Matemaattisen mallinnuksen verkosto

Matemaattisen mallinnuksen verkostohankkeen johtoryhmän kokous 23.8.2010

Paikalla:

Seppo Pohjolainen
Esko Turunen
Jukka Tuomela
Marko Vauhkonen
Matti Heiliön psta Pasi Luukka
Erkki Laitinen
Thumas Miilumäki
    1. Kokouksen avaus
Seppo Pohjolainen avasi kokouksen klo 14.05.
    1. Edellisen kokouksen muistio
Edellisen kokouksen muistio tarkastettiin kokouksen kuluessa.
    1. Kurssit
Lukuvuoden 2009-2010 viimeinen opintojakso Mallinnus ja optimointi päättyi viikolla 20. Opintojakson suoritti 5 ryhmää, yhteensä 8 opiskelijaa, jotka jakautuvat yksiköittäin seuraavasti:
Aalto-yliopisto, Teknillinen korkeakoulu 1
Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus 1
Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus 2
Lappeenrannan teknillinen yliopisto 1
Tampereen teknillinen yliopisto 3
YHTEENSÄ 8
Lukuvuoden 2009-2010 kaikkien opintojaksojen suoritukset on laskuettu yksiköittäin.

Lukuvuoden 2010-2011 opintojaksojen aikataulu on toimitettu johtoryhmälle ja vastuuopettajille. Suunnitelma hyväksytiin johtoryhmän puolesta. Lähes kaikki vastuuopettajatkin ovat vahvistaneet suunnitelman.

Matemaattisen mallinnuksen peruskurssi alkaa maanantaina 13.9.2010 ensimmäisen viikon luentojen ja harjoitusten julkaisulla A&O:ssa. Aloitusvideoluento pidetään maanantaina 13.9.2010 klo 12.15 alkaen. Thumas on jo informoinut opintojakson aikataulusta ja avausvideoluennosta johtoryhmää sekä opettajia. Ilmoittautuneita opintojaksolle on TTY:n järjestelmässä (ROCK) 30.

Osittaisdifferentiaaliyhtälöt matemaattisessa mallinnuksessa alkaa maanataina 11.10.2010 itseohjautuvasti A&O:ssa. Ilmoittautuneita opintojaksolle on TTY:n järjestelmässä (ROCK) 3.

Keskusteltiin Samuli Siltasen inversio-ongelmiin liittyvän luento-osuuden toteutuksesta osaksi mallinnuksen opetustarjontaa. Samuli ei ole vielä toimittanut tietoa siitä, mitä sisältöjä hän ajattelisi sisällyttävän osuuteensa, jotta sen sijoittamista mallinnuksen opintojaksoille voidaan tarkemmin suunnitella. Samulille toimitettuja sopimuksiakaan ei ole vielä saatu allekirjoitettuina takaisin. Asiasta tiedustellaan lisää Samulilta.

Mallinnuksen kurssien videoita ja materiaaleja ei ole ehditty tarkastaa kuluneen kesän aikana. TTY:lla selvitetään tehtävään sopiva henkilö ja tarvittava resurssi kuluvan lukuvuoden aikana.
    1. Kirja
Leena Koskua on ilmoittanut kirjan olevan valmis ja WSOYpron julkaisevan sen syksyllä. Kirjaa tullaan mainostamaan ainakin mallinnuksen verkkosivuilla ja Matemaattisen mallinnuksen peruskurssilla.
    1. Muut asiat
Käsiteltiin lukuvuoden 2009-2010 budjetin toteutuma. Toteutumaan korjataan TTY:n kirjanpidosta virheellisinä tietoina saadut koordinaation palkkakulut ja A&O:n ylläpitokulut vastaamaan budjetoituja summia. Tällöin lukuvuoden ylijäämä on 4603,01 euroa. Ylijäämä tullaan käyttämään opintojaksojen videoiden ja materiaalin tarkastamiseen ja päivittämiseen sekä Samuli Siltasen uusien luento-osuuksien tuottamiseen. Thumas laatii ylijäämän suunnitelman käyttämisestä. Johtoryhmä hyväksyi korjatun budjetin toteutuman yksimielisesti.
Käsiteltiin lukuvuoden 2010-2011 budjetti. Budjettiin lisätään A&O:n ylläpitokuluja syksylle 2010 500,00 euroa ja vastaavasti keväälle 2011 500,00 euroa. Näistä aiheutuva lisäkulu (1000,00 euroa) kompensoidaan lisäämällä opintojaksojen arvioituja suoritusmääriä hivenen ylöspäin, mikä on myös realistista, kun katsotaan menneen lukuvuoden toteutumia. Johtoryhmä hyväksyi korjatun budjetin yksimielisesti.
Keskusteltiin Tampereen yliopiston jatkosta verkostohankkeessa. Tampereen yliopisto haluaa irtisanoa sopimuksensa ja Thumas laatii asiaan liittyvät tarpeelliset paperit. Tampere Mathematics Centerin puitteissa Tampereen yliopiston toimiminen osana mallinnuksen verkostohanketta on toteutettavissa TaY:n ja TTY:n välisellä sopimuksella. Edelleen TaY:n opiskelijat voivat suorittaa mallinnuksen opintoja JOO-sopimuksen kautta, mutta tällöin opintopisteen kustannus on kalliimpi (60,00 euroa/op). Jorma Merikoski pyritään mahdollisuuksien mukaan pitämään mukana verkostohankkeessa keskeisenä vastuullisena toimijana opetuksessa.
Kesällä pidettiin heinäkuun lopulla Saksan Wuppertalissa ECMI:n kokous, jossa Seppo esitti mallinnuksen verkostohanketta. Lisäksi Matilla oli oma esitys, Marko yhdessä muiden tahojen kanssa piti minisymposiumin inversio-ongelmista ja Robertilla oli posteri paikannukseen liittyen. Suomen osallistuminen oli siis huomattavaa. Sepon esityskalvot toimivat jatkossa verkostohankkeen esitteenä. Ne linkitetään mallinnuksen verkkosivuille ja toimitetaan erikseen johtoryhmälle.
Keskusteltiin Forward Look -hankkeen tilasta. Madridissa pidettiin huhtikuussa välipäätöskokous, jossa esiteltiin loppuraportin luonnos sekä teollisuuden kanssa toteutettuja yhteistyöhankkeita kuvaava Success Stories-kirjanen, johon voi edelleenkin toimittaa esityksiä. Hankkeen tulokset esitellään syys-lokakuussa Euroopan komissiolle. Matti toimittaa Success Stories-julkaisun Thumakselle, joka toimittaa sen muille näkyviin.
    1. Seuraava kokous
Seuraava kokous pidetään Skype-neuvotteluna torstaina 28.10.2010 alkaen klo 10.00 TTY:llä seminaarihuoneessa TD308.
    1. Kokouksen päättäminen
Seppo Pohjolainen päätti kokouksen klo 15.04.

1.9.2010
Thumas Miilumäki