AMMATTI: NOITA 

© Timo Kervinen ja Marko Nenonen

1600-luvulla oikeudet kiinnittivät kasvavaa huomiota noituuteen ja taikuuteen. Ensimmäisten joukossa joutuivat tulilinjalle noituuden ja taikuuden ammattilaiset eli ammattinoidat. Ammattinoidalla tarkoitetaan henkilöä, joka palkkiota vastaan teki tilaustöitä. Hän harjoitti taikuutta ja noituutta saadakseen siitä ainakin osan elantoaan.

Ammattinoidan osaamisalueeseen kuului tavallisesti mm. tautien parantaminen, ennustaminen, karjaonnen parantaminen tai hävittäminen, varastetun tavaran tiedusteleminen ja jopa noituudella surmaaminen. Monet ammattinoidat viettivät kiertelevää elämää ja jotkut heistä pakottivat rahvaan maksamaan itselleen siitä, että he jättivät talon rauhaan. Toiset vaativat kuljetuksia itselleen ja seurueelleen, ja eräät jopa kiersivät säännöllisesti eri pitäjissä keräämässä veronsa.

Seuraavassa esitellään kaksi aikansa kuuluisaa ammattinoitaa Erkki Juhonpoika Puujumala ja Antti Lieroinen. Molempien ura päättyi kuolemanrangaistukseen ja mestaukseen.

ERKKI JUHONPOIKA PUUJUMALA 

"Tu Dominus, olen 120 vuotta vanha."

Erkki Juhonpoika "Puujumala", asui itsellisenä Turun läänin Lapin pitäjän Kivikylässä. Hän harjoitti noidan ammattia. Hän osasi tehdä sekä hyvää että pahaa. Lukuisat ihmiset olivat kääntyneet hänen puoleensa kuka mitäkin saadakseen. Uskottavuutta noidalle antoi se, että hän oli hyvin iäkäs ja kotoisin Pohjanmaalta, josta noitien tiedettiin yleisemminkin tulevan.

Puujumala ei antanut palveluksiaan vastikkeetta. Kaisa Teppoila maksoi leiviskän suolaa, Tuomas Haukka leiviskän suolaa ja kaksi markkaa, Heikki Sonkki kaksi markkaa ja Helga-niminen nainen oli luvannut noidalle palttinan, jotta Erkki Juhonpoika olisi taikonut heidän olutpanonsa onnistumaan. Ostopalveluista huolimatta panot menivät piloille ja vahingon aiheuttajaksi epäiltiin nyt miestä, joka oli palkattu varmistamaan hankkeen onnistuminen.

Tammikuun 22 päivänä 1625 noitamies Erkki Juhonpojan asiaa käsiteltiin Rauman raastuvanoikeudessa. Tuolloin kävi ilmi, että hän oli uhannut noitua Jaakko Juhanpoika Voijolan tekemään jonkin sellaisen rikoksen, jonka vuoksi tämä poltettaisiin. Mikko Simonpojan hän oli uhannut muuttaa sudeksi yhdeksän vuoden ajaksi. Jaakko Juhanpoika Pungilaa noita oli rankaissut pilaamalla häneltä näön. Lisäksi todistettiin, että Puujumala oli uhonut, että pahat henget tulivat hänen avukseen milloin hän vain niin tahtoi.

Emme tiedä, miten Erkki Juhonpoika syytteistään selvisi, sillä raastuvanoikeuden säilyneistä pöytäkirjoista asia ei ilmene. Joka tapauksesssa jo jutun ensikäsittely osoittaa, että Juhonpoika taikoi palkkiota vastaan ja että hänellä oli kyky myös vahingoittaa ihmisiä. Tällä kyvyllään hän rehvasteli avoimesti uhaten milloin milläkin onnettomuudella niitä, joiden kanssa hän sattui riitautumaan.

Vuonna 1638 varastettiin Mynämäen Halolan myllystä Nousiaisten Nutturlan kylän talollinen Esko Matinpoika Kollille kuulunut puolen tynnyrin vetoinen jauhosäkki. Asianhaaroista saatettiin päätellä, että säkin oli anastanut asianomistajan oma renki Esko Jaakonpoika. Vimmastunut Kolli tahtoi takaisin varastetut jauhonsa ja tähän tarjoutui tilaisuus kun paikkakunnalle seuraavana vuonna saapui mainettaan entisestään kasvattanut noitamies Erkki Juhonpoika Puujumala.

Esko Matinpoika Kolli värväsi ammattinoidan hankkimaan jauhot takaisin. Ajatuksena oli merkitä varas taudilla niin, että tämä kantaisi jauhot takaisin. Varkaan noituminen tapahtui Halolan myllyssä, josta jauhot oli varastettu. Kolli ja Puujumala matkasivat yöllä myllylle ja herättivät mylläri Yrjö Jaakonpojan, joka velvoitettiin osoittamaan mistä kohden myllyä jauhot olivat kadonneet. Nyt Puujumala tiedusteli Kollilta: "Mitä teen, tyrän vai muuta?" Kun vastausta ei kuulunut, otti Puujumala kukkarostaan kaksi pähkinän kokoista pihkapalloa sekä vanhan rahan ja suoritti taikansa sillä seurauksella, että Mietoisten Kurinan kylässä asuva renki Esko Jaakonpoika sairastui "tyristä" ja joutui paneutumaan sairasvuoteelle.

Esko Juhanpoika Kolli ei malttanut olla rehvastelematta tilaustyöllään, vaan rengin sairaudesta puhuttaessa hän tuli maininneeksi yhdelle jos toisellekin, että tämän vaivat olivat hänen lähettämiään ainakin mikäli renki oli häneltä jauhot varastanut. Kärsittyään "tyristä" vuoden päivät Esko Jaakonpoika vihdoin otti asiansa esille Nousiaisten, Maskun ja Lemun kesäkäräjillä toukokuun 18 päivänä 1640. Hän valitti, että Esko Matinpoika Kolli oli antanut noitua hänet sairaaksi. Kolli myönsi antaneensa noitua varkaan, jotta tämä tuskissaan kantaisi jauhot takaisin, mutta kiisti käskeneensä vahingoittaa nimenomaisesti Esko Jaakonpoikaa. Tämän vaivat saattoivat siten olla lähtöisin hänestä vain siinä tapauksessa, että renkimies oli jauhot varastanut.

Oikeudessa kuultiin todistajana mylläriä, joka kertoi mitä Puujumala ja Kolli olivat myllyssä puuhanneet. Omaa osuuttaan tapahtumasarjassa mylläri tietenkin vähätteli. Hän oli nimenomaisesti varoitellut, ettei ketään viatonta saisi panna kärsimään. Useat muut ihmiset todistivat, että Kolli oli kertonut lähetyttäneensä taudin varkaaseen.

Puujumalan taika ei toiminut tarkoitetulla tavalla. Renki ei suostunut myöntämään jauhovarkautta vaikka tätä häneltä tiedusteltiin. Varkaan manaaminen toimi yleensä niin, että kuultuaan päälleen langetetusta ammattinoidan kirouksesta varas hätäpäissään kiikutti anastetun omaisuuden takaisin ja uskoi näin pääsevänsä pahasta. Tässä tapauksessa renkimies oli joko tavallista sitkeämpi tai, mikä todennäköisempää, syytön. Hän lähti hakemaan hyvitystä käräjiltä.

Kihlakunnanoikeus katsoi selvitetyksi, että talollinen Esko Kolli oli tunnustuksensa mukaisesti lähetyttänyt tyrän renki Esko Jaakonpoikaan, tosin nimenomaisesti tarkoittamatta juuri häntä vaan sitä, joka oli hänen jauhonsa anastanut. Kolli tuomittiin 40 markan sakkoon. Tuli siinä jauhosäkille hintaa. Sakko ei kuitenkaan ollut Kollin huolista suurimpia, sillä samana päivänä hän hankki itselleen neljännen käskyn nojalla kuolemantuomion, koska oli repinyt isäänsä parrasta.

Samalla Erkki Juhonpoika Puujumala etsintäkuulutettiin. Vuotta myöhemmin Puujumala oli löytynyt ja toukokuun 31 päivänä 1641 Nousiaisissa pidettiin ylimääräiset käräjät, jonne vangittu noitamies kuljetettiin Turun linnasta.

Kuulusteltaessa Puujumala myönsi Kollin pyynnöstä noituneensa jauhovarkaan niin, että tämä kantaisi jauhosäkin takaisin. Noitumista hänelle oli luvattu maksu, joka tosin oli vielä suorittamatta. Suostumisensa ehdoksi Puujumala oli asettanut sen, että Kolli lunastaisi hänen henkensä mikäli yhteisyritys tulisi ilmi. Hän väitti käyttävänsä vain "varkauspaikan ilmaa" apunaan hankkiakseen varastetut tavarat takaisin. Taito oli noidan mukaan suvun perintöä, eikä sitä voinut toisille opettaa.

Puujumala vakuutti myös pystyvänsä parantamaan lähettämänsä taudin edellyttäen, että Kolli maksaisi hänen palkkionsa. Tauti ei suinkaan ollut "tyrä", jonka parantaminen oli helppoa, kuten hän itse oli useita kertoja saattanut todeta. Hän ei ollut lähettänyt tautia renkiin vaan suoraan varkaaseen. Uudelleen tiukattessa noita joutui kuitenkin lopulta myöntämään, että pelkkä varkauspaikan ilma ei riittänytkään varkaan satuttamiseen, vaan hänen oli ollut turvauduttava mustalaiselta opittuun taikaan.

Esko Kollille Puujumala huomautti: "Veliseni, enpä olisi uskonut, että sinä tämän annat ilmi. Olisit odottanut, kunnes varas olisi itse kantanut säkin luoksesi." Ahdistettuna Puujumala joutui lisäksi myöntämään, että hän ei ollutkaan lähettänyt taikaa anonyymisti varkaaseen vaan suoraan sairastuneeseen renkimieheen, joka tosin hänen mukaansa oli jauhot varastanut. Renkimieheltä tivattiin edelleen, oliko tämä varastanut säkin. Jaakonpoika vakuutti syyttömyyttään silläkin uhalla, että Jumala rankaisisi häntä niin, että hän "menettäisi nivelen päivässä".

Kihlakunnanoikeuden lautakunta katsoi, että renki oli syytön jauhosäkin katoamiseen. Tämän kuultuaan uhosi Puujumala: "Tu Dominus, olen 120 vuotta vanha. Tietäköön tämä renki ensi kerralla paremmin älköönkä menkö varkaisiin, niin hyvä on." Kun renki oli huolissaan sairaudestaan, totesi noita Kollille: "Tu Dominus, maksa pois, että saat rengin terveeksi niinkuin annoit hänet sairaaksikin noitua." Kolli puolustautui selittäen, että koska jauhosäkki oli edelleen kateissa, oli Puujumalan itsensä vastattava jos oli syytöntä satuttanut. Lisäksi hän vakuutti, ettei hän suinkaan ollut luvannut vastata Puujumalan syytteistä.

Alioikeudessa Puujumala tuomittiin oman tunnustuksensa nojalla 40 markan sakkoon noituudesta sekä pidettäväksi toistaiseksi vangittuna, jotta nähtäisiin menehtyisikö renki sairauteensa. Tuomio alistettiin hovioikeudelle, joka kuulusteli Puujumalaa jo kesäkuun 25 päivänä 1641.

Kuulustelu sujui tähän tapaan:

Kysymys: Missä hän on syntynyt ja mikä mies hänen isänsä oli?
Vastaus: Olen syntynyt Oulun kaupungissa Pohjanmaalla ja olen sikäläisen pormestarin sisarenpoika. 
Kysymys: Kuinka kauan hän on ollut sieltä pois? 
Vastaus: Olen palvellut sodassa 25 vuotta. 
Kysymys: Missä hän nyt asuu? 
Vastaus: Minulla ei ole vakituista asuinpaikkaa, vaan kuljen kylästä kylään itseäni elättäen. 
Kysymys: Mistä hän on saanut nimen Puujumala? 
Vastaus: Siitä, että saan oluenpanon ja kirnuamisen onnistumaan. 
Kysymys: Mitä hän on sopinut Esko Kollin kanssa noituessaan tämän rengin, jonka luultiin varastaneen jauhosäkin isännältään. 
Vastaus: Hän pyysi minua sanomaan, kuka oli varastanut jauhot myllystä ja hänen inttämisensä takia sanoinkin sen. 
Kysymys: Mitä hän teki saadakseen tietää, että juuri tämä renki oli varastanut jauhot?
Vastaus: Tein sen Jeesuksen nimessä.

Mutta kun Kuninkaallinen Oikeus ei tyytynyt tähän vastaukseen, vaan ankarasti kehotti häntä tunnustamaan totuuden, hän sanoi lopulta: Otin esille vanhan rahan ja panin sen maahan siihen paikkaan, jossa jauhovaras oli seissyt, ja sanoin: "Awaa korwas Herra Jumala ja anna Warkaan palkkansa saada" sekä joitakin muita taikasanoja, jotkä hän nyt ilmaisi, ja kun hän oli tämän sanonut, tuli renki sairaaksi. 

Kysymys: Mistä hän oli saanut rahan? 
Vastaus: Eräältä mustalaisnaiselta. 
Kysymys: Oliko hänellä pihkaa rahan ympärillä? 
Vastaus: Taisi olla. 
Kysymys: Eikö hän aiheuttanut rengille tyrän? 
Vastaus: Sitä en tehnyt, vaan renki on saanut kipunsa maasta. 
Kysymys: Voiko hän parantaa rengin? 
Vastaus: Kyllä, voin parantaa hänet. Renki on tavannut minut kahdesti: kerran vanhempiensa kodissa ja toisen kerran täällä linnassa ollessani vangittuna. 
Kysymys: Millä hän aikoo parantaa rengin ja mitä aineita hän aikoo siihen käyttää? 
Vastaus: Voiteella ja Jumalan voimalla. 
Kysymys: Mitä sanoja hän siihen käyttää? 
Vastaus: Niitä Evankeliumista otettuja sanoja, jotka pääsiäispäivän saarnassa mainitaan, kuinka Maria Magdaleena ja ne muut naiset, jotka aamuvarhaisella menivät voiteineen Kristuksen haudalle voitelemaan Kristuksen ruumista jne. Kun luen nämä sanat sairaalle, tulee hän paremmaksi. 
Kysymys: Kuinka hän parantaa oluenpanoa ja mitä hän siihen käyttää? 
Vastaus: Otan katajaa, pihlajaa ja kanervaa. Pilkon ja keitän ne. Sen jälkeen annan pestä keittovedellä olutkaukalon. Se auttaa. Samaa keinoa hän sanoi käyttämänsä, jos voi ei onnistu. Hän lämmittää harmaalla kivellä vettä ja kaataa sen kuumana kirnuun, kunnes alkaa kuohua. Se auttaa Jumalan voimalla. 
Kysymys: Kuinka vanha hän on? 
Vastaus: Veljessodan aikana olin kuormastopoikana. 
Kysymys: Käykö hän kirkossa? 
Vastaus: Jos vain jaksan; olen sairaalloinen mies. 
Kysymys: Eikö hän ole Jumalan sanasta kuullut, ettei hänen pitäisi taikoa? 
Vastaus: Olenhan siitä kuullut. 
Kysymys: Mitä Esko Kolli lupasi hänelle palkaksi? 
Vastaus: En muista mitä hän antoi: 2, 3 tai 4 äyriä. 
Kysymys: Onko hän auttanut muita saamaan takaisin varastettuja tavaroita? 
Vastaus: Kyllä. Monille tuhansille olen toimittanut heidän omansa takaisin niin, että olen pakottanut varkaan palauttamaan saaliin. Yhtenä esimerkkinä monista hän mainitsi muutama vuosi sitten pidetyt Tuomas Erkinpojan häät, joissa hänelta katosi hopealusikka ja sormus. Nekin hankin takaisin panemalla varkaan kantamaan ne Tuomas Erkinpojan käteen. 
Kysymys: Pyysikö Esko Kolli häntä panemaan varkaaseen jonkun merkin? 
Vastaus: Kyllä. Eihän varas koskaan anna mitään takaisin, ellei saa itseensä jotain merkkiä. 
Kysymys (edelleen): Kenen voimalla hän tuollaista tekee. 
Vastaus (entiseen tapaan): Jumalan voimalla. 
Kysymys: Osaisiko hän vieläkin tehdä sellaista siinä tapauksessa, että joku olisi menettänyt jotakin varkaille? 
Vastaus: Kun kerran olen ennenkin tehnyt, osaisin vieläkin tehdä; mutta tämä on nyt kiitos kaikista vaivoistani.

Nyt alkoi Puujumalalle laajempi käräjäkierros, sillä maaherra von Falckenberg määräsi tiedusteltavaksi, oliko muissa pitäjissä huomautettavaa Puujumalaa vastaan. Asiaa selviteltiin ainakin Kiskossa 13.7.1641, Perniössä 17.7.1641 ja Halikon ja Uskelan käräjillä 19.-20.7.1641, Paimiossa 21.7.1641 ja Marttilassa 23.-24.7.1641.

Kiskossa ja Perniössä kukaan ei myöntänyt tuntevansa syytettyä, mutta Halikossa ja Uskelassa oltiin paljon viisaampia. Halikon kappalainen Johannes Jaakonpoika tiesi, että "ellei Erkki Puujumala saa kaikkea mitä hän pyytää, niin hän heti kiroaa, levittelee käsiään ja sanoo: Vai ei sovi. Ja sen jälkeen useimmiten tapahtuu vahinko joko olutkeitokselle tai karjalle, joka äkkiä kuolee". Tämän vahvisti myös paikalla ollut muu käräjärahvas.

Teijon kartanon vouti Sipi Kreunpoika Titus tiesi kertoa, että Puujumala oli tuhonnut häneltä kolme kaikkiaan viisi tynnyriä maltaita vetänyttä olutkeitosta niin, ettei niistä valmistunut lainkaan kelvollista olutta. Paimion Anttilan Leena Pentintytär oli puolestaan suorittanut noidalle kaksi juustoa, kolme kakkua ja siankyljen saadakseen vasikkaonnea sillä seurauksella, että kaikki vasikat kuolivat heti. Sen lisäksi hän menetti kahdeksan vuohta. Halikon Muntolan Maija Erkintytär, jonka luona Puujumala oli juopotellut kokonaisen yön, oli saanut noidalta lupauksen riihionnesta, mutta sato oli huonontunut vuosi vuodelta. Maijalle Puujumala oli kehuskellut saavansa valtaansa naisen kuin naisen. Halikon Immalan Heikki Sipinpoika puolestaan tiesi, että Puujumala oli lähettänyt hänen vaimolleen pussillisen suolaa, jolla oli tarkoitus surmata hänet. Vieläpä Sipinpoika luovutti akatukseltaan takavarikoimansa taikakalun oikeuteen.

Paimiossa Heikeroisten Sakari Simonpoika todisti, että kun hän ei ollut antanut Puujumalalle kaikkea mitä tämä tahtoi, oli Puujumala uhannut häntä sanoen: "Pidä varasi, perästä kuuluu." Hänen olutkeitoksensa tuhoutui niin, ettei odotetussa juhlajuomassa ollut voimaa sen enempää kuin vedessä. Vielä todistaja oli erehtynyt ostamaan Puujumalalta takuuvarmoja ansalankoja, joiden avulla hyvä lintu-, jänis- ja kettusaalis oli turvattu. Sen perästä ei Sakari Simonpoika ollut saanut linnun lintua eikä jäniksen jänistä, ketuista puhuttamattakaan.

Marttilan käräjillä Pöytyän Karhunojan Jaakko Matinpoika muisti, kuinka Puujumala oli edellisenä talvena poikennut hänen luonaan yhdessä vaimonsa, miniänsä ja kahden poikansa kanssa. Tuolloin hän oli vaatinut talosta kyytihevosen jatkaakseen matkaa. Mäenpään Yrjö Eskonpoika oli puolestaan kieltäytynyt luovuttamasta Puujumalalle ja hänen seurueelleen olutta ja maitoa, vaikka hänelle oli luvattu vastineeksi lammasonnea.

Seurue oli jatkanut matkaa tyhjin toimin ja seuraavassa talossa noita oli kironnut edellisen talon nuukimukset, jolloin talosta kuoli hevonen. Lisäksi käräjillä todistettiin, ettei Puujumalan vaatimuksista voinut kieltäytyä, sillä aina kohtasi vahinko sitä, joka ei hänen vaatimuksiaan tyydyttänyt. Lautakunta ja käräjärahvas tiesivät, että pelko oli niin suuri, ettei suurin osa pitäjäläisistä nytkään rohjennut saapua käräjille, koska oli pelättävissä, että noita kostaa niille, jotka häntä vastaan todistivat.

Mikäli todistajankertomuksiin on luottamista, oli Puujumala verraten kelvoton taikuri. Jos häneltä osti onnea, saattoi varautua vain vahinkoihin. Vahinkoja hän sen sijaan osasi aiheuttaa erehtymättä. Epäilemättä Puujumalan asiakkaiksi tunnustautuneet vähättelivät asiakassuhdettaan ja suurentelivat vahinkojaan välttyäkseen siltä tuomiolta, joka noidan asiakkaita kohtasi. Rangaistavaa ei ollut ainoastaan kiellettyjen keinojen käyttäminen vaan myös niihin turvautuminen. Ei ehtinyt kukko kiekua kertaakaan ennenkuin opetuslapset hylkäsivät messiaansa!

Käräjäkierroksella kertyneen syyteaineiston perusteella Halikon tuomiokunnan lainlukija Arvi Matinpoika ja Marttilan kihlakunnanoikeuden lautakunta langettivat Puujumalle kuolemantuomion. Tuomio perustettiin paitsi maanlain manaamista koskevaan säädökseen myös 3. Mooseksen kirjan 20 luvun 27 jakeeseen "Jos jocu mies eli waimo noidaxi eli welhoxi löytän, ne pitä totisest cuoleman, heidän pitä kiwitettämän, heidän werens olcon heidän päälläns". Puujumalan tuomio, kuten kaikki kuolemantuomiot, alistettiin hovioikeudelle.

Turun hovioikeus katsoi 27 päivänä marraskuuta 1641 antamassaan tuomiossa Puujumalan noituneen renkimies Esko Jaakonpojan sairaaksi, kuljeskelleen yli 20 vuotta maassa pakottaen rahvaan kyyditsemään itseään ja aiheuttaneen uhkauksillaan monille vahinkoja, uhanneen muuttaa hääseurueen susiksi; ja syyllistyneen noituudella aiheutettuihin tappoihin sekä huoruuteen ja sukurutsaan. Tällä perusteella ja ottaen huomioon, että Puujumalaa pelättiin koko maassa, hovioikeus harkitsi oikeaksi tuomita Erkki Juhonpoika Puujumalan mestattavaksi ja poltettavaksi. Esko Kollille langetettu 40 markan sakko pysytettiin ennallaan ja hänet määrättiin lisäksi korvaamaan renki Esko Jaakonpojalle ne kulut, joita hänelle oli sairaudesta aiheutunut.

Puujumala lähti, mutta maine jäi kiertämään maailmaa. Seuraavana vuonna kiinni otetulta noitavaimo Valpuri Antintyttäreltä udeltiin, josko hän oli tuntenut noitamies Puujumalan, minkä syytetty ilmeisesti vastoin totuutta kielsi. Vielä lähes 30 vuotta myöhemmin tiedettiin, että noitamies Matti Ristonpoika Mäski oli oppinut kykynsä äidiltään "Mäski-Maijalta", joka oli ollut Puujumalan oppilas. Mäski oli mm. tuhonnut veronkantokirjuri Alexander Botuksen hevosen kostoksi siitä, että tämä oli ulosmitannut Mäskin verovelasta tämän vaimon hameen. Siitä oli epäilemättä kotona aiheutunut epäsopua Mäskin ja hänen vaimonsa välille.

Puujumalan perillinen oli monitaitoinen mies. Käräjillä hän kertoi mm. Matti Matinpojan vaimon pyynnöstä hoitaneensa miehen liiallisia juomahaluja niin tehokkaasti, että tälle ei sen jälkeen maistunut laisinkaan miestä väkevämpi. Miehen itsensä pyynnöstä Mäski oli myös purkanut taikomansa antabusvaikutuksen niin, että mies oli kuin olikin saanut takaisin vanhan juomahalunsa.

ANTTI LIEROINEN 

"Eikä se ole mikään hyvä henki vaan itse piru."

Antti Lieroinen oli syntynyt Pieksämäellä Leppienjärven kylässä. Sieltä elämä ajoi hänet Keuruulle, jossa hän asui v. 1634 itsellisenä Pihlaisten kylässä. Seuraavana vuonna hän asui Virtain Knuuttilassa. Sieltä hän ajautui Ruovedelle, jossa harjoitti noidan ammattia erityisalanaan varkauksien selvittely ja varastetun tavaran hankkiminen takaisin. Ihmiset taivalsivat pitkänkin matkan tavatakseen tämän ammattimiehen: ihmisiä tuli Ruovedelle Hämeenkyröä ja Vesilahtea myöten hänen apuaan hakemaan.

Hän oli kihlannut vaimokseen Kirsti Vihottaren parikymmentä vuotta aikaisemmin. Perheeseen kuului lisäksi kaksi tytärtä. Lieroinen oli noitasukua, sillä hän oli syntynyt "sellaisesta isästä, jonka tunnustetaan myös olleen samanlainen paha ihminen kuin poikansa, joten hän siis on kaikella tavalla tullut isänsä hengestä ja noitataidosta osalliseksi".

Lieroinen "merkitsi" varkaan maksua vastaan. Vesilahden Iloisten Matti Eskonpojalle, jolta oli varastettu herneitä, kuoreita ja rautaa, Lieroinen lupasi palkkiota vastaan panna kuorevarkaan uimaan kuin kuore.

Rautavarkaan hän lupasi merkitä ennätysajassa: varas oli saapa merkkinsä jo ennen kuin asianomistaja ehtisi kotiinsa. Ja niin tapahtui, että ennenkuin Eskonpoika ehti kotiinsa, oli hänen oma poikansa Heikki, joka oli myynyt kuoreet isänsä tietämättä, tapettu Vesilahdella. Verityön oli tehnyt surmatun oma serkku Klaus Villenpoika Vesilahden Rautialan kylästä.

Lieroisen toiminta oli tullut Turun hovioikeuden presidentin Jöns Kurjen tietoon. Hovioikeus määräsi tapauksen tutkittavaksi ja lähetti hovioikeuden viskaali Ander Israelssonin valvomaan tutkintaa.

Ruoveden käräjillä vuonna 1643 Lieroista kuulusteltiin ensin suljettujen ovien takana. Syytetty Lieroinen kiisti aiheuttaneensa Heikki Matinpojan kuolemaa tai tehneensä muitakaan hovioikeuden kirjelmässä mainittuja rikoksia. Ruoveden kirkkoherra Henrik Erkinpoika Frosterus todisti, ettei Lieroinen ollut käynyt kirkossa koko hänen kymmenvuotisen toimikautensa aikana. Lieronen itse muisteli olleensa ripillä viimeksi 22 vuotta sitten "herra Markuksen edessä". Tuolloin hän oli myös kihlannut vaimonsa, joka oli muutamia viikkoja sitten kuollut.

Kun käräjärahvas oli päästetty saliin, ryhdyttiin selvittelemään Heikki Matinpojan kuolemaa. "Martti Villenpoika astui esiin ja kertoi, että Matti Eskonpoika oli pyytänyt häntä lähtemään Ruovedelle, koska siellä oli sellainen henkilö, joka voisi ilmoittaa varastetua tavaraa." Miehet olivat matkanneet Pihlaisten kylään, jossa noidan tiedettiin asuvan. Matkalla he olivat kohdanneet Lieroisen, joka oli sanonut: "Teillä on huono hevosonni." Villenpoika muisteli vastanneensa: "Eipä juuri hyväkään, ja jos te tiedätte jotakin keinoa sitä vastaan, niin kuullaan kernaasti." Lieronen oli kehottanut miehiä uhraamaan hopeaisen runstykin rahan hevosonnen parantamiseksi.

"Sitten he olivat menneet tupaan ja saaneet ruokaa sekä ruvenneet juomaan olutta ja viinaa, joita Matti Eskonpojalla oli mukanaan. Heidän ollessaan juovuksissa oli Martti Villenpoika muun keskustelun ja puheen ohessa kysynyt Lieroiselta, kuka oli varastanut häneltä neljä kappaa herneitä, johon hän oli vastannut: Kautta tuhannen Perkeleen minä poltan hänet." Villenpoika ja Lieroisen vaimo olivat estelleet noitaa. Sitten he rupesivat nukkumaan "ja Lieroinen putosi humalapäissään tuolilta lattialle, johon hän myös nukkui".

"Seuraavana aamuna, kun he taas söivät ja joivat, kysyi Matti Eskonpoika, tiesikö Lieroinen, kuka oli varastanut rautaa hänen myllystään, johon Lieroinen vastasi: Anna minulle puoli taalaria rahaa, niin minä panen merkin häneen, jonka rahan Matti myös hänelle antoi." Tämän jälkeen Lieroinen merkitsi 16 äyrillä kuorevarkaan niin, että "hän ui vedessä niinkuin kuore". Vielä Eskonpoika halusi tietää, kuka oli varastanut hänen tyttärensä liivin. Lieroinen ilmoitti liivin löytyvän tallin vintiltä ja tienasi tästä tiedosta markan.

"Kun Martti ja Matti rupesivät lähtemään pois, muistutti Matti Eskonpoika vielä, että hänen piti antaa joku merkki, että tapahtuisi niinkuin hän oli sanonut. Lieroinen oli kohottanut olkapäitään kolme kertaa ja sanonut: Älä ensinkään epäile, se tapahtuu jo ennenkuin tulet kotiisi.

Oikeus tutki ja kysyi Lieroiselta:

1: Mitä hän tahtoi vastata ensimmäiseen kohtaan hevosonnesta? Hän vastasi, että hän oli edellisenä yönä nähnyt unessa, että sellainen keino auttaisi. 
2: Sitten kysyttiin Lieroiselta, oliko hän juonut yhdessä Martti Villenpojan kansa ja luvannut ilmoittaa hernevarkaan? Hän myönsi kyllä juoneensa itsensä humalaan heidän kanssaan ja saaneensa myös rahaa, mutta kielsi luvanneensa ilmoittaa mitään ja uhanneensa polttaa häntä. 
3: Kysyttiin, mitä hän tahtoi sanoa niistä kahdesta markasta, jotka hän oli saanut rautavarkaan ilmoittamisesta? Hän sanoi olleensa silloin täydessä humalassa ja kielsi luvanneensa ilmoittaa varasta, sekä lisäsi heti sen jälkeen, että jos korkea oikeus päästää hänet tiehensä täältä käräjiltä, niin ikinä ei enää kuuluisi hänen tähtensä valituksia. 
4:een ja 5:een kohtaan kuoreiden ja liivin varkaudesta vastasi hän samoin olleensa humalassa eikä muistavansa, mitä hän oli luvannut. 
6: Hopeasta hän ei muistanut puhuneensa mitään Matin kanssa. 
7: Lopuksi kysyttiin, mitä hän siihen tahtoi vastata, että hän heidän lähtiessään saanut kolme markkaa ja luvannut panna merkin varkaaseen ennenkuin Matti tulee kotiinsa ja tämän lupauksen vahvistanut kolme kertaa olkapäitään kohottamalla, mutta sen hän kielsi samoin kuin edellisetkin."

Seuraavaksi sisään kutsuttiin Lieroisen oma tytär Maisa. Tytär oli aluksi haluton kertomaan kuulemastaan, mutta myönsi sitten kuulleensa kuinka "Matti Eskonpoika oli pyytänyt Lieroista ottamaan aviovaimonsa hengiltä ja luvannut hänelle tästä vaivasta tynnyrin rukiita". Matti Eskonpoika oli siis Maisan mukaan halunnut hankkiutua eroon vaimostaan. Odotettavissa oli siis lisäsyytteitä myös hänelle puhumattakaan siitä, että asiasta saattaisi syntyä keskustelua myös kotona. Kysytäessä Eskonpoika vakuuttikin sinnikkäästi olleensa matkalla ainoastaan tiedustellakseen varkaita.

Lautamies Martti Niilonpoika todisti, että Lieroinen oli kymmenen vuotta aikaisemmin vakuuttanut hänelle voivansa "polttaa kenet hyvänsä milloin vain tahtoi". Lisäksi hän epäili syytettyä siitä, että tämä olisi neljä vuotta aikaisemmin noitunut hengiltä sotamies Yrjö Braskin. Brask oli erään kerran uhannut keriä Lieroisen tukan jolloin tämä oli uhannut, että "hän ei eläisi kauan, ja että hän ei saisi hyvää loppua". Niin oli tapahtunutkin, että Brask oli kävellyt itse virittämäänsä automaattiseen karhunpyydykseen sillä seurauksena, että sai surmansa oman varsijousensa nuolen lävistämänä.

Tässä välissä oikeus kysyi kirkkoherra Aksel Teodorinpojalta Lieroisen jumalisuudesta. Kirkkoherra kertoi miehen käyneet kaksi vuotta sitten yhden kerran kirkossa ja ripillä. Sen koomin tai sitä ennen ei Lieroista oltu sanan äärestä tavoitettu. Sen jälkeen tiedusteltiin millaisessa maineessa oli noitamiehen isä, joka poikansa kanssa oli tullut pitäjään. "He vastasivat, että kansa haki sekä häntä että hänen poikaansa, saadaksen tietoja varastetuista tavaroistaan, ja että he muutoin olivat yleisessä noituuden maineessa."

"Papit herra Aksel Keuruulta ja Krister Vesilahdelta lähetettiin Lieroisen kanssa ulos, kehottamaan häntä yksinäisyydessä totuuden lopulliseen tunnustamiseen. Hän olikin heille ahkerain kehotusten jälkeen tunnustanut, että hän yöllä ennen kuin ihmisiä tulee hänen luokseen näkee unessa mitä heillä on asiaa, mitä heiltä on kadonnut, ja he siis hänen kauttaan etsivät. Ja tämän hän näkee erityisen hengen kautta. Ja kun joku häneltä jotakin pyytää, antaa hän hengelle voiman tehdä kunkin tahdon mukaan mitä hän pyytää. Sen myönsi Lieroinen julkisesti oikeuden edessä todeksi."

Sitten todisti Vesilahden pappi "herra Krister", että hänen veljensä siltavouti Yrjö Jaakonpoika oli turvautunut Lieroiseen saadakseen takaisin varastetun hopeatarjottimen. Noita oli antanut hengelle voiman lyödä puhki varkaan silmän sillä seurauksella, että papin oma piika menetti oitis toisen silmänsä. Kun pappi palasi kotiinsa oli katuvainen piika heti palauttanut tarjottimen. Lieroinen tunnusti "tämän tapahtuneen kauttansa" ja kertoi saaneensa vaivoistaan papilta kapallisen viljaa.

Jälleen päästettiin rahvas saliin, eikä kukaan tahtonut syytettyä valallaan vapauttaa. Lisäksi rahvas todisti, että noita teki pahaa vain käskystä ja korostaen aina asiakkaalleen "sinun sielusi päälle minä teen, en omani".

Tätä Lieroinen ei kieltänyt vaan vakuutti, että oli vielä monta häntä pahempaa noitaa. Heitä hän ei kuitenkaan suostunut nimeämään. Vielä epäiltiin Lieroisen aiheuttaneen tulipalon. Joosef Juhanpoika Pekkanen kertoi, kuinka hän oli yhdeksän vuotta sitten hakenut noidan Paavo Haakoninpojan pyynnöstä suoritamaan jotakin maagista palvelusta. Samalla todistajan isä Juha Pekkanen oli pyytänyt noitaa merkitsemään varkaan, joka oli anastanut häneltä herneitä. Pyyntö oli jälleen kerran tapahtunut tietämättä, että varas kuului talon omaan väkeen sillä seurauksella, että hänen oma talonsa paloi muutaman viikon kuluttua. Kun tilaaja oli ryhtynyt epäröimään oli Lieroinen vain tokaissut: "Mikä on tehty, se on tehty", kuten todistaja nyt katkerana muisteli. Murhapolttoa Lieroinen ei suostunut myöntämään: "Vielä palaa monta taloa minun kuoltuanikin."

Syytetty kiisti itsepintaisesti surmanneensa sotamies Yrjö Braskin sekä sen, että olisi tehnyt tilaajan sielun päälle eikä omansa. Hän ei pitänyt Braskin henkeä omansa arvoisena: "En minä lähde hirsipuuhun varkaan tähden." Käräjillä kävi myös ilmi, että noita oli tehnyt huorin erään Pirkkalan Ylöjärven kylästä olevan Valpuri-nimisen "naidun vaimon" kanssa. Välttääkseen syytteen kaksinkertaisesta huoruudesta, jossa aviorikoksen molemmat osapuolet olivat naimisissa, koetti Lieroinen turhaan puolustautua väittäen, ettei häntä itseään ollut vihitty oman kihlattunsa kanssa.

Lautakunta ei katsonut voivansa syytettyä vapauttaa vaan "he vannoivat kaikki (käsi) kirjan päällä, rukoillen Jumalaa itselleen avuksi ruumiin ja sielun puolesta, että he eivät voi muuta huomata, kuin että Antti Lieroinen on ilmeinen noita". Neljätoistakohtaisessa tuomilauselmassa pahantekijä tuomittiin hengiltä "vaikka oikeus ei ole voinut saattaa Antti Lieroista omaan ja totiseen tunustukseen".

Tuomiossa Lieroisen syyksi luettiin mm. seuraavat rikokset tai elämäntapaan liittyvät seikat:

"Koska hän on 
1: Vastaanottanut rahoja, viljaa ja muuta ennustus- ja noitumistaidostaan, ja tuottanut monille pahaa; 
2: syntynyt myös sellaisesta isästä, jonka tunnustetaan olleen myös samanlainen paha ihminen kuin tämä hänen poikansa, joten hän siis on kaikella tavalla tullut isänsä hengestä ja noitumistaidosta osalliseksi. 
3: Tunnustaa Lieroinen itse, että käyttää erityistä spiritum eli henkeä toimittamaan sellaisia tekoja, joita hän pyytää, niinkuin tapahtui Yrjö Jaakonpojan piialle Vesilahdelta, joka sillä tavoin menetti silmänsä, ja se ei ole mikään hyvä henki vaan itse piru. 
4: Myöntää Lieroinen, että hän unien kautta voi tietää edeltäpäin, milloin joku tulee häneltä jotakin kysymään, ja kaikki edellä mainitun hengen avulla. 
5: Antti Lieroinen ei voinut kieltää, että hän on sanonut lautamies Olli Monoselle voivansa tehdä pyynnöstä sellaisia tekoja, ja että hän sanoo sille, joka häneltä jotakin pyytää: Sinun sielusi päälle minä teen sen, en omani. 
6: On yleisesti tunnettu, että hän on uhannut sotamies Yrjö Braskia, joka tahtoi leikata hänen tukkansa, ja jolle sittemmin tuli sellainen kosto, kuin pöytäkirjassa mainitaan, että hän menetti henkensä metsässä. 
7: Tunnustaa Antti Lieroinen, että Joosef Pekkaisen talo on hänen toimestaan palanut. 
8: Ruoveden rahvas ei ole uskaltanut olla antamatta hänelle ruokaa ja olutta, vaan on täytynyt antaa hänelle ilman mitään maksua."

Lisäksi Lieroisen todettiin vastoin kistämistään surmanneen noituudella Heikki Matinpojan. Hänet tuomittiin kuolemaan myös kaksinkertaisesta huoruudesta. Vielä tuomiota perusteltiin sillä, että hän oli "jumalaton" ja että hän oli pyytänyt saada poistua paikkakunnalta, mikä teki hänet entistäkin epäilyksenalaisemmaksi. Näistä syistä syytetty tuomittiin mestattavaksi ja poltettavaksi roviolla.

Hämeenkyrön käräjillä kappalainen Thuro Teodorinpoika todisti, kuinka Lieroinen oli yhdeksän vuotta aikaisemmin vieraillut Ikaalisten Heittolassa lautamies Erkki Knuutinpoika Keisarin luona. Tuolloin itsellinen Kirsti Topintytär oli perännyt häneltä varastettuja pellavia. Noita oli luvannut toimittaa varkaalle tulipalon, jolloin sotamiehenleski Kaarina Blasiuksentytär oli tunnustanut varkauden. Lieroinen käski katuvan varkaan vaihtaa vaatteita jonkun toisen henkilön kanssa. Blasiuksentytär teki työtä käskettya ja vaihtoi vaatteensa Riittilän kylästä olleen Helka Matintyttären kanssa. Muutamia kuukausia myöhemmin Matintytär kuoli metsään. Lieroinen muisti tapauksen, mutta ei tunnustanut noituutta. Hän muisteli ainoastaan kehottaneensa Kaarina Blasiuksentytärtä ja Kirsti Topintytärtä sopimaan asian keskenään.

Seuraavaksi Lieronen joutui selvittelemään suhdettaan Antti Yrjönpoika Päivikäisen kuolemaan. Päivikäinen oli löydetty oman koiransa kuoliaaksi repimänä vain joitakin aikoja sen jälkeen kun hän oli turvautunut Lieroiseen. Lieroinen muisteli, että Päivikäinen oli käynyt hänen luonaan Ruovedellä ja pyytänyt häntä vahingoittamaan varasta, joka oli anastanut hänen loukustaan saukon. Lisäksi Päivikäinen oli vaatinut noitaa saattamaan vahinkoon lautamiehen, joka oli käynyt arvioimassa hänen omaisuuttaan ulosottoa varten. Lautamies Erkki Simonpoika Viljakkalasta olikin äskettäin menehtynyt "pistotautiin".

Ja niin kävi, ettei käräjiltä löytynyt ainoatakaan, joka olisi tahtonut armahtaa epäillyn. Lieroinen tuomittiin tälläkin kertaa alioikeudessa kuolemaan. Matka jatkui Turun Linnaan, jossa Lieroinen joutui hovioikeuden kuultavaksi. Hovioikeudessa henki herätti erityistä kiinnostusta. Lieroinen väitti saaneensa hengen kerran olessaan pahasti sairaana ja se näyttäytyi hänelle vain kun hän oli unessa. Henki oli ihmisen näköinen - välistä suurempi välistä pienempi.

Lieroinen yritti vedota siihen, että henki oli peräisin Jumalalta. Vetoomus ei auttanut. Hänet tuomittiin kuolemaan mm. noituudella surmaamisesta, huoruudesta ja murhapoltosta. Perimätiedon mukaan hänet poltettiin Ruovedellä Lieran saaressa, mutta asiasta ei ole varmuutta.

Poikansa noidalla surmauttanut Matti Eskonpoika tuomittiin Vesilahden käräjillä vuonna 1643 kuolemaan. Hänen mainettaan rasitti tämän rikoksen lisäksi se, että hänet oli aikaisemmin tuomittu useita kertoja siveellisyysrikoksista. Sen lisäksi hovioikeus oli langettanut hänet v. 1629 40 markan sakkoon taposta. Hän häviää henkikirjoista vuoden 1643 jälkeen, joten tälä kertaa tuomio on pantu täytäntöön. Hopeatarjottimen varastaneen piian silmän puhkaisuttanut siltavouti Yrjö Jaakonpoika tuomittiin vuonna 1645 Vesilahden kihlakunnanoikeudessa sakkorangaistukseen.

Lieroisenkin tapauksessa mies meni, mutta maine jäi. Vähänkyrön käräjillä selviteltiin vuonna 1666 tapausta, jossa maankiertäjänoita Lieroisen Pojan väitettiin pitänen vastaanottoa erään Tuomas Martinpojan saunassa. Antti Lierosella oli siten joko "avoliiton ulkopuolinen" poika tai sitten joku kuljeskeleva noitamies oli päättänyt lyödä rahoiksi edesmenneen mestarismiehen maineella. Vuonna 1678 selvisi Karkun ja Mouhijärven käräjillä, että Erkki Sipinpoika oli kertonut oppineensa nostattamaan susia karjaan "noitamies Lieroiselta Ruovedeltä, joka vietiin vangittuna Turun linnaan ja joka oli silloin matkalla pysähtynyt Rainion nimismiehentaloon, jossa hän (Sipinpoika) oli ollut palveluksessa".

Lähde: Kirjassamme Synnin palkka on kuolema (1994) julkaistua tekstiä on muokattu ja täydennetty oikeustapausaineistolla.

• Takaisin etusivulle
• Sisällysluettelo