Matemaattisen mallinnuksen verkosto

Matemaattisen mallinnuksen verkostohankkeen johtoryhmän kokous 15.1.2009

Paikalla:

Seppo Pohjolainen
Timo Tiihonen
Matti Heiliö
Jukka Tuomela
Jorma Merikoski
Thumas Miilumäki
    1. Kokouksen avaus
Seppo Pohjolainen avasi kokouksen klo 10.04.
    1. Edellisen kokouksen muistio
Edellisen kokouksen muistio tarkastettiin kokouksen kuluessa.
    1. Kurssit
Matemaattisen mallinnuksen peruskurssi päättyi 15.12.2008 pidettyyn harjoitustöiden esittelytilaisuuteen.
Kurssin suoritti hyväksytysti yhteensä 51 opiskelijaa, jotka jakautuvat oppilaitoksittain seuraavasti:
Helsingin yliopisto 1
Joensuun yliopisto 4
Jyväskylän yliopisto 2
Kuopion yliopisto 3
Lappeenrannan teknillinen yliopisto 2
Oulun yliopisto 5
Tampereen yliopisto 1
Teknillinen korkeakoulu 12
Tampereen teknillinen yliopisto 21
YHTEENSÄ 51
Kurssilta on kerätty opiskelijapalautetta, joka on ollut yleisesti hyvin positiivista. Yleisarvosana kurssista ja sen järjestelyistä on 3-4 välillä.
Thumas laatii palautteesta vielä koosteen, jonka välittää johtoryhmälle varsinaisen palautesivuston linkin kera.
Osittaisdifferentiaaliyhtälöt matemaattisessa mallinnuksessa -opintojakso päättyi viikolla 51.
Kurssin suoritti hyväksytysti yhteensä 4 opiskelijaa, jotka jakautuvat oppilaitoksittain seuraavasti:
Oulun yliopisto 1
Teknillinen korkeakoulu 1
Tampereen teknillinen yliopisto 2
YHTEENSÄ 4
Kurssilta on kerätty opiskelijapalautetta, joka on ollut yleisesti hyvin positiivista. Yleisarvosana kurssista ja sen järjestelyistä on noin 4.
Thumas laatii palautteesta vielä koosteen, jonka välittää johtoryhmälle varsinaisen palautesivuston linkin kera.
Jatkuvat mallit alkoi itseohjautuvasti 12.1.2009. Opintojakson vastuuopettajana toimii Timo Tiihonen.
Kurssille on ilmoittautunut yhteensä 18 opiskelijaa, jotka jakautuvat oppilaitoksittain seuraavasti:
Joensuun yliopisto 1
Jyväskylän yliopisto 2
Kuopion yliopisto 1
Oulun yliopisto 4
Teknillinen korkeakoulu 3
Tampereen teknillinen yliopisto 7
YHTEENSÄ 18
Satunnaisuus mallintamisessa toteutetaan aikavälillä 9.3.2009 - 15.5.2009. Opintojakson vastuuopettajina toimivat Terhi Kaarakka, Robert Piché, Matti Heiliö ja Fabian Hoti.
Opintojakso alkaa itseohjautuvasti ilman erillistä avausvideoluentoa.
Thumas laittaa lisäinfoa opintojaksosta vastuuopettajille.
Keskusteltiin yleisen opettajan toimintaohjeen laatimisesta A&O:n mallinnuksen kursseille.
Ohjeen tulisi olla muistilistan tyyyppinen kiteytetty ohje siitä, kuinka luento- ja tehtävientarkastusvastuussa olevien henkilöiden tulee toimia kurssin aikana A&O:ssa ja muutoin kurssilla.
Periaate olisi se, että ohje toimisi yhdessä kurssin aikataulun kanssa opettajan toiminnan tukemisessa ja ohjaamisessa.
Ohje voisi pitää sisällään lyhyesti seuraavanlaisen yleisen toimintamallin:

  • Opettaja seuraa keskustelua vastuullansa olevan luento- ja harjoitusosion aikana
  • Opettajalla on vähintäänkin mielessä tehtävien malliratkaisu, jotta kommentointi mahdollisiin opiskelijoiden kysymyksiin on mahdollista
  • Opettajan malliratkaisut julkaistaan opiskelijoiden suorittaman tehtävien kommentoinnin jälkeen
    • Malliratkaisujen ei tarvitse olla yleispäteviä tai yksiselitteisiä, sillä mallinnuksen ongelmat ovat usein ratkaistavissa monin eri keinoin
    • Opettaja voi mainita viitata hyvin tehtyyn opiskelijoiden ratkaisuun malliratkaisuna
  • Opettaja kirjoittaa tekemänsä arvioinnin pohjalta kommentaarin, jossa ottaa kantaa jokaisen ryhmän tekemään jokaiseen tehtävään
Ohje pyritään laatimaan A&O:hon omana osionaan. Thumas selvittää asiaa.
    1. Kirja
Kirjan uusin versio löytyy A&O:n kirjasivuilta.
Seppo oli 7.1.2009 Helsingissä palaverissa WSOY:ssä mallinnuksen kirjan kustantamisen tiimoilta.WSOY:ltä tilaisuudessa oli mukana Heli Peltonen ja Leena Koskua.
WSOY on halukas kustantamaan kirjan. Keskusteluissa käsiteltiin seuraavia asioita:

  • Nimi
    • Nimen tulisi olla lyhyt
    • Kolme sanaa olisi hyvä, joista kaksi voisivat olla "matemaattinen" ja "mallinnus"
    • Kolmas sana voisi olla esim. "johdatus", jolloin nimi olisi siis "Johdatus matemaattiseen mallinnukseen"
  • Tekijät
    • Jokaiselle luvulle ei mielellään merkattaisi omaa tekijää, vaan kaikki tekijät kirjattaisiin koko kirjan tekijöiksi
    • Kirjan esipuheeseen voisi laittaa maininnan siitä, kuka kirjoittajista vastaa mistäkin luvusta
    • Kannessa ei olisi mielellään kaikkien kirjoittajien nimiä, koska niitä on paljon, vaan vaihtoehtoisesti voisi merkitä toimittajien nimet erityisellä "toim." maininnalla, ja kirjan kirjoittajat ja heidän alansa esiteltäisiin erikseen kirjan sisällä
      • Päätettiin kuitenkin esittää vielä WSOY:lle, että kaikkien kirjoittajien nimet kirjattaisiin kirjan kanteen, sillä erillisiä toimittajia kirjalla ei ole
  • Kuvat
    • Kuvat tehdään ehkä uudelleenulkoasun viimeistelemiseksi
    • Värikuvat muutetaan kustannusten vuoksi harmaasävyisiksi
  • Verkkokirja
    • Kustantajan kanssa allekirjoitettava sopimus ei kiellä verkkokirjan käyttöä, mutta sen käyttöä jatkossa kannattaa harkita, jos todetaan, että kirjan menekki laskee oleellisesti verkkokirjan ollessa saatavilla
    • Kirjan julkaisu on joka tapauksessa laatutakuu verkkokirjalle
  • Julkaisuaikataulu
    • Kirja ilmestyisi loppukesästä tai alkusyksystä 2009
Seppo laatii sähköpostilistan kirjan tekijöistä, jolla keskustelu kirjan julkaisemisesta jatkuu. Tekijäryhmä tekee päätökset ja ottaa kantaa julkaisun aikatauluun sekä toimintaan.
Alustava aikataulu jatkotoimille:

  1. Kukin kirjan tekijä tekee tarvittavat muutokset tammikuun loppuun mennessä
  2. Marja-Leena Rantalainen viimeistelee kirjan käsikirjoituksen lopulliseen muotoon helmikuun ensimmäisellä viikolla
Seppo sai WSOY:ltä "Ideasta oppimateriaaliksi" -esitteen, jossa on esitelty mm. kirjoittajien etuisuuksia yms. Aiheesta voi tiedustella lisää Sepolta.
Otava ilmoittaa kiinnostuksestaan tammikuun puolenvälin tienoilla. Mitään etuja ei suuremmin ole WSOY:öön nähden odotettavissa.
    1. Muut asiat
Keskusteltiin hankkeen lukuvuoden 2008-2009 budjetista.
Thumas ja Seppo esittelivät tulo- ja menoarvion, joka oli toimitettu kokouskutsun yhteydessä koko johtoryhmälle kommentoitavaksi.
Esitetty budjetti hyväksytiin yksimielisesti.
Uudet opetusta koskevat sopimukset laaditaan kevään aikana. Thumas työstää uusista sopimuksista toistaiseksi voimassa olevia. Lisäksi sisältöön lisätään kohta, joka mahdollistaa tietyissä tapauksissa sopimuksen purkamisen.
Thumas toimittaa luonnokset sopimuksista ja sen liitteistä sähköpostilla johtoryhmän kommentoitaviksi.
Keskusteltiin laskennallisten tieteiden hankkeesta.
Jyväskylässä 11.12.2008 järjestettiin Laskennallisten tieteiden päivä.
12.2.2009 Laskennallisten tieteiden hallitus kokoontuu Tampereella. Aiheena on mm. sivuaineopetus, jonka yhteydessä esitellään matemaattisen mallinnuksen verkostohankkeen nykyistä toimintaaa.
European Science Foundation ESF on suunnittelemassa hanketta matematiikan ja teollisuuden yhteistyön kartoituksesta. Aiheesta kuullaan lisää 12.2.2009 Laskennallisten tieteiden hallituksen Tampereen kokouksessa.
Thumas on 7.1.2009 toimittanut Helsingin yliopiston pyytämän verkostoselvityksen matemaattisen mallinnuksen verkostohankkeen toimintaan liittyen.
Thumas selvittää mahdollisuuksia saada matemaattisen mallinnuksen verkostohankkeen opetustarjontaa näkymään Virtuaaliyliopiston tarjonnassa.
    1. Seuraava kokous
Seuraava kokous pidetään puhelinneuvotteluna torstaina 12.3.2009 alkaen klo 14.15 TTY:llä seminaarihuoneessa TD308.
    1. Kokouksen päättäminen
Seppo Pohjolainen päätti kokouksen klo 11.20.

15.1.2009
Thumas Miilumäki