Tampereen Teknillinen Seura

Tampereen Teknillisen seuran toimintaa 1900-1918

Yksi seuran tärkeimmistä ja pitkään jatkuneimmista hankkeista oli teknillisen opetuksen kehittämisen edistäminen. Jo vuonna 1895 Arkkitehti Georg Schreck ehdotti Tampereen teollisuuskoulun opetuksen laajentamista, ja vuodesta 1902 seuran piirissä ajettiin teknillisen keskikoulun perustamista kaupunkiin. Seuran työ asian eteen sai konkreettisia tuloksia, kun Tampereen teknillinen opisto pääsi aloittamaan toimintansa vuonna 1912. Seuran piirissä eli myös hanke Teknillisen Korkeakoulun perustamisesta Tampereelle. Se jäi kuitenkin tällä ajanjaksolla toteutumatta.

Vuonna 1907 Teknisen seuran valitsema polttoainekomitea teki ehdotuksia kaupungin voiman- ja polttoainehankinnan kehittäminen. Pääajatuksena oli Tampereen ja Nokian koskien tehokkaampi käyttö. Polttoainekomitean työ muodostuikin tärkeäksi kaupungin sähkölaitoksen laajentamisen toteuttamisessa.

Lavantautiepidemia raivosi Tampereella vuosina 1915-16. Tampereen Teknillinen Seura teki tällöin aloitteen taudin leviämisen syyn poistamiseksi. Seura ehdotti, että kaupungin juomavetenä käytettäisiin pelkästään pohjavettä, mutta ehdotus ei kuitenkaan saanut vastakaikua kaupungin päättäjien suunnalta. Lavantautiepidemian puhjettua toisena peräkkäisenä talvena vuonna 1916 Teknillinen Seura kutsui Helsingin vesijohtolaitoksen pääkemistin Maisteri K. G. Bergmanin pitämään esitelmän juomaveden puhdistamisesta hypokloriittien avulla. Esitelmä teki vaikutuksen Tampereella, ja kaupunki aloitti juomaveden sterilisoimaan Bergmanin ohjeiden mukaan. Muutoksen ansiosta terveydelliset olot parantuivat Tampereella.

Seuran piirissä oli myös huimia suunnitelmia Kokemäenjoen kanavoimisesta siten, että laivat voisivat purjehtia sitä pitkin aina Tampereelle asti. Asiasta teki esityksen piiri-insinööri Emil Graeffe marraskuussa 1916. Tekninen seura tuli keskustelussaan siihen tulokseen, että Tampereen kaupungin pitäisi aloittaa hankkeen ajaminen. Kaupunginvaltuusto suhtautui asiaan myönteisesti ja asetti komitean pohtimaan hankkeen kannattavuutta. Myös kaikki suunnitellun kanavan varrella sijainneet kunnat suhtautuivat myönteisesti hankkeeseen, mutta se ei kuitenkaan koskaan edennyt suunnitelmia pidemmälle.

Jäkäläkomitea

Vuonna 1917 koko maassa kärsittiin elintarvikepulasta. Saman vuoden syksyllä Teknillinen Seura ryhtyi pohtimaan leipäviljan ja karjanrehun jatkamista. Sopivaksi aineeksi todettiin jäkälä, jonka hyväksymiseksi ja keräämisen aloittamiseksi seura aloitti mittavan kampanjan sanomalehdissä. Teknilliseen seuraan perustettiin erillinen Jäkäläkomitea, joka ajoi asian eteenpäin vientiä.

Jäkälää kerättiin seuran toimesta Näsijärven rantaseuduilta noin 600 000 kg, joka olisi puoliksi sekoitettuna viljaan riittänyt kaupungin kulutukseen viideksikymmeneksi päiväksi. Seura tutki myös olisiko jäkälää mahdollista käyttää karjanrehun, spriin ja hiivan valmistuksessa.

Jauhojen jatkamista jäkälällä vastustettiin erityisesti työväestön ja heidän lehtiensä taholta, joka ei sinänsä ole ihme, sillä heidän lautaselleenhan jäkälä olisi päätynyt. Useat asiantuntijat myös totesivat, ettei jäkälä ole ravintoaineiltaan ihmistä tyydyttävää. Lopulta jo varastossa ollut jäkälä pilaantui ja osa siitä myytiin eteenpäin lähinnä karjanrehuksi.