VALTA
1870-1900

Ensimmäinen sortokausi

Ensimmäinen sortokausi (1899-1905) eli Suomen autonomisten oikeuksien kaventamisen aika oli Venäjän kannalta katsottuna osa yleistä 1800-luvun lopun vähemmistökansallisuuksien sulattamispyrkimyksiä. Erityisen huolissaan Venäjä oli Pietarin asemasta, joten venäläisten piti olla varmoja suomalaisten uskollisuudesta sotilaallisen tilanteen muuttuessa. Venäjä yhtenäisti hallintoaan ja tiukensi otettaan Suomesta jo 1890-luvun alussa postimanifestilla, joka siirsi Suomen postilaitoksen Venäjän sisäasianministeriön alaisuuteen. Varsinaisen sortokauden eli routavuosien on kuitenkin nähty alkaneen vuoden 1899 helmikuun manifestista ja Nikolai Bobrikovin kenraalikuvernöörikauden alkamisesta. Bobrikov otti roolinsa Suomea koskevan yhtenäistämispolitiikan johtajana vakavasti ja teki usein tarkastusmatkoja Suomeen. Tampereellakin hän vieraili kolme kertaa virkansa aikana. Bobrikov kävi tutustumassa Tampereella muun muassa Johanneksen kouluun, mistä kertoo koulun tuolloinen oppilas Elsa Mantere artikkelissaan Tammerkoski-lehdessä.

Puutarhamaja Lielahdessa, missä Bobrikovin kerrotaan yöpyneen yhdellä Tampereen vierailullaan. Kuva: Kalle Kurki. Vapriikin kuva-arkisto

Helmikuun manifestin mukaan hallitsijalla oli oikeus säätää yleisvaltakunnallisia lakeja, jotka pantiin toimeen sekä Venäjällä että Suomessa. Suomen säädyt saivat antaa muutoksista vain lausuntonsa. Kieli- ja asevelvollisuusasetuksilla venäläiset koettivat saada venäjän Suomen hallinnolliseksi kieleksi sekä sulauttaa Suomen sotaväen osaksi venäläistä armeijaa. Myös lehdistön sensuuri oli sortokautena rankkaa. Suomalaiset ottivat uutisen manifestista vastaan tyrmistyneinä. Kansan mielestä manifesti oli selvästi Suomen perustuslakien vastainen toimenpide. Ensimmäinen ja näkyvin kansalaisten mielenosoitus sortoa vastaan oli suuren adressin keruu. Adressin tarkoituksena oli saada keisari Nikolai II perumaan manifesti.

Ensimmäinen sortokausi tuli kansalaisille yllätyksenä ja raakana pettymyksenä; sitä pidettiin suoranaisena loukkauksena kansalaisten oikeuksia kohtaan. Vaikka koko kansa oli sortoa vastaan, ilmeni suomalaisten keskuudessa kuitenkin kiistaa siitä, millä keinoin sortotoimia pitäisi vastustaa. Ensimmäisestä sortokaudesta muodostuikin nopeasti Suomen poliittisen elämän vedenjakaja. Suomalaisen puolueen sisällä jo 1880-luvulla kehittynyt jakolinja vanhasuomalaisiin ja nuorsuomalaisiin vahvistui entisestään routavuosien muuttaessa toimintalinjoja. Tampereella tämä jakolinja johti muun muassa Suomalaisen Klubin hajaantumiseen 1900-luvun alussa.

Nuorsuomalaiset lähtivät samalle linjalle ruotsalaisen puolueen ja työväenliikkeenkanssa siinä, ettei sortoa pitänyt sietää lainkaan. Tästä linjasta käytettiin nimeä perustuslaillisuus, koska linja katsoi Venäjän rikkoneen autonomisen Suomen perustuslakia. Sortoon piti vastata passiivisella vastarinnalla eli kieltäytymällä toteuttamasta laittomia määräyksiä. Vanhasuomalaiset taas lähtivät ajatuksesta, että sortoon oli mahdollista vastata joustavuudella ja yhteistyöllä venäläisten kanssa, sillä he katsoivat vastarinnan johtavan vielä huonompaan lopputulokseen.

Eri näkökannoista huolimatta on kuitenkin ilmeistä, että ensimmäinen sortokausi oli merkittävä ajanjakso suomalaiselle yhteiskunnalle monella tavalla sekä valtakunnallisella että ruohonjuuritasolla. Vaikka sortotoimien tausta löytyi Venäjän kansainvälisestä tilanteesta ja Pietarin turvallisuudesta, vaikutti sortovuosien aika ja varsinkin sen päättänyt suurlakko nimenomaan suomalaisen identiteetin kehittymiseen, kun huomattava osa kansalaisista asettui tavalla tai toisella venäläishallinnon tiukentunutta politiikkaa vastaan. Ensimmäinen sortokausi päättyi vuonna 1905 suurlakkoon, jonka pohjalla oli Venäjän oma sisäinen tilanne. Vaikeuksiin ajautunut keisarivalta palautti Suomen autonomian, mikä osaltaan mahdollisti demokraattisen eduskunnan synnyn vuonna 1906.

Lähteet:
Huovinen, Pentti & Manninen, Jaakko & Tarmio, Hannu (toim.) 1961. Suuri tietokirja, osa 7, Rovaniemi-Tito. Porvoo: Werner Söderström osakeyhtiö.
Nygård, Toivo & Kallio, Veikko 2003. Rajamaa. Teoksessa Zetterberg, Seppo (toim.) Suomen historian pikkujättiläinen. Porvoo: kirjoittajat ja WSOY. s.537-596.
Vares, Vesa 2000. Varpuset ja pääskyset; Nuorsuomalaisuus ja Nuorsuomalainen puolue 1870-luvulta vuoteen 1918. Historiallisia tutkimuksia 206. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.