VALTA
1870-1900

Päättäväiset naiset diakoniatyön aloittajina Tampereella

Yhteiskunnan sosiaalihuolto oli kaupungeissa hankalaa, sillä agraariyhteiskunnan perinteiset järjestelmät eivät sopineet sinne. Kun epäkohdat tulivat silmiinpistäviksi, niihin ryhdyttiin hakemaan uusia vastauksia. Koska kaikenlainen filantrooppis-kristillis-karitatiivinen toiminta oli osa erityisesti tuon ajan sivistyneistön rouvasväen eetosta ja roolia yhteiskunnallisina äiteinä, ei tässä ollut välttämättä kyse uusevankelisesta tai vapaakirkollisesta herätyksestä, vaikka nämäkin olivat herätteinä monille henkilöille. Rouvasväen huomio kiinnittyi kohteisiin joihin yhteiskunta eikä kirkko osannut puuttua, varsinkin kun Tampereella vuodesta 1845 alkaen käynnissä ollut vaivaishoidon siirtyminen kirkolta kaupungille oli kesken ja toimi pitkään huonosti. Tampereen Rouvasväenyhdistys aloitti hyväntekeväisyystoimintansa jo 1859.

Tampereelle muutti Turusta vuonna 1882 opettaja Lina Lundenius, sillä hän meni naimisiin pastori Karl Oskar Fontellin kanssa. Turussa oli jo pitkään toiminut Fruntimmers bibelföreningen i Åbo, jolla oli hengellistä ja aineellista hoivatyötä tekeviä raamattunaisia (bibelkvinnorna). Näitä rahoitettiin lahjoitusvaroilla ja vastaavilla tuloilla.

Syksyllä 1884 Lina ja Karl kutsuivat kotiinsa tamperelaisia, kohtuullisen hyväosaisia naishenkilöitä. Linan ajatuksena oli saada Tampereellekin raamattunainen, joka kiertelisi sairaiden ja kärsivien luona ja tukisi heitä myös Sanalla. Tilaisuuteen osallistuivat kaupungin lääkärien rouvat Gustava Blåfield ja Sofie von Bonsdorff sekä rouva Maria Sumelius, josta tuli myöhemmin Fontellin toinen anoppi. Lääkärien vaimoilla oli oletettavasti tietoa sairaanhoidon puutteista Tampereella.

Maria Sumelius

Muita tunnettuja tamperelaisia tilaisuudessa olivat tulevan arkkipiispan Gustaf Johanssonin sisko, Finlaysonin tehtaanisännöitsijä Arthur Sommerin rouva Lydia Sommer, Tampereen kaupunginkasöörin Karl Petter Molinin tytär neiti Thekla Molin sekä Pellavatehtaan konttoristin, myöhemmän johtajan Henrik Solinin perheenjäsenet Maria ja Selma Solin, jotka olivat myös pastori Fontellin sukulaisia. Kokoontujat päätyivät palkkaamaan Lina Fontellin toivoman raamattunaisen. Varojen hankkimiseksi päätettiin perustaa kristillinen ompeluseura, joka alkoi kokoontua keskiviikkoisin. Seura oli ruotsinkielinen, sillä yhtenä ajatuksena oli kuulla Jumalan sanaa omalla äidinkielellään. Pastori Fontell piti tilikirjoja ja hoiti käytännön raha-asioita.

Rouvat Blåfield, von Bonsdorff ja Sumelius olivat ompeluseuran kantavat hahmot. Finlaysonin tehtaanjohtajan William von Nottbeckin puoliso Marie tuki työtä kuolemaansa asti. Tämänkin jälkeen Finlaysonin tehdas avusti Sommerin toimikauden ajan. Pellavatehdas lähetti tukeaan Solinin johtajakaudella aina Fontellin poismuuttoon asti. Lähes kaikki ompeluseuran jäsenet kuuluivat tuolloin myös Tampereen rouvasväenyhdistykseen, paitsi Lina Fontell. Hän liittyi yhdistykseen tammikuussa 1885 ja hänet valittiin yhdistyksestä eriytetyn, tuolloin perustetun lastenkodin johtokuntaan.

Ompeluseura valitsi raamattunaiseksi leski FannyWigrenin, jolle maksettiin 25 markkaa palkkaa kuukaudessa. Hänelle hankittiin hengellistä kirjallisuutta jaettavaksi, kuten Lutherin Lohdutus sairaille ja Aabrahamin uskosta. Vuonna 1887 saatiin Marie von Nottbeckiltä 400 markkaa, joka peitti Wigrenin palkkakulut ja lähes kaikki muutkin kulut. Tämän lisäksi ompeluseuran myyjäisistä ja jäsenmaksuista tuli yhteensä noin tuhat markkaa, ja rahaa oli säästössäkin saman verran. Jonkinlainen vuosikertomus esiteltiin Aamulehdessä joulukuussa 1887:

Paitsi sunnuntaikouluja, on yhdistyksellä eräs vaimo, joka käy sairaitten luona lohdutuksen sanaa lukemassa: viime vuonna [1886] kävi 472 tautivuoteen ääressä. Aikomus on etenkin viimeksi mainittuun toimeen hankkia n.s. Diakonissa, joka samalla hoitaisi muitakin ilmaantuvia asioita. -- Kaupunkilähetystöä kannattawat ja suosiwat henkilöt owat saaneet toimeen ompelu-yhdistyksen, joka -- toimittaa lähetyksen hyväksi tämän kuun 17 päivänä myymälän. Lahjoja myymälään ottavat vastaan useat rouvat ja neidet. (Aamulehti 10.12.1887)

Vuonna 1888, siis ennen kuin kaupunki ehti palkata kiertävän sairaanhoitajan, oli kaupunkilähetystyöhön saatu leski Wigrenin lisäksi 50-vuotias sairaanhoitaja Augusta Josefina Amnell, Vesilahden kappeliseurakunnan Tottijärven edesmenneen kappalaisen, B. J. Amnellin tytär. Nälkävuosina Josefina oli lähetetty Turkuun opiskelemaan hätäruokien valmistamista, ja hän osallistui myös Turkin sodan sairaanhoitoon.

Neiti Amnellia kutsuttiin tilikirjoissa ja lehtipuffeissa koko ajan diakonissaksi:

Diakonissa eli sairaitten luona kävijä on kaupunkilähetyksen toimesta ja kustannuksella hankittu tänne. Hän asuu leskirouva Ritoniemen talossa ja löydetään neiti Amnellia kysyttäissä. (Aaamulehti 24.1.1888)

Amnellilla oli ollut selvästi diakonissan toimenkuva, mutta häneltä puuttui diakonissalaitoksessa annettava koulutus. Amnell valittiin kesäkuun alussa 1895 lukuisien hakijoiden joukosta kaupungin kiertäväksi sairaanhoitajaksi. Koko toiminnalle ja varsinkin pastori Fontellille tuli raskas isku hänen vaimonsa, ompeluseuran perustajan Lina Fontellin kuollessa 9.1.1896 vain 43-vuotiaana. Tähän asti tämä diakoninen toiminta oli täysin mainittujen naisten työn tulosta, lisäksi kyseinen ompeluseura rahoitti pastori Fontellin aiemmin aloittamaa pyhäkoulutyötä.

Hanna Mellberg

Tampereen kaupunkiseurakunnan kirkkoneuvosto oli kokoontunut Fontellin johdolla 2.1.1896 ja päättänyt ottaa vakavasti Turun arkkihiippakunnan ohjeet kirkollisen diakonaatin järjestämisestä. Tarkoitukseen päätettiin kantaa kolehteja ja järjestää rahankeräyksiä. Tulokset jäivät kuitenkin laihoiksi verrattuna mainitun ompeluseuran tuottoihin. Seurakunta kykeni kuitenkin maksamaan noin puolet kesällä 1897 Tampereelle saadun diakonissa Hanna Mellbergin ja hänen oppilaansa Aliina Salmisen kuluista.

Lähteet:
Kulhia Ali, Ihmisten puolustaja. Tampereen Kaupunkilähetys ry 100 vuotta. Tampere 2007.
Kulhia Ali, Tamperelaisten apuna ja lohtuna. Tampereen Kaupunkilähetyksen rooli sosiaalityön ja sisälähetyksen historiassa 1881–2000. Ylemmän pastoraalitutkinnon tutkielma Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulille. Painamaton.
Kulhia Ali, Tamperelaisen pyhäkoulun ja diakonian alku K. O. Fontellin aikana 1877–1907. artikkeli Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran vuosikirjassa 2008. (ilmestyy tammikuussa 2009).

Kuvat: Eeva Fontellin hallussa.