Matemaattisen mallinnuksen verkosto

Matemaattisen mallinnuksen verkostohankkeen johtoryhmän kokous 1.11.2007

Osallistujat:
Seppo Pohjolainen
Matti Heiliö
Jukka Tuomela
Esko Turunen
Mari Korkeamäki

1. Kokouksen avaus
Seppo Pohjolainen avasi kokouksen.

2. Edellisen kokouksen muistio
Edellisen kokouksen muistio tarkastettiin kokouksen kuluessa.

3. Kurssit
Syksyn kurssit

Kevään kurssit

Mari Korkeamäki selvittää kevään kurssien aikataulua ja vastuuhenkilöitä.
Kursseihin liittyen Seppo Pohjolainen tiedotti sopimusasioista. Kaikille osapuolille on lähetetty matemaattisen mallinnuksen opetuksesta 2007-2008 sopimus, joka tulisi allekirjoittaa. Sopimusasioista jatketaan vielä seuraavassa kokouksessa.

4. Kirja
Uusin versio löytyy A&O:n kirjasivuilta. sekä peruskurssin etusivulta.
Kirjan johdanto kappale on nyt saatu saatu valmiiksi.
Erkki Laitiselle esitettiin kysymys kappaleesta kolme onko siihen tehty muutoksia ja missä vaiheessa ne ovat.
Seppo Pohjolainen lupasi kysellä kustantajilta kirjan mahdollisesta painattamisesta.
Keskustelua jatketaan seuraavassa kokouksessa.

5. Muut asiat
Matti Heiliö kertoi kahdesta läpimenneestä EU-hankkeesta: ECMI-verkkohanke on mennyt läpi, jossa ohjelman tarkoituksena on kehittää kansainvälistä virtuaaliopetusalustaa. Toinen hanke EU:n Tempus-ohjelman osana Serbian Novi Sadi yliopistossa aletaan kehittämään neljän yliopiston välistä yhteistyötä.
Seppo Pohjolainen kertoi TTY:n olevan mukana eContent projektissa. Projektin tarkoituksena on kehittää matemaattisten kurssien semanttista sisältöä.
Matti Heiliö kertoi, että laskennallisten tieteiden seuran kokouksessa on puhuttu, miten meidän luomaa verkostopohjaa voidaan kehittää esimerkiksi yhtenäiseksi sivuainekokonaisuudeksi. Seuran suunnalta toivottiin yhteistyömahdollisuuksia.

6. Seuraava kokous
Puhelinneuvotteluna tiistaina 4.12.2007 klo 10.00. TTY:llä seminaarihuoneessa TD308.

7. Kokouksen päättäminen
Seppo Pohjolainen päätti kokouksen.


1.11.2007
Mari korkeamäki