Matemaattisen mallinnuksen verkosto

Matemaattisen mallinnuksen verkostohankkeen johtoryhmän kokous 4.12.2008

Paikalla:

Seppo Pohjolainen
Timo Tiihonen
Matti Heiliö
Jukka Tuomela
Esko Turunen
Thumas Miilumäki
    1. Kokouksen avaus
Seppo Pohjolainen avasi kokouksen klo 10.04.
    1. Edellisen kokouksen muistio
Edellisen kokouksen muistio tarkastettiin kokouksen kuluessa.
    1. Kurssit
Matemaattisen mallinnuksen peruskurssi on loppusuoralla.
Kurssin suorittaa todennäköisesti yhteensä 52 opiskelijaa, jotka jakautuvat oppilaitoksittain seuraavasti:
Joensuun yliopisto 4
Jyväskylän yliopisto 2
Kuopion yliopisto 3
Lappeenrannan teknillinen yliopisto 2
Oulun yliopisto 5
Tampereen yliopisto 1
Teknillinen korkeakoulu 13
Tampereen teknillinen yliopisto 22
YHTEENSÄ 52
Nyt kurssin lähestyessä loppuaan, kurssilla toimii aktiivisesti 23 ryhmää.
Kurssin harjoitustöiden esittelytilaisuus järjestetään videoneuvotteluna maanantaina 15.12. klo 9.00 alkaen TTY:n matematiikan laitoksen seminaarihuoneessa TD308. Videoneuvottelua koskien on jo tehty valmisteluja. Tilaisuuteen osallistutaan ennakkotietojen mukaan Tampereelta, Oulusta, Joensuusta, Jyväskylästä, Kuopiosta ja Lappeenrannasta. TKK:lta ei osallistuta tämän syksyn neuvotteluihin, koska tarvittava laitteisto saadaan käyttöön vasta joulukuun 2008 aikana. Jatkossa TKK:lta kuitenkin osallistutaan muiden tavoin videoneuvottelutilaisuuksiin.
Osittaisdifferentiaaliyhtälöt matemaattisessa mallinnuksessa -opintojakso lähestyy loppuaan.
Kurssin tullee suorittamaan loppuun yhteensä 4 opiskelijaa, jotka jakautuvat oppilaitoksittain seuraavasti:
Oulun yliopisto 1
Teknillinen korkeakoulu 1
Tampereen teknillinen yliopisto 2
YHTEENSÄ 4
Kurssilla toimii aktiivisesti kolme ryhmää.
Kurssin harjoitustöiden esittelytilaisuutta ei järjestetä, vaan harjoitustöiden vastuuopettajat Seppo Pohjolainen ja Marko Vauhkonen sopivat itse harjoitustöiden esittelystä ryhmien kanssa.
Kevätlukukautena 2009 luennoidaan kaksi opintojaksoa Jatkuvat mallit ja Satunnaisuus mallintamisessa.
Jatkuvat mallit toteutetaan aikavälillä 12.1.2009 - 15.3.2009. Opintojakson vastuuopettajana toimii Timo Tiihonen.
Satunnaisuus mallintamisessa toteutetaan aikavälillä 9.3.2009 - 15.5.2009. Opintojakson vastuuopettajina toimivat Terhi Kaarakka, Robert Piché, Matti Heiliö ja Fabian Hoti.
Molemmat opintojaksot alkavat itseohjautuvasti ilman erillistä avausvideoluentoa.
Thumas laittaa vielä mainoksia ja lisäinfoa opintojaksoista johtoryhmän jäsenille.
    1. Kirja
Kirjan uusin versio löytyy A&O:n A&O:n kirjasivuilta.
WSOY:lle on toimitettu kirjan käsikirjoitus ja kiinnostusta kirjaa kohtaan löytyy. Tarkoitus olisi käydä keskustelua yksityiskohdista lähemmin.
Otava on ilmaissut kiinnostuksensa ja ainakin Seppo menee Helsinkiin 17.12. klo 15 alkaen pidettävään palaveriin, jossa keskustellaan ainakin kirjan mahdollisista täydennyksistä, AMK -yhteensopivuudesta ja kustannussopimuksesta. Mitään päätöksiä ei tässä tilaisuudessa vielä kuitenkaan tehdä.
    1. Muut asiat
Viime lukuvuoden laskujen suoritukset ovat nyt hoidettu. TKK:n suoritus saapui uuden laskun myötä uuteen eräpäivään mennessä.
Keskusteltiin hankkeen lukuvuoden 2008-2009 budjetista. Thumas on laatinut alustavan tulo- ja menoarvion, jonka hän toimittaa johtoryhmälle kommentoitavaksi. Budjetti hyväksytään seuraavssa johtoryhmän kokouksessa.
Uudet opetusta koskevat sopimukset tulee laatia. Tällä kertaa sopimuksista laaditaan toistaiseksi voimassa olevia ja sisältöön lisätään kohta, joka mahdollistaa tietyissä tapauksissa sopimuksen purkamisen.
Keskusteltiin laskennallisten tieteiden hankkeesta.
Tilanteessa ei ole tapahtunut mitään uutta edellisen kokouksen jälkeen. Jyväskylässä 11.12. järjestettävän Laskennallisten tieteiden päivän aikana tilanteessa on varmasti uutta raportoitavaa.
    1. Seuraava kokous
Seuraava kokous pidetään puhelinneuvotteluna torstaina 15.1.2009 alkaen klo 10.00 TTY:llä seminaarihuoneessa TD308.
    1. Kokouksen päättäminen
Seppo Pohjolainen päätti kokouksen klo 10.43.

4.11.2008
Thumas Miilumäki