Kun Johanneksen koulun naisopettajat niiasivat kenraalikuvernöörille ja muita keisariajan muistoja

Olin kansakoulun viimeisellä luokalla, kun kenraalikuvernööri Bobrikoff teki tarkastusmatkan Tampereelle. Johanneksen koulun oppilaat oli käsketty määrätunnilla saapumaan koulun juhlasaliin. Jännityksellä odotimme, mitä tuleman pitää.

Tampereen silloinen poliisimestari von Kraemer, joka oli hyvin ripeäotteinen sotilas, juoksi portaat ylös saliin ja silmäili hätäisesti ympärilleen.

Pian ilmeistyi oviaukkoon Hänen Ylhäisyytensä, käsi kohotettuna sotilastervehdykseen. Opettajan viittauksesta alkoivat oppilaat laulaa keisarihymniä.

"Siunattu olkoon turvamme tuoja, mahtava, mahtava ruhtinas. Lempeä laupias onnemme suoja, siunattu, siunattu olkoon."

Seurue, jossa usealla arvohenkilöllä oli kunniamerkkejä rinnassa, kiersi yläkerran luokkahuoneet. Mitä lienee kenraalikuvernööri tarkoittanut, kun taputti poikia olalle.

Opettajakuoron laulettua seurasi esittelyt ja naisopettajat niiasivat kuin pikkutytöt. Mahtoiko ylhäisyys olla tyytyväinen näkemäänsä, ken tietää? Hänen mentyään pääsivät lapset kotiin.

Sellaiset seremoniat kuuluvat nyt menneisyyteen.