Noituus
 

NOITIEN JA TAIKUREIDEN OSAAMISALUEET 

© Timo Kervinen

Taikuuden avulla pyritään saamaan aikaan yliluonnollisia vaikutuksia, jotka ovat sosiaalisesti hyväksyttäviä. Taikuudella tahdotaan siis aikaansaada hyvää kuten esimerkiksi parantaa omaa menestystä avioliittomarkinoilla, parantaa karja- tai metsästysonnea tai parantaa tauteja. Siksi sitä kutsutaan joskus valkoiseksi magiaksi. Taikuus on ikivanhaa ja siitä tuli rangaistavaa vasta kun esivalta katsoi sen uskonnolliseksi toisinajatteluksi ja sääti sen rikokseksi. Taikuus, vaikkakin hyvää tarkoittavaa, oli hyväksytyn uskonnon kanssa kilpailevaa toimintaa. Taikuudesta käytetään myös nimitystä valkoinen magia.

Noituudella taas tarkoitetaan vahingollisten seuraamusten aikaansaamista yliluonnollisin keinoin. Noituuden avulla uskottiin voitavan mm. surmata ihmisiä. Noituus on ollut rangaistavaa niin kauan kuin tiedetään. Vahingoittavaa noituutta on kutsuttu myös mustaksi magiaksi.

Noituuden ja taikuuden käsitteet eri kielissä ovat erilaiset. Jos puhutaan noitavainoista, tärkeintä on tehdä ero kolmen erilaisen asian välillä: noituudella vahingoittaminen, taikuudella parantaminen ja noitasapattiuskomukset. Lentäminen noitasapattiin ja yhteistyö paholaisen kanssa oli jo sinänsä rangaistavaa. Kaikkina aikoina vahingoittaminen ja parantaminen oli tavallisin tavoite magiassa. Noitasapatti-kuvitelmat ovat olleet suhteellisen epätavallisia uskomuksia.

Taikuudella ja noituudella uskottiin voitavan saada aikaan hyvin monelaisia vaikutuksia. Ammattinoita Erkki Juhonpoika Puujumala elätti itseään varsin laajalla yliluonnolisten tekojen kirjolla:

Puujumalan osaamisen alueet

Merkitsi varkaita Paransi olutonnen Paransi vasikkaonnen Paransi lammasonnen
Muutti ihmisiä susiksi Paransi tauteja Tuhosi karjaa Surmasi ihmisiaä noituudella
Lumosi naisia Pilasi terveyden Paransi voionnen Manasi tulipaloja

Monipuolisuus taikuuden ammatissa oli Puujumalalle tärkeää, sillä hän suoritti taikatekojaan maksusta ja elätti itsensä ammattinoitana.