VALTA
1870-1900

Tampereen Rouvasväenyhdistys

Säätyläis- ja porvaristaustaiset naiset ryhtyvät Suomessa perustamaan ulkomaisten esikuvien mukaisia filantrooppisia hyväntekeväisyysyhdistyksiä 1830- ja 1840-luvuilta alkaen. Ensimmäinen Suomeen perustettu rouvasväenyhdistys oli Viipurissa vuonna 1835 toimintansa aloittanut Frauenverein. Aluksi rouvasväenyhdistyksiä perustettiin lähinnä kaupunkeihin, mutta 1860- ja 1870-luvuilta lähtien myös maaseudulle. Taustalla oli suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtunut henkinen murros sääty-yhteiskunnasta kohti kansalaisyhteiskuntaa. Rouvasväenyhdistysten työn painopisteenä oli erityisesti turvattomien lasten huolto, naisten ja köyhien auttaminen. Toimintaa sävytti useimmiten uskonnollinen ja moraalinen eetos. Tampereelle rouvasväenyhdistys perustettiin vuonna 1866. Ruotsinkielisen yhdistyksen tarkoituksena oli auttaa työväkeä ja antaa lapsille opetusta. Jäsenet koostuivat esimerkiksi pastorien, tohtorien ja kauppaneuvoksien rouvista.

Pastorin rouva Anna Bergroth toimi Tampereen Rouvasväenyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1866-1868 ja 1869-1878. Kuva: 1870-1880-luku, Vapriikin kuva-arkisto.

Tampereen Rouvasväenyhdistyksen asioiden hoidosta vastasi johtokunta, johon kuului aluksi 8 jäsentä sekä yhdistyksen jäsenten keskuudestaan valitsema puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Sihteerinä ja rahastonhoitajana toimivat yleensä miespuoliset henkilöt. Ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat rouvat Anna Bergroth, Anna Blåfield, Finne, M. Hildén, Idestam, Procopé, H. Rosendal ja Tallqvist. Puheenjohtajana toimi pastorin rouva Anna Bergroth, sihteerinä tohtori Otto Blåfield ja rahastonhoitajana maisteri August Hildén.

Johtokunta jakoi alueen piireihin, joita oli aluksi 18. Kaupungin laajentumisen seurauksena myös piirien lukumäärä kasvoi 42:een. Kustakin piiristä vastasi yksi yhdistykseen kuuluva rouva, jonka johtokunta valitsi tehtävään. Rouva kävi alueensa köyhien kodeissa tarkastelemassa millaisissa oloissa he asuvat. Tarvittaessa hän antoi köyhille avustusta ja valistusta. Lapset otettiin tarpeen vaatiessa lastenkotiin tai tarjottiin heille mahdollisuus koulunkäyntiin.

Toimintansa yhdistys rahoitti jäsenmaksuilla, lahjoituksilla ja järjestämällä erilaisia tilaisuuksia, kuten iltamia. Yhdistyksellä oli myös pohjarahasto, josta saaduilla korkotuloilla se rahoitti menojaan.

Vuonna 1866 perustetun Rouvasväenyhdistyksen toiminta alkoi jo vuonna 1859 ompeluseuran muodossa. Rouvat kokoontuivat joka toinen viikko ompelemaan vaatteita köyhille lapsille. Varsin pian syntyi ajatus köyhille tytöille suunnatun koulun perustamisesta. Koulu aloitti toimintansa vuonna 1862 Hallituskadulla. Oppilaina oli 18 seitsemänvuotiasta tyttöä, jotka saivat opetusta kaksi tuntia päivässä sisäluvussa, kirjoittamisessa, uskonnossa, laskennossa ja käsityössä. Koulunkäynti oli maksutonta. Yhdistyksen koulua oli mahdollista käydä korkeintaan kolme vuotta. Vuonna 1866 koulu siirtyi Läntiselle Puistokadulle. Finlaysonin tehtaan palo vuonna 1869 johti Rouvasväenyhdistyksen koulun oppilasmäärän kasvuun, kun suljetusta pumpulitehtaan pikkukoulusta siirtyi sinne oppilaita. Uusien oppilaiden vuoksi koulu jaettiin kahteen osastoon. Vuonna 1880 oppilaita oli jo 51. Vuonna 1877 koulu muutti Puisto- ja Satamakadun kulmaukseen, jossa se toimi vuoteen 1885 saakka, jolloin se siirtyi Kuninkaankatu 44:än. Vuonna 1881 kouluun perustettiin osasto köyhiä poikia varten. Rouvasväenyhdistyksen koulun yhteyteen perustettiin vuonna 1889 käsityökoulu, jonka oppilaana olivat lähinnä alaikäiset tehtaantytöt ja Rouvasväenyhdistyksen koulun vanhimmat tytöt. Myöhemmin käsityökoulu sulautui yhdistyksen kouluun ja koulutoiminta muuttui lastenkotitoiminnaksi.

Rouvasväenyhdistys ylläpiti myös sunnuntaikoulua, jossa alaikäisille tytöille annettiin opetusta sunnuntai-iltapäivisin. Sunnuntaikoulua olivat pitäneet vuodesta 1864 alkaen työmiehet Ax, Lindroos ja Lundgrén. He kuitenkin lopettivat opettamisen parin vuoden päästä. Rouvat alkoivat pitää sunnuntaikoulua lahjoitusvaroin vuodesta 1871 alkaen. Vuonna 1891 useimpien lasten siirtyessä iltakouluihin päätti Rouvasväenyhdistyksen sunnuntaikoulu toimintansa.

Rouvasväenyhdistyksen lastenkoti sai alkunsa vuonna 1885 perustetusta sisäoppilaitoksen kaltaisesta ammattilaitoksesta, joka toimi yhdistyksen koulun yhteydessä. Se oli tarkoitettu etupäässä turvattomille nuorille tytöille. Lastenkodin ensimmäisenä johtajattarena oli leskirouva Emelie Liljeroos. Lastenkoti toimi vuodesta 1887 alkaen Läntisellä kadulla, mutta maaliskuussa 1889 Rouvasväenyhdistys sai anomuksesta kaupunginvaltuustolta tontin, jolle rakennettiin tilat koulua ja lastenkotia varten. Myös tämä tontti oli Läntisellä kadulla. Syyskuussa 1889 lastenkoti pääsi muuttamaan vastavalmistuneeseen omaan rakennukseen.

Vuodesta 1886 alkaen yhdistys jakoi vähävaraisille naisille töitä tehtäväksi. Naisten tekemiä käsitöitä myivät töiden jakelun johtajatar sekä kauppiaat. Toimintaa rahoitettiin kaupunginvaltuustolta ja anniskeluvoittovaroista saaduilla varoilla.

1890-luvulla Rouvasväenyhdistyksessä voimistui ajatus, että työ on keskeisellä sijalla puutteen poistamisessa. Tästä syystä rouvat pyrkivät järjestämään köyhille työpaikkoja ja vuonna 1892 he perustivat työhuoneen vanhoja naisia varten. Töiden järjestämiseen keskittynyt toiminta laajeni vuonna 1909 perustetun työnvälitystoimiston myötä. Se toimi tiiviissä yhteydessä kunnallisen köyhäinhoitotoimen kanssa kerjuun estämiseksi. Työn lisäksi se jakoi pieniä avustuksia tarvitseville.

1880-luku oli Tampereen Rouvasväenyhdistyksen toiminnan aktiivisinta aikaa, jolloin useimmat toimintamuodot saivat alkunsa tai laajenivat. Toiminta oli monipuolista polttopuiden jakamisesta yksittäisiin avustuksiin. Myös koulun, lastenkodin ja työnvälityksen ylläpitäminen oli osaltaan täydentämässä orastavaa sosiaaliturvaa. Tampereen Rouvasväenyhdistys toimi vuoteen 1943 saakka.

Lähteet:

Tampereen kaupunginarkisto, Tampere
Tampereen Rouvasväenyhdistys ry:n arkisto
- Silmäys Tampereen Rouvasväenyhdistyksen toimintaan vuosina 1866-1916
- Säännöt 1890

Jaakkola, Jouko e.a. 1994. Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva. Suomalaisen sosiaalisen turvan historia. Sosiaaliturvan keskusliitto. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Liikanen, Ilkka 1995. Fennomania ja kansa. Joukkojärjestäytymisen läpimurto ja Suomalaisen puolueen synty. Suomen Historiallinen Seura. Historiallisia tutkimuksia 191. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Ramsay, Alexandra 1993. Huvudstadens hjärta. Filantropi och social förändring i Helsingfors - två fruntimmersföreningar 1848-1865. Finska vetenskaps-societeten. Ekenäs Tryckeri Ab, Ekenäs.

Rasila, Viljo 1984. Tampereen historia II 1840-luvulta vuoteen 1905. Tampereen kaupunki, Tampere.

Voionmaa, Väinö 1932. Tampereen historia III osa. Itämaisesta sodasta suurlakon aikoihin. Tampereen työväen kirjapaino, Tampere.