Matemaattisen mallinnuksen verkosto

Matemaattisen mallinnuksen verkostohankkeen johtoryhmän kokous 30.5.2008

Osallistujat:
Esko Turunen
Matti Heiliö
Seppo Pohjolainen
Timo Tiihonen
Thumas Miilumäki
Mari Korkeamäki

1. Kokouksen avaus
Seppo Pohjolainen avasi kokouksen.

2. Edellisen kokouksen muistio
Edellisen kokouksen muistio tarkastettiin kokouksen kuluessa.

3. Kurssit
Mallinnus ja Optimointi kurssi vielä kesken. Arvioinnit hoidetaan viikon 23 aikana loppuun.
Soviittiin aikataulu ensi syksynä alkaville kursseille.
Matemaattisen mallinnuksen peruskurssi alkaa 16.9.2008 ja päättyy 25.11.2008.
Osittaisdifferentiaaliyhtälöt matemaattisessa mallinnuksessa alkaa 14.10.2008 ja päättyy 2.12.2008.

4. Kirja
Uusin versio löytyy A&O:n kirjasivuilta.
Kustantajiin on otettu yhteyttä, mutta palautetta ei vielä ole saatu. Asiaa jäädään odottamaan.

5. Muut asiat
Thumas Miilumäki aloitti mallinnuksen koordinaattorina Marin jälkeen.
Koordinaattorin tehtävänä on tiukemmin ottaa yhteyttä paikallisiin koordinaattoreihin ja luennoitsijoihin, jotta kurssit saadaan hoidettua. Myös paikallisten koordinaattoreiden tehtävän on huolehtia, että yliopiston luentovastuuosuudet tulee hoidettua.
Keskusteltiin laskennallisten tieteiden hankkeesta.

6. Seuraava kokous
Puhelinneuvotteluna keskiviikkona 13.8.2008 klo 14.00. TTY:llä seminaarihuoneessa TD308.

7. Kokouksen päättäminen
Seppo Pohjolainen päätti kokouksen.


30.5.2008
Mari korkeamäki