Tampereen Pyrintö

Vuosi 1918 oli Pyrinnölle kivun ja kasvun vuosi. Kansalaissodan seurauksena Pyrintö joutui kärsimään ehkä eniten suomalaisista urheiluseuroista. Puheenjohtaja V. Muukkonen ja sihteeri S. Lehtola olivat menehtyneet, seuran omaisuus oli takavarikoitu ja arkistot tuhoutuneet. Olivatpa vielä luistinradan kopitkin upotettuna Pyhäjärven pohjaan. Seuran toiminta oli monissa lajeissa vaikeuksissa. Näin mm. painin kohdalla, sillä painijat taistelivat enimmäkseen punakaarteissa. Hyvin harva painija säästyi ja laji taantui pitkäksi aikaa. Tuska oli erityisen suuri, kun tiedämme, kuinka Pyrinnön edellisen kahden vuosikymmenen historia oli lähestulkoon koko suomalaisen yleisurheilun historia. Siksi suuri määrä oli mestari- ja ennätysmiehiä lähtenyt Tampereelta maailmaa valloittamaan. Periksi ei kuitenkaan annettu. Perinteet olivat vahvat ja innostus kova. Tampereella tehtiin hartiavoimin töitä ja jo vuoden 1920 Antwerpenin olympialaisiin pääsi Pyrinnöstä mukaan peräti kuusi urheilijaa. Ensimmäisen ja todella himoitun Kalevan maljansa seura voitti 1925. Tätä ennen kantona kaskessa olivat olleet helsinkiläisseurat HKV tai HIFK. Voitot tulivat Tampereelle myös vuosina 1927 ja 1928.

Pyrintöläisiä Amsterdamin olympialaisissa 1928. Ylh. vasemmalta: Paavo Liettu, Akilles Järvinen, Paavo Yrjölä ja Eino Kenttä. Alh. vasemmalta: Väinö Sipilä, Väinö Teivaala, Hugo Lehtinen ja Ville Tuulos. Kuva kirjasta Vasara Erkki, Suomi urheilun suurvaltana.

Tampereen Pyrintö oli kaupungin suurin urheiluseura ja toimintansa puolesta monipuolinen. Se oli vuosisadan alkupuolen tamparelais- ja suomalaisurheilun dynamo, joka pyöritti kaikkea ja oli valmis kaikkeen uuteen. Sen lajipiiriin kuuluivat niin eri yleisurheilujajit kuin hiihto, uinti, miekkailu, nyrkkeily, suunnistus, luistelu, pyöräily, pesäpallo, jalkapallo ja jääkiekkokin.