imagemap
muistatko?1918-40 etusivu
 
Janne Kuusinen

ASUNTOPULAN JA TEHDASPALON VUOSI 1923

[TYÖLLISYYSTILANNE HYVÄ]  [TAMPEREEN VALTAUKSEN VUOSIJUHLA VAI VAPAUSSOTAHUMUA?]

Asunnot eivät riitä ja rakennustoiminta on hiljaista

Uusia pientaloja Viinikan kaupunginosassa

Asuntopulaa lievitettiin rakentamalla. Viinikan työläisesikaupunki laajeni 1920-luvun alussa nykyiseen Viinikanpuistoon saakka. Vuosina 1922-23 aloitettiin Nekalan kaupunginosan rakentaminen Viinikanpuiston eteläpuolelle. Kuvassa Viinikan puolelle, Ahlmanintien varteen vuosina 1923-24 valmistuneita "omia koteja", jotka suinkaan eivät yleensä olleet omakotitaloja. Kuva: H. Rantakallio, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tampereen kaupunki kasvoi ja kaupunkiin muutti koko ajan uusia asukkaita. Vuonna 1923 kaupungin yhtenä suurena ongelmana olikin asuntojen riittämättömyys. Eräät pitivät asuntopulan syynä tonttien riittämättömyyttä ja toiset rakennustekniikan kehittymättömyyttä. Kaupunki yritti lieventää asuntopulaa rakennuttamalla asuntoja itse sekä myöntämällä lainoja ja avustuksia rakentajille. Tonttipulaa lievittääkseen kaupunki kaavoitti Nekalan esikaupunkialueen. Silti loppuvuodesta rakennustoimintaa oli kuluneen vuoden aikana pidetty hiljaisena, mutta rakennustoiminnan odotettiin vilkastuvan seuraavana vuonna.

Ihmishenkiä vaatinut tulipalo Tampereen Kattohuopatehtaalla

Vuonna 1923 tapahtui myös koko Tamperetta järkyttänyt tapaturma. Helmikuun 15. päivänä Tampereen Kattohuopatehtaalla syttyi tulipalo. Tulipalo tuhosi koko tehtaan vanhimman rakennuksen täydellisesti. Rakennuksessa olleet puuhiomo ja kaksi paperikonetta paloivat. Vahingot kohosivat yli kahteen miljoonaan markkaan. Palomiehet yrittivät sammuttaa tulta, mutta rakennusta ei pystytty sammuttamaan ja palomiesten täytyi keskittyä estämään palon leviäminen. Vesihöyryn noustessa palavasta rakennuksesta palomiesten vaatteet jäätyivät ja kovassa pakkasessa palomiesten tuli mennä lähemmäs tulta, jotta heidän vaatteensa olisivat sulaneet. Tulipalossa kuoli tehtaassa työskennelleet mies ja kolme naista. Mies oli palannut rakennukseen noutamaan sinne kätkemiään rahoja. Miehen osittain palaneen ruumiin toisesta nyrkkiin puristetusta kädestä löydettiin 2500 markkaa. Kolme naista olivat palanneet rakennuksen toiseen kerrokseen hakemaan sinne jääneitä vaatteitaan. Tuli oli ilmeisesti ehtinyt nielaista naisten tuntemat portaat eivätkä naiset löytäneet muita uloskäyntejä. Tehdasrakennus rakennettiin uudelleen saman vuoden lokakuussa.

Lähteet:
Aamulehti 1923
Kansan Lehti 1923
Jutikkala, Eino, Tampereen historia 3, Tampere 1979.
info haku etusivu vuosi 1918 vuosi 1919 vuosi 1920 vuosi 1921 vuosi 1922 vuosi 1923 vuosi 1924 vuosi 1925 vuosi 1926 vuosi 1927 vuosi 1928 vuosi 1929 vuosi 1930 vuosi 1931 vuosi 1932 vuosi 1933 vuosi 1934 vuosi 1935 vuosi 1936 vuosi 1937 vuosi 1938 vuosi 1939 vuosi 1940