Matemaattisen mallinnuksen verkosto

Matemaattisen mallinnuksen verkostohankkeen johtoryhmän kokous 15.5.2017

Paikalla:

Jussi Kangas
Jorma Merikoski
Teemu Mäkelä
Seppo Pohjolainen
Esko Turunen

Skypen kautta osallistuu:

Matti Heiliö
Jouni Sampo
Timo Tiihonen
Miika Tolonen
Jukka Tuomela
Marko Vauhkonen

1. Kokouksen avaus Seppo Pohjolainen avasi kokouksen klo 13.15

2. Edellisen kokouksen muistio Edellisen kokouksen muistio tarkastettiin kokouksen kuluessa.

3. Kurssit:

Osittaisdifferentiaaliyhtälöt mallinnuksessa loppusuoralla.

Kursseihin liittyen todettiin, että Seppo tarvitsee kuvauksen mallinnuksen kurssin suorittamisesta sekä opiskelijan että opettajan näkökulmista. Mitä tehtäviin kuuluu missäkin vaiheessa. Jussi toimittaa kuvauksen sekä peruskurssin aloitusluennon kalvot.

Esko on saanut järjestettyä rahoitusta Suomessa järjestettävälle big data mallintamisen kesäkoululle. Järjestetään kesällä 2018, mutta tarkempi ajankohta on vielä auki. Elokuu?

4. Muut asiat

Keskusteltiin ECMI:lle lähetettävistä harjoitustyöaiheista. Päädyttiin lähettämään muutamia aiheraakileita.

Seppo kutsuu Lauri Hellan suositteleman Jaakko Peltosen mukaan johtoryhmään Tampereen yliopiston edustajaksi.

5. Seuraava kokous: Keskiviikkona 14.6. kello 11:00

6. Kokouksen päättäminen: Päätettiin kokous kello 13.35