Tehtaan mukana kenttä Tampereelle

Laman ja työttömyyden koetellessa Suomea 1930-luvun alussa, havaittiin lentokenttien rakentaminen hyväksi hätäaputyökohteeksi. Samaan aikaan Santahaminassa sijainneelle Valtion lentokonetehtaalle alettiin hakea uutta sijoituspaikkaa, sillä sen tilat alkoivat käydä ahtaiksi ja Santahaminan sijainti rannikolla Helsingin edustalla oli sotilasstrategisesti huono. Tuleva uusi lentokonetehdas tarvitsi myös lentokentän, jonka rakennustyöt antaisivat työtä sadoille työttömille.

Tehtaan uudesta sijoituspaikasta syntyikin kova kilpailu useiden kuntien kesken. Myös Tampere näki lentokonetehtaassa mahdollisuuden työpaikkojen luomiseen, mutta ennenkaikkea hyvän tilaisuuden rakennuttaa Tampereelle lentokenttä valtion avustuksella. Valtioneuvosto teki 1931 kuitenkin päätöksen tehtaan sijoittamisesta Parolaan. Tampereellakin huomattiin pian, ettei lentokenttää aivan ilmaiseksi saada. Jo ennen päätöstä tehtaan sijoittamisesta Parolaan, oli Tampereen kaupunki lupautunut maksamaan 25% lentokentän rakennuskustannuksista ja 20. lokakuuta 1931 valtuusto hyväksyi kiireellisenä päätöksen maksuosuuden nostamisesta puoleen.

Tämäkään ei vielä riittänyt puolustusministeriölle, vaikka se ilmoitti, että tehtaan siirtämistä Tampereelle voitiin ajatella. Kaupungilta vaadittiin lisäksi, että kentän ympäristö tarpeellisen laajalti säilytettäisiin rakentamattomana ja lentokentän läheisyydestä luovutettaisiin sopivan suuruinen alue, johon tehtaan työväen asunnot voitaisiin rakentaa. Ehkä eniten närää herätti kuitenkin vaatimus siitä, että kaupungin olisi itse huolehdittava lentokentän kunnossapidosta sen jälkeen kun se olisi valmistunut. Kun Tampereen valtuusto lopulta kuitenkin hyväksyi edellä mainitut vaatimukset vain reunahuomautuksin, puolsi puolustusministeriö lentokonetehtaan sijoittamista Parolan sijasta Tampereelle, ottaen huomioon, että samalla kaupunkiin saataisiin lentokenttä Tampereen tuleviakin tarpeita varten. Lopulta myös kiista lentokentän kunnossapidosta sovittiin siten, että valmis lentokenttä jäisi kaupungin omaisuudeksi kuitenkin siten, että valtiolla olisi oikeus käyttää sitä korvauksetta ja rakentaa sen yhteyteen tarvitsemiaan rakennuksia. Näin kaupunki oli oikeutettu järjestämään siviili-ilmailu kentällä ja saamaa siitä mahdollisesti kertyvät liikennöintitulot.

Lue myös: Härmälän lentokentän rakennustyöt: Työmiehen riistoa ja kommunistien agitaatiota?