastamme hänet oman aikakautensa tapahtumiin?

Vesikokeessa Aurajoella

Valpuri Kyni on ainoa noituudesta epäilty Suomessa, jonka tiedetään joutuneen vesikokeeseen. On jopa mahdollista, että se ainoa kerta Suomessa, kun epäilty joutui vesikokeeseen, ja vielä luultavammin se on ainut kerta 1600-luvulla. Tuolloin Euroopassa vesikokeesta oltiin yleisesti luopumassa, sillä sitä ei – yllätyskö? – pidetty erityisen luotettavana. Alkujaan vesikoetta käytettiin muitakin rikollisiksi epäiltyjä vastaan, mutta noitavainojen aikana siitä tuli tunnusomaisesti osa noidiksi epäiltyjen tutkintaa. Vastoin yleistä uskomusta se ei kuitenkaan ollut erityisen tavallinen. Mainittakoon, että vesikoe tunnettiin myös Venäjällä jo keskiajalla, vaikka länsimainen noitateoria ei koskaan levinnyt Venäjälle.[18]

Vesikokeessa syytetyn kädet ja jalat sidottiin yhteen ja epäilty heitettiin veteen. Kelluvaa ihmistä sanottiin paholaisen auttavan. Viaton vajosi pinnan alle. Miksi viatonta uhkasi hukkuminen ja syyllinen pysyi pinnalla? Tarkoitus ei ollutkaan, että kukaan hukkuisi, minkä vuoksi koeteltu vedettiin köysillä pinnalle tai rannalle. Syyllinen tarvittiin vielä tuomiolle sekä kertomaan rikoskumppaneistaan. Joissakin maissa noitia on joskus hukutettu vesikokeissa silloin, kun tutkinta lainvastaisesti muuttui tuomioksi. Kyseessä oli tavallisesti kansanjoukkojen toimeenpanema laiton lynkkaus.

Vesikokeen periaate nojaa jumalantuomioiden perinteeseen. Jo muinoin uskottiin, että syyllisyys voitiin ratkaista jumalantuomiolla, esimerkiksi kantamalla kuumaa rautaa, ja päättelemällä jäljistä, kumpaa Jumala tai hyvät henget puolustivat. Erikoista on, että syyllisyys noitien vesikokeessa tulkittiin päinvastoin kuin tavallisesti jumalantuomioissa. Perinteen mukaan jumalan olisi pitänyt vahingoittaa syytöntä vähemmän ja auttaa viatonta kestämään julma koe paremmin kuin syyllistä. Jo Hammurabin laissa, joka syntyi lähes 1800 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, säädettiin, että jos noituussyytettä ei voitu näyttää toteen, menköön syytetty virtaan. Jos hän hukkui, hän oli syyllinen ja syyttäjä sai hänen talonsa. Huomattakoon siis, että tämän mukaan syyllinen hukkui, ei viaton! Jos virta ei vienytkään epäiltyä, syyttäjä surmattiin ja se, jota oli syytetty, sai syyttäjänsä talon.[19]

Siitä ei ole tietoa, missä vaiheessa noitien vesikoe muuttui päinvastaiseksi ikivanhaan jumalantuomion periaatteeseen nähden siten, että syytön ja viaton oli suuremmassa vaarassa. Mahdollisesti selityksenä on ollut kasteen merkitys kristillisessä opissa. Kun kaste yhdistettiin veteen, ei käynyt päinsä, että vesi kasteen elementtinä olisi hyväksynyt noitarikollisen syleilyynsä. Mahdollisesti vettä pidettiin myös puhtauden ja viattomuuden elementtinä. Siksi noitakokeessa paholaisen sanottiin auttavan kelluvaa ihmistä. Nämä selitykset ovat kuitenkin yhtä mielivaltaisia kuin koekin.

Koska vesikoe on aivan ainutlaatuinen piirre suomalaisissa noitaoikeudenkäynneissä, Valpurin tarinaan se on tuonut poikkeuksellista väriä ja osaltaan lisännyt mielenkiintoa hänen tapaukseensa.

Noitien sukua

Oikeuslähteiden mukaan Valpurin äiti ja äidinisä oli tuomittu kuolemaan noituudesta. Tietoa voi pitää varmana, sillä se on myös hovioikeuden pöytäkirjassa ja on oletettavaa, ettei niissä useinkaan ollut virheitä tällaisissa asioissa. Hovioikeudessa tuskin kenelläkään oli tarvetta mustamaalata epäiltyä. Kaiken lisäksi Valpuri myönsi asian ainakin osin täysin selvästi, vaikka sanoikin, ettei muista äidinisästään mitään.

Tämäkin seikka tekee Valpurin kohtalosta poikkeuksellisen. Noituudesta syytetyt eivät useinkaan olleet noitien sukua – täysin toisin kuin on uskottu. Kun satojen syytettyjen vaiheita on tutkittu yksityiskohtaisesti, voidaan sanoa, että oikeuslähteissä viitataan harvoin siihen, että syytetyn lähiomaisia olisi ollut aikaisemmin syytteessä noituudesta tai taikuudesta.[20] Varmasti tällaiset seikat on merkitty oikeuslähteisiin keskimääräistä huolellisemmin, jos niistä on tiedetty. Toisaalta, lautamiehet ja paikkakuntalaiset mitä luultavammin muistivat, jos sellaista oli tapahtunut. Se, että sukulaiset syyttelivät toisiaan noituudesta, oli tavallisempaa kuin se, että muut vainosivat yhden suvun eri polven edustajia noituuden vuoksi.

Mahdollista on, että parantajat ja tietäjät, joita ei syytetty vahingoittavasta noituudesta, olivat useammin tietäjä- tai noitasuvuista. Mutta koska heitä syytettiin harvemmin, heidän taustansa tunnetaan huonosti, ja asia jää siten epäselväksi.

Kuitenkin arkipäiväinen noituminen ja taikominen oli siksi yleistä, ettei ole mitään syytä uskoa sen jääneen vain joidenkin asiaan erityisesti perehtyneiden puuhaksi. Ihmiset uskoivat, että kellä tahansa voi olla noitumisen voima, sillä kenen tahansa paha sana saattoi käydä toteen. Taikojakin tehtiin yleisesti eri askareiden parissa, kuten sairaanhoidossa, karjanhoidossa, oluenpanossa ja metsästyksessä. Siten kenenkään ei tarvinnut olla noitien sukua joutuakseen syytetyksi noituudesta.

Mutta Valpuri oli, toisin kuin useimmat.

Maankiertäjänoidat

Se joukko, johon Valpuri Kyni kuuluu historiankirjoituksessa, on maankiertäjä- ja kerjäläisnoitien joukko Ala-Satakunnassa 1600-luvun puolivälissä. Sen tiedämme, että se oli huomattava ja pelottava joukko. Kerjuulla kiertäneitä pahamaineisia noitia oli oikeudessa parisenkymmentä 1640-1660-luvulla. Ilmiö keskittyi erityisesti Ala-Satakunnan seudulle, sillä muualta tämän kaltaisten oikeusprosessien sumaa ei tunneta.[21] Samoihin aikoihin Valpurin kanssa tuomiolle joutui Eurassa Maisa Erkintytär Kuppari Köyliön Kepolasta (1652), Huittisissa Pekka Heikinpoika Sinkka Hurulasta (1652, 1656), Kokemäellä Jaakko Jaakonpoika Joppi (1653) sekä Sipi Erkinpoika Kokki vuotta myöhemmin niin ikään Kokemäellä. Kyse oli todellisesta maankiertäjänoitia vastaan käydystä oikeudenkäyntien aallosta.

Muitakin tyrvääläisiä maankiertäjänoitien joukossa oli. Maisa Tuomaantytär Tennu, jonka noituutta käsiteltiin Euran käräjillä vuonna 1656 ja 1659 oli syntynyt Tyrvään Kiimajärvellä. Käräjien aikaan hän asui Euran Mäkelässä. Hän sai kuolemantuomion, mutta sen vahvistamisesta ei ole tietoa.

Kaikki oikeudenkäynnit maankiertäjä- ja kerjäläisnoitia vastaan olivat samantyyppisiä: pelottava, kerjuulla kiertänyt ja pahoja tekoja tehnyt noita – puolet heistä oli naisia, puolet miehiä – oli oikeudessa kyläyhteisöä tai ainakin sen käräjillä ollutta vaikutusvaltaista osaa vastaan. Syytetyistä tiedetään, että he olivat pelottavia ja pahamaineisia ja kiersivät noitumassa ja kerjäämässä, mutta oikeudenkäyntien syvimpiä taustoja ei ole kyetty selvittämään. Epäselvää on mm. se, missä määrin poikkeavat uskonnolliset käsitykset vaikuttivat noituusepäilyjen tai oikeudenkäynnin syntyyn – jos tosin viitteet sellaisesta ovat heiveröisiä, eikä ole syytä olettaa, että oikeudessa olisi vältelty näiden seikkojen esille tuloa. Useat kerjäläisnoidat saivat lopulta kuolemantuomion, joista tosin vain kahdesta tiedetään kohtuullisella varmuudella, että hovioikeus vahvisti tuomion ja että se pantiin toimeen. Useimmista tiedetään, että kuolemantuomioita ei vahvistettu.

Noitamaineensa ja kiertelynsä vuoksi Valpuri Kyniä on pidettävä yhtenä maankiertäjä- ja kerjäläisnoidista. Kerjäläisnoidilla saattoi olla jopa oma tölli – miehistä jotkut olivat pitäneet tilaakin – tai he asuivat loisena muiden nurkissa, saunassa, tallin kulmassa tai tuvan nurkassa tai mäkitupalaisina kylän mailla. Kun Valpurista käytetään asuinpaikan mukaista ilmaisua oikeuspöytäkirjassa, se viittaa siihen, että hänen asumisensa Liitsolan kylässä on ollut vakiintunutta. Me emme tosin tiedä, kuinka kauan hän eli siellä tai sitäkään, oliko hän alunperin kotoisin sieltä.

Tähän liittyen yksi mielenkiintoinen lisä Valpurin henkilötiedoista hovioikeuden kuulusteluissa tuli esiin. Valpurin kerrotaan olleen joskus epäiltynä siitä, että muuan Esko Niilonpoika olisi hukkunut Valpurin noituman onnettomuuden vuoksi. Tässä yhteydessä kerrottiin, että Eskon tytär olisi palvellut Valpurin luona piikana. Valpuri oli kuitenkin ajanut tytön pois luotaan. Tämän vuoksi Esko oli kironnut pahasti Valpuria, ja Valpuri oli suuttunut ja vastannut samalla mitalla. Sitten pian Esko oli hukkunut.

Valpuri kiisti kaiken, senkin, että tytär olisi ollut hänellä piikana. Hän sanoi, että tytär oli ollut vain pari päivää – miksi, sitä ei mainita – mutta siitä hyvästä hän palkitsi tyttären villalla. Eskon kanssa hän sanoi aina olleensa hyvissä väleissä ja kielsi jyrkästi noituneensa häntä.

Jos Valpuri piti palveluskuntaa tai edes ajoittain käytti aputyövoimaa, se viittaa jonkinlaiseen itsenäiseen asemaan. Parin päivän apu silloin tällöin ei kuitenkaan merkitse varsinaista palkollissuhdetta. Palveluskuntaa käyttivät aatelisten ja herrasväen lisäksi jollakin tavalla itselliset ihmiset, kuten mm. talonpojat, käsityöläiset, jotkut sotilaat ja upseerit sekä mahdollisesti joskus myös mäkitupalaiset. Mutta kaikessa ristiriitaisuudessaan tämäkin asia on hämmentävä: tiedämme, että Maisa Tuomaantytär Tennulla oli mukana joku, joka kantoi hänen maitopyttyään ja ruokasäkkiään ja tiedämme, että myös kerjäläisiä kyydittiin talosta toiseen.[22]

Hovioikeuden tuomio

Se, että hovioikeus ei vahvistanut Valpurin kuolemantuomiota, ei ole erikoista – päinvastoin. Hovioikeus lievensi ilmeisesti useimmat eri rikoksista annetut kuolemantuomiot ennen 1600-luvun loppua. Vuosisadan puolivälissä lain kirjaimen ja oikeuskäytännön välillä oli suuri kuilu. Alioikeus joutui useissa rikoksissa lukemaan lakia tarkasti, vaikka oikeudessa tiedettiin, että tuomio ei pysy hovioikeudessa.[23]

Hovioikeuden linjan tiesivät jopa noituudesta syytetyt. Pahasisuinen noitamies Markku Matinpoika Kouvo totesi kerran, että "ei minun päällä sakot hovioikeudessa pysy". Kouvo viittasi myös toisen noitamiehen, Simo Liuhan tapaukseen. Simon kuolemantuomio muutettiin karkotukseksi.

Siten sille seikalle, että Valpurin Huittisissa saamaa saanut kuolemantuomiota ei vahvistettu, ei tarvita muuta selitystä. Asiaan on ehkä vaikuttanut myös se, että Valpurin todelliset teot jäivät hovioikeudelle epäselviksi. Mutta saman lieventämiskäytännön alaisia olivat monet kuolemantuomiot eri rikoksista, ei vain noituudesta. 1600-luvun lopulla hovioikeuksien linja tiukkeni, sillä hovioikeus menetti harkintavaltansa tuomioiden lieventämiseen. Jos teko oli näytetty toteen, tuomio oli vahvistettava lain kirjaimen mukaan. Silloinkin saatettiin vedota vielä kuninkaaseen.

Riita ja kosto

Oikeudessa syytteiden, todistusten ja kertomusten muoto on kaavamainen. Jälleen kerran, kun yleistämme ja sijoitamme yhden oikeustapauksen satojen oikeudenkäyntien joukkoon, voimme erottaa tavanomaiset piirteet ja erikoisuudet.

Noituudella vahingoittamisen motiivina oli usein riita tai edun loukkaus. Etujen loukkaus on ymmärrettävästi ja tavallisesti riidan syy. Kerjäläisnoidat kostivat huonon kohtelun noituudella ja naapuri kosti naapurilleen loukkauksen tai tappion peltoriidassa niin ikään noitakeinoin. Näin voitiin uskoa silloinkin, kun kukaan ei ollut edes yrittänyt noitumista. Uskottiin myös, että kuka tahansa voi noitua sairauksia ja vahinkoja, vaikkapa pelkästä kateudesta. Kateus mainitaan usein noitumisen motiiviksi.[24]

Noituudella oli suuri sija ihmissuhteissa. Vähäisintäkin maantienkulkijaa ja kylänloppulaista – heitä, joita merkittiin henkiveroluetteloiden loppuun vain ryhmänä ilman nimiä – oli kunnioitettava, sillä kukaan ei voinut olla varma, etteikö kurjinkin kulkija olisi voinut singota kirouksen ylenkatsojansa perään. Tämä koski myös tervehtimistä: korpitaipaleillakin vastaantulijaa oli tervehdittävä sovulla, sillä se oli osa luottamuksen rakentamista. Se oli myös keino vähentää noituuden pelkoa ja lisätä turvallisuutta.

Henkilö, joka oli noidan maineessa, saattoi yrittää käyttää mainetta edukseen. Noidalle voitiin maksaa parantamisesta enemmän, jos toimi näytti tehokkaalta. Jaakko Jaakonpoika Jopista kerrottiin oikeudessa, että hän käytti tehokeinoja vain saadakseen suuremman palkkion.[25] Silloin tällöin kerrottiin muistakin kuin Valpuri Kynistä, että noidat noituivat sairauksia voidakseen sitten tulla parantamaan ja päästä parannettavan suosioon. Näinhän Kerttu-piika uskoi Valpurin tehneen. Noituuden perinteessä on tavallista, että noituuden työn tehnyt parantaa aiheuttamansa vahingon, kun sovintoon on päästy.

Vaikka uskottiin, että noitumisen ja pahan sanomisen kyky oli kenellä tahansa, apua voitiin hakea myös pelottavilta ja pahamaineisilta noidilta. Monet näyttävät uskoneen, että noidat kykenivät sekä hyvään että pahaan. Näiltä osin Valpurin toimista ei ole ehdottoman selvää tietoa, sillä hän itse kielsi tällaiset väitteet, vaikka muut niistä toista todistivat.

Kun Valpurin aikana maallisessa oikeudessa hyvää tarkoittavasta taikuudesta ei yleensä syytetty, oikeus ei asiaa enempää tutkinut hänen kohdallaan. Siten jää epäselväksi, toimiko Valpuri parantajana ja ihmisten auttajana taikakeinoin. Hänen kerrottiin sanoneen, että hän olisi kyllä löytänyt keinot kirkkoherran karjan parantamiseksi, jos hänet olisi kutsuttu. Jos tähän tietoon luotetaan, hän esiintyi myös parantajana.

Muuta tietoa ei ole siitä, minkälaista noituajan ja taikojan tointa Valpuri harjoitti – jos harjoitti. Kun maankiertäjänoidat yleensä myös paransivat, on luultavaa, että Valpuri Kynikin teki niin, jos sai siihen tilaisuuden – toisin sanoen, jos joku sitä pyysi. Se oli keino lisätä auttajan anteliaisuutta kerjuutilanteessa. Ehkäpä hän on uskotellutkin kykenevänsä parantamaan, mitä monet noidat tekivät. Se, että hän oli tuomiolla useamman kerran – viimeisestä tuomiosta tulee vielä puhe – viittaa siihen, että useat väittivät hänen olleen vahingoksi ja monet pelkäsivät häntä.

Lensikö Valpuri noitasapattiin?

Kun puhutaan noidista, on vaikea irrottautua siitä mielikuvasta, mikä jälkipolvilla heistä on. Noidat lensivät noitasapattiin luudalla, jossa keikkui kahvipannu ja jolla kissa istui matkaseurana. Noitasapatissa he palvoivat paholaista. Tällaisesta noidasta tuli koko kansan perinnettä vasta vuosisatoja Valpurin aikaa myöhemmin 1900-luvun alussa, kun pääsiäiskortit yleistyivät. Sittemmin mielikuvaan on liitetty myös virpojat Itä-Suomesta ja trullit Pohjanmaalta, paljolti lastentarhaleikkien vaikuksesta. Mutta tähän perinteeseen Valpuri ei kuulunut; kahvikin tuli tunnetuksi Suomessa vasta 1700-luvulla – sitä ennen noidat eivät juoneet kahvia muuallakaan – ja kissan lisäksi pääsiäiskorttiin voisi piirtää myös koiran, pukin ja sammakon.

Mutta Valpuri Kyni ei osannut lentää eikä häneltä sellaisesta kysytty. Todennäköisesti hän ei ollut sellaisesta edes kuullut, ellei ollut käynyt Ruotsi-Suomen valtauksilla Baltiassa tai Keski-Euroopassa. Teoria lentävistä noidista oli syntynyt Keski-Euroopassa 1400-luvulla eli aivan keskiajan lopulla tai uuden ajan alussa. Suomeen se levisi vasta noin 200 vuotta myöhemmin, kun suomalainen papisto hyväksyi uuden eurooppalaisen noitateorian 1660-luvulla.[26] Jo 1666 syntyivät uuden noitateorian mukaiset vainot Ahvenanmaalla. Suurimmat vainot olivat 1670- ja 80-luvulla Pohjanmaalla.

Vanhan kansanuskon mukaan henkiä ja maahisia oli useita. Henget olivat hyviä, jos heidän kanssa elettiin sovussa ja jos heitä kunnioitettiin ja heille uhrattiin, ja jos heitä pidettiin suosiossa. Usko yhteen ainoaan kaiken pahan alkujuureen, paholaiseen, ei ollut vielä täydellinen. Saatana oli kansanuskossa enemmän Jumalan langennut kaveri tai hyvien enkeleiden huonotapaisempi kumppani kuin kaiken hyvän kaamea vastavoima.

Uuden noitateorian mukaan kaikenlainen noituus ja taikuus yhdistettiin paholaiseen, josta se oppineiden selityksen mukaan juonsi voimansa. Näin kirkonmiehet opettivat jo ennen kuin keksittiin teoria paholaisen luo lentävistä noidista. Hovioikeuden jäsenten mielessä oli tämä ajatus, kun kuulustelijat kysyivät Valpurilta, miksi hän oli liittoutunut Saatanan kanssa. Jo pelkkä liitto sielun vihollisen kanssa katsottiin kuoleman ansaitsevaksi rikokseksi. Mutta Suomessa noitateoriasta ja noitasapatista ei vielä välitetty, joten Valpuriakaan ei voitu epäillä niin pahaksi noidaksi.

Valpuri ei käynyt noitasapatissa eikä lentänyt. Mahdollisesti hovioikeuden jäseniä lukuun ottamatta Valpurin syyttäjät ja tuomitsijat eivät tienneetkään sellaisista noidista vielä mitään. Valpuri Kyni kuului perinteellisen, ikivanhan kansanomaisen noitauskon aikakauteen. Hänen aikanaan sekä miehet että naiset olivat noitia. Suomessa enemmistö syytetyistä noidista oli naisia vain 1670- ja 1680-luvulla – eikä silloinkaan Itä-Suomessa.[27] Vasta tuolloin syntyi lukuisia uuden noitateorian mukaisia oikeudenkäyntejä.

Mutta niitä aikoja Valpuri Kyni ei enää nähnyt.

Vielä kerran: kuka oli Valpuri Kyni?

Olemme seuranneet Valpuri Kynin niitä vaiheita, jotka luotettavasti tunnetaan. Vertaamalla ja rinnastamalla tietoja hänen elämästään siihen, mitä muista noidiksi epäillyistä ja aikakauden ilmiöistä tiedetään, olemme saaneet hänen tarinalleen puitteet. Historiantutkimuksen rakennustelineillä pienistä tarinoista syntyy kertomus, jossa Valpurinkin tarina voidaan ymmärtää ja jossa tiedon palaset saavat merkityksensä.

Jälkipolvien kiinnostus noituutta ja noitavainoja kohtaan on lisännyt Valpurin mainetta vielä nykyaikana. Tässä suhteessa oli onnekasta, että hovioikeuden kuulustelupöytäkirjan ote julkaistiin. Sen vuoksi Valpuri Kynistä vain muutaman muun lisäksi on olemassa aivan poikkeuksellista aineistoa, jota muutoin Turun palon vuoksi ei säilynyt. Hovioikeuden kuulustelupöytäkirjan säilyminen teki hänestä keskimääräistä mielenkiintoisemman henkilön myös historian- ja kulttuurintutkijoille.

Kuitenkin vasta kotiseututyö nosti Valpurin paikalliseksi merkkihenkilöksi siinä kuin pitäjän menneet mahtimiehet ja suuret vaikuttajat. Tavallaan on kuvaannollista, että tarinaperinteessä heidän veroisekseen ja haastajakseen kasvaa noitanainen, ikään kuin kyseenalaistaen jotakin siitä, mitä muut ovat tehneet. Yhtä lailla on mielenkiintoista, että muinoin elänyt noitanainen on saanut jälkipolvien silmissä alati vahvempia ominaisuuksia ja alati myönteisemmän sävyn tarinansa arvioitsijoilta.

Melko varmasti Valpuri Kyni oli poikkeuksellinen henkilö. Hovioikeuden pöytäkirjasta selviää, että hän esiintyi kuulusteluissa pelottomasti ja sanavalmiisti, jopa uhmakkaasti. Niin hän lienee esiintynyt myös Huittisten käräjillä. Muutoin hänen lausumiaan tuskin olisi merkitty pöytäkirjaan niin tarkasti. Sitä emme tiedä, miten Åbo Tidningarin toimitus käsitteli tarinaa, mutta muista hovioikeuden kuulusteluista julkaistut otteet eivät anna olettaa, että pöytäkirjojen asiasisältöä olisi muutettu lehden toimituksessa. Saman voimme päätellä siitä, että Huittisten käräjillä Valpurin puhumaksi merkittiin samankaltaista sanailua kuin hovioikeuden pöytäkirjaan.

Jälkipolvilla on siten joitakin perusteita arvioida Valpuria henkilönä. On todennäköistä, että hän oli voimakas persoona. Hänen esiintymisensä viittaa myös siihen, että vaikka hän kierteli kylissä kerjäämässä, hän ei ollut ainakaan alkujaan kaikkein kurjimmista oloista. Ehkä hän oli tullutkin muualta. Jos hovioikeus ei pelottanut häntä, tuskin hän on ollut sen arempi arkisen elämän tilanteissakaan.

Mutta oliko tällainen nasevuus ja pelottomuus epätavallista? Tiedämme, että se ei ollut ainutlaatuista. Herroja ei aina pelätty eikä ylpeys antanut aina nöyristellä vahvempienkaan edessä. Käräjäpöytäkirjoissa on paljon kärkevää riitelyä esivallan edustajien kanssa. Kun muuan naiselta Pohjanmaalla kysyttiin käräjillä, mitä hän tiesi noita-akoista, hän vastasi, ettei muista kuulleensa niistä muualla kuin kirkossa. Noituudesta syytetty Markku Kouvo riiteli sitkeästi vouti Paavali Paavalinpoika Callian kanssa mm. veroista ja uhmasi kaikkia tuomioitaan. Hän oli mies, joka oli perustanut Huittisten ensimmäisen tunnetun sahan. Niin ikään hänet lähetettiin pitäjän luottomiehenä viemään kuninkaalle valitusta pitäjäläisten kyytirasituksista. Sittemmin hän valitti voudistakin kuninkaalle.[28]

Monenlainen toimeliasuus ja aktiivisuus yhteisön asioissa ei ollut epätavallista noituudesta ja taikuudesta syytetyille. Pieni vähemmistö heistä oli kerjäläisiä ja muita yhteisön kokonaan osattomia jäseniä. Kun kenen tahansa uskottiin voivan turvautua noituuden keinoihin ja taikoja tehtiin yleisesti, ei pitäisi olla yllätys, että useimmat syytetyt olivat aivan tavallisia ihmisiä. Maalla he olivat talonpoikia ja heidän perheenjäseniään, kaupungeissa myös porvareita ja heidän perheenjäseniään. Näin kuitenkin voidaan todeta satojen syytettyjen henkilöhistoriallisen selvityksen jälkeen. Vieläpä on niin, että monet syytetyistä olivat varsin varakkaita.[29]

Tavallisesti noituussyyte ei tuhonnut syytetyn elämää – jälleen vastoin sitä, mitä jälkipolvet ovat usein asiasta kuvitelleet. Monet tuomituista elivät sakkojen maksun tai raippojen jälkeen normaalia elämää. Noituussyytteet raunioittivat vain harvan elämän.

Valpuri Kynin elämän ne tuhosivat. Millainen elämä hänellä oli ollut ennen noituussyytteitä ja tuomioita, emme tiedä. Tavallisesti vain mahtisukujen merkittävistä vaikuttajista ja niistä, jotka ovat tulleet sodankäynnin, hallinnon tai hengenelämän johtopaikoille, on riittävästi lähteitä tärkeimpien elämänvaiheiden ja henkilöhistoriallisten piirteiden selvittämiseen. Useimmat muut löytyvät vain oikeuden pöytäkirjoista, veroluetteloista tai kirkonkirjoista. Monia merkintöjä heistä ei ole, sillä vain käräjäasia sai valtiovallan kiinnostumaan heistä tarkemmin. Muutoin riitti, että he maksoivat veronsa, olivat kuuliaisia oikealle uskolle ja kävivät sotapalvelukseen, kun kutsu kävi.

Kun jälkipolvet kiinnostuivat Valpuri Kynistä, he löysivät vain Noita-Valpurin ja maankiertäjän. Varmasti hänestä löytyy vielä tietoja ja ehkä joskus voidaan vahvistaa muutama jo tunnettu mutta epävarma seikka.[30] Valpurin asema jälkipolvien mielessä ei kuvaa häntä niinkään ihmisenä ja aikalaisena kuin ennen kaikkea sitä, miten hän on tullut kertomukseksi ja osaksi nykyajan ihmisen historiaa. Meiltä puuttuvat juuri ne tiedot, jotka tekisivät Valpuri Kynistä henkilön, jonka voisimme sitoa omaan sukuunsa ja muihinkin ihmisiin kuin niihin, jotka olivat viemässä häntä tuomiolle. Paras johtolanka on hänen nimensä, Kyni tai Kynny, mutta toistaiseksi sekään ei ole johtanut varmoille jäljille. Onko se vain liikanimi?

Ehkä hänellä oli puoliso ja lapsia. Luultavasti ei. Niistä ei ole mitään mainintaa oikeuslähteissä – missään ei tosin mainita sitäkään, ettei olisi ollut. Hovioikeuden kuulustelussa nämä asiat selvitettiin ensimmäiseksi, kuten säilyneessä pöytäkirjan otteessa mainitaan, mutta niistä ei ole kerrottu Åbo Tidningarin julkaisemassa otteessa. Ehkä niitä ei kirjoitettu hovioikeuden pöytäkirjaan. Se on kuitenkin epäuskottavaa. Luultavasti Åbo Tidningar jätti ne pois ja siten loi lähtökohdan tarinalle, jossa Valpuri Kyni on meille vain maankiertäjä ja noita.

Kuka auttoi Valpuria toipumaan hovioikeuden määräämästä karmeasta rangaistuksesta vuonna 1650? Toipuminen tuskallisesta rangaistuksesta vei pitkään. Henkipattona ja häpeällisesti merkittynä hänen elämänsä oli varmasti vaikeampaa kuin aikaisempien tuomioiden jäljiltä. Mutta hän eli ja kierteli vielä vuosia. Jonkin aikaa hän asui Markku Kouvon luona. Myöhemmin myös Kouvo ja hänen toinen vaimonsa, Maisa Harittu joutuivat noituudesta syytetyiksi.

Perimätiedon mukaan Valpuri olisi lopulta tuomittu kuolemaan.[31] Hänen elämänsä viimeisistä vaiheista on löytynyt vain yksi tieto, maininta puhtaaksikirjoittamattomassa konseptituomiokirjassa vuodelta 1665. Tieto lienee luotettava, vaikka pöytäkirjaa, jota säilytetään Turun maakunta-arkistossa, ei enää tuolloin tarvinnut tehdä hänen asiansa vuoksi.[32] Pöytäkirjassa ei kerrota, miksi ja milloin. Siinä mainitaan muuan asian ohessa lyhyesti, että noitanainen Valpuri Kyni on poltettu roviolla Hämeenlinnassa.

• Takaisin etusivulle
• Sisällysluettelo

Viitteet: