HYÖKKÄYKSEN VUOSI

Sotilaat kokoontuivat Johanneksen koululle ja siirtyivät sieltä rautatieasemalle 22. päivänä kesäkuuta 1941. Kuvassa miehet aukiolla Erkkilän sillan lähellä.
Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Talvisota oli yhdistänyt tamperelaisia. Tämä näkyi Kilpa-Veljien juhlassa ammattikoulun kylmässä salissa. Vanhan vuoden päätteeksi vietettiin hiljainen hetki sankarivainajille. Sitten verhon takaa alkoi kuulua Sillanpään marssilaulu. Kello 12 laulettiin työväen marssi.

Tammikuussa oli työväentalon teatterisalissa arvokas juhla, jossa puhui SDP:n kansanedustaja Olavi Kajala. Hän totesi, että "Kokemus on osoittanut, että työväestölle on koitunut suurta hyötyä kansalaissovun kasvusta... Yksityisen edun on väistyttävä yhä enemmän yhteisen edun tieltä. Sen kapitalistisen hengen, joka on itsekkyyden ja saalistamisen henkeä, on väistyttävä sosialisemman hengen tieltä."

Talvisodan uhrien hautamuistomerkkikilpailun voittivat kuvanveistäjä Arvi Tynys ja arkkitehti V. Rewell. Heidän ehdotuksensa oli graniitinen kiviristi, jossa reliefinä lensi kolme lintua. Muistopatsas päätettiin pystyttää Kalevankankaalle. Tehtaissa ja kouluissa paljastettiin muistolaattoja. Kaatuneitten sankarien muistopäivänä toukokuussa nähtiin invalidien uljas marssi Hämeenkadulla.

Vuoden alussa kiristyi sekä pakkanen että poliittinen tilanne. Tampereella mitattu tammikuun keskilämpö oli vuosisadan alhaisin, -17 pakkasastetta. Keskiarvo aikaisemmista oli vain -6,7 astetta. Järviä peitti kauttaaltaan 70 cm teräsjää. Sitä sahattiin varastoon sairaaloiden ja eri laitosten jäähdytystarpeisiin 14 000 kuutiometriä. Näsijärvellä oli turvallinen talvitie.

Armeija hankki lisää sotatarvikkeita ja varusteita. Valtion Lentokonetehdas ja monet yksityiset laitokset pyörivät täysillä. Liiketulot kasvoivat nopeasti. Kun raaka-ainepula haittasi, turvauduttiin kierrätykseen. "Maan romun" suurkeräykseen osallistui 7 000 koululaista. Talteen otettiin metalli, lasi, kumi, korkki, jätepaperi, turkismateriaali, jalkineet ja vaatteet. Valtion vetoomuksista huolimatta mustanpörssin kauppa lisääntyi. Hinnat nousivat jo alkuvuonna vähintään 20%. Huippua edustivat paloöljyn 122% ja hienosokerin 80% hinnankorotukset. Kaupunkilaiset joutuivat muuttamaan tapojaan. Kahvikesteihin otettiin ainakin omat sokerit mukaan.

Huhtikuussa kiellettiin tuontipolttoaineen käyttö henkilöautoissa. Katukuva muuttui puukaasuttimien tullessa. Kaupungin kahteen paloautoon hankittiin Englannista hiilikaasuttimet. Sitten tuli voimaan taloudellinen valtalaki.

Suomen ja Neuvostoliiton suhde oli ajoittain hyvin kireä. Tampereellekin levisi tietoja Neuvostoliiton joukkojen keskityksistä Suomen rajoille ja rautateiden rakentamisesta niitä kohti. 18. päivänä kesäkuuta reserviläiset kutsuttiin ylimääräisiin ketausharjoituksiin. Se merkitsi sotaa. Kaupungin miehistä suhteellisen suuri osa jäi sotateollisuuden palvelukseen. Rintamamiehistä pääosa lähti viestimiehinä eversti A. O. Pajarin johtamassa 18. divisioonassa Karjalan kannakselle.

Sodan armoton arpapeli

Tampereella mentiin rauhallisesti suojiin pommituslentueen tullessa yöllä 25. päivänä kesäkuuta. Seuraavana aamuna naulattiin lautasuojuksia näyteikkunoihin. Pommeja putosi Nokialle, mutta Tampere säästyi. Sitä ei pommitettu myöhemminkään.

Kaupunginhallitus kokoontui 19. elokuuta ensimmäisen kerran liikekannallepanon jälkeen. Rintamamiehille lähetettiin tervehdys: "Iloitsemme uljaista taistelusuorituksistanne ja toivomme teidän - yhdessä toisten aseveljienne kanssa - pian saavan päätökseen suuren tehtävänne tämän maan ja kansan vapauden hyväksi". Oli kuitenkin monia, jotka eivät tätä viestiä saanet. Heinäkuun 10. päivään mennessä oli kaatunut 14 tamperelaista. Seuraavat rajut hyökkäykset vaativat raskaan veron. Kotirintamalla taistelu oli vähemmän veristä, mutta myös kovaa.

Sotavuosina pinssejä sai vain työtä tekemällä. Talvi tuli aikaisin, ja sen myötä lämmityspulmat. Halkokuormat rautatieasemalle olivat jokapäiväinen näky. Kurusta ajettiin halkoja kuorma-autoilla jäätä pitkin. Koko Suomessa aloitettiin mottitalkoot. Kun miehet olivat rintamalla, lähtivät naiset umpimetsään pokasahan ja kirveen kanssa. Kun oli niillä tehnyt motin halkoja, sai ostaa rautakirvesmerkin. Neljästä motista sai hopeoidun ja kuudestatoista kullatun. Motin halkopino oli metri kertaa metri. Kuva Leena Niemen kokoelmasta.