Teksti Johanna Vähäpesola ja Sami Suodenjoki
Kunnallishallintouudistuksesta kansalaisyhteiskuntaan 1870-1900
Vielä 1870-luvun alussa kaupungin asioista vastasi maistraatti pormestarin johdolla. Maistraatilla oli kaksoistehtävä, sillä se toimi samalla kaupungin hallintoelimenä ja oikeusistuimena, eli raastuvan oikeutena. Maistraatin päätehtävä oli huolehtia kaupungin taloudesta ja yleisestä järjestyksestä. Käytännössä maistraatti keskittyi hoitamaan porvarien ja kauppiaiden, jotka verotulojensa perusteella olivat äänioikeutettuja, elinkeinoon liittyviä asioita. Neuvoa-antavana elimenä toimi kaupunginvanhimpain laitos, joka periytyi 1600-luvulta ja jonka merkitys oli sittemmin huomattavasti vähentynyt.
Raatihuone valmistui Kauppatorin laidalle vuonna 1888. Kuva: 1893 Daniel Nyblin, Tampereen museoiden kuva-arkisto. 1800-luvun puolivälin jälkeen kaupungit eivät enää olleet ainoastaan porvarien kaupunkeja, ja muuttunut väestörakenne vaati uudistusta hallintojärjestelmään. Vuonna 1873 säädettiin uusi kunnallishallinto, jonka tarkoitus oli jakaa tasaisemmin oikeudet ja velvollisuudet. Muutos aiempaan oli, että veronmaksuvelvollisuus ulotettiin kaikkiin työtätekeviin.
Äänimäärä kullakin äänioikeutetulla kasvoi maksettujen verojen mukaan, mutta äänioikeutta ei luovutettu niille, jotka työskentelivät toisen isäntävallan alaisena. Tähän veroja maksavaan mutta äänettömään ryhmään kuului myös tehtaiden työväki. Naisten kohdalla äänioikeus koski vain itsellisiä naisia. Naimisissa tai toisen isäntävallan alaisena olevat naiset eivät saaneet äänestää. Suurin osa tamperelaisista jäi edelleen ilman oikeutta vaikuttaa kaupungin asioihin, eikä äänioikeutettujen tai päättäjien koostumus uudistuksesta huolimatta suuresti muuttunut.
Uusi asetus astui voimaan 1.1.1875, josta alkaen hallinnosta ja päätöksistä vastasi kaupunginvaltuusto. Ensimmäiseen valtuustoon valittiin yhteensä 21 henkilöä, ja valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Otto Blåfield. Valtuuston apueliminä toimivat raha-asian valiokunta ja "alituinen valmisteluvaliokunta", joka antoi lausuntonsa ennen varsinaista käsittelyä.
Lisäksi perustettiin useita muita erityisvaliokuntia ja tilapäisiä komiteoita. Toimeenpanovalta oli pääasiassa rahatoimikamarilla, jonka tehtävä oli kaupungin omaisuuden ja raha-asioiden hoitaminen. Uuden asetuksen mukaan maistraatti tehtävineen säilyi, mutta käytännössä sille ei jäänyt juurikaan päätäntävaltaa, vaan se lähinnä valvoi muiden hallintoelimien toimintaa, minkä lisäksi se edelleen toimi oikeusistuimena.
1800-luvun lopulla alkoi prosessi, jonka seurauksena eri yhteiskuntaryhmien vaikutusmahdollisuudet tasavertaistuivat ja sääty-yhteiskunta muuttui kansalaisyhteiskunnaksi. Yhteiskunnallista toimintaa harjoitettiin erilaisten yhdistysten ja seurojen kautta. 1800-luvun lopulla poliittisia eroja synnyttivät väkijuomakysymys ja kieliriita. Oikeisto-vasemmisto jakoa ei vuosisadan lopulla vielä ollut, vaan kunnallispolitiikassa yhdistykset ja klubit lähestyivät toisiaan tai loitontuivat toisistaan suhtautumisessaan väkijuomakauppaan ja suomen- ja ruotsinkielen valtasuhteisiin.
1880-luvulla aktivoituneesta raittiusliikkeestä kehittyi Tampereella ensimmäinen työväestöä kokoava joukkoliike. Samaan aikaan raittiusseurojen kanssa sai alkunsa myös Tampereen työväenyhdistys. Sen lähtökohdat olivat wrightiläiset, eli yhdistys korosti työnantajien ja työntekijöiden etujen samansuuntaisuutta. 1890-luvulle tultaessa työnantajat ja sivistyneistö väistyivät työväenyhdistyksestä vähitellen ja yhdistys siirtyi työväestön itsensä johdettavaksi. Samalla työväenliike alkoi lähentyä wrghtiläisen työväenliikkeen vieroksumaa sosialismia ja vaatia työväestölle yhä pontevammin poliittisia oikeuksia. Samalla laajenivat myös vaatimukset naisten vapauttamisesta ja tasa-arvosta. Jäsenmäärältään työväenliike pysyi ajanjaksolla kuitenkin varsin pienenä.
|
