Akilles Järvinen (1906-1943)

Akilles "Aki" Järvinen oli sotien välisen ajan lahjakkaimpia ja monipuolisimpia urheilijoita Suomessa. Aki oli Pyrinnön suuri poika ja kaikkien tamperelaisten rakastama persoona. 10-ottelijana hän osallistui kolmiin olympialaisiin (Amsterdam 1928, Los Angeles 1932 ja Berliini 1936), joista oli tuliaisina kaksi hopeamitalia. Akilles teki myös maailmanennätykset vuosina 1930 ja 1932. Jälkimmäistä ennätystä hän ehti tosin pitää hallussaan vain 22,8 sekuntia. Lisäksi hän voitti Torinon EM-kisoissa 400 m:n aidoissa hopeaa SE-ajalla. Eri lajeissa hän voitti kaikkiaan 19 SM-mitalia, joista kymmenen kultaista.

Vasemmalta Akilles Järvinen, Douglas Fairbanks Sr, Mary Pickford ja Kalle Järvinen. Kuva on otettu 1932 Los Angelesin olympiakisamatkalla. Kuva kirjasta Salo Urho, Tampereen Pyrintö 1896-1996.

Akin urheilu-ura alkoi jo kaksivuotiaana kun hänen isänsä, kuuluisa Verner "Isä" Järvinen, oli yllyttämässä kaikkeen, mikä vähänkin liittyi urheiluun. "Isä oli tarttunut äidin kauhistukseksi milloin kinttuihini, milloin käsiini ja retkutellut minua ties missä asennoissa. Oikea säännönmukainen permantovoimistelu tuli kuvioihin kai kolmivuotiaana. Vanhimmat veljet löivät siihen aikaan jo painiksi." Aki ja veljekset urheilivat kaikki kesät ja talvet Isän laatiman tiukan ohjelman mukaan. Kun Aki meni 7-vuotiaana kouluun, ihmetteli tarkastaja, kuinka hän oli noin riski? "Mitä olet oikein syönyt?" "Vähän joka lajia", vastasi Aki tietämättä mistä oli kyse. Isä oli fanaattinen kiekonheittäjä. Aina Vernerin harjoitellessa Aki joutui olemaan mukana heittämässä kiekkoa takaisin - tai jos ei jaksanut enää heittää, niin tuoda se juosten. Matkaa kertyi aina 80 metriä edestakaisin. Ja jos Aki ei ollut paikalla, niin kuka tahansa Tammelan vainion laidalla seurannut saattoi joutua Isän apulaiseksi.

Ensimmäiselle kilpailumatkalle Aki pääsi vasta 17-vuotiaana vuonna 1923. Tuolloin tulokset olivat vielä laihoja, osin siitäkin syystä, että juna Jyväskylään oli myöhässä ja kilpailu jo käynnissä, kun hän ehti paikalle. Saman kesän poikapäivillä Tampereella Aki voitti kolme lajia, vaikka oli mukana puolileikillään. Seuraavana vuonna hän sitten löi itsensä läpi kansallisella tasolla hyppy- ja juoksulajeissa. Ensimmäisen 10-ottelunsa hän otteli 1927 ja pääsi seuraavan vuoden olympialaisiin. Aki tuli verrattain myöhään mukaan urheilukentille, vaikka olikin koko ikänsä urheillut. Syynä oli jälleen hänen isänsä, joka ei antanut poikiensa kilpailla liian nuorina ja siten kuluttaa hermojaan liian varhaisilla julkisilla loistotuloksilla.

Lopulta Akin ja Isän välille tuli välirikko. Syynä oli Akin seurustelu Annikki Saulin kanssa. Annikin isä, kirjailija Hjalmar Sauli oli voittanut Isän Lontoon olympialaisten kuulakilpailussa, mikä kalvoi Isää koko elämän. Kerran kotiin tullessaan Aki huomasi, että Isä oli tiirikoinut hänen laatikkonsa auki ja lukenut Annikin lähettämät kirjeet. Sen koommin Akia ei kotona näkynyt.

Amsterdamin kisoista tuli 10-otteluhopeaa samoin kuin neljä vuotta myöhemmin Los Angelesista. Jälkimmäiseen kisaan Järvinen joutui hieman keskenkuntoisena alkukesän angiinansa johdosta. Tämän on laskettu maksaneen hänelle 300 pistettä eli kultamitalin. Berliinin kisoihin hän lähti suosikkina, mutta ruokamyrkytys katkaisi kisat ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen. Viimeisen kerran hän kilpaili vuonna 1939. 4x400 metrin viestissä hänen väliaikansa oli 50,2. Hänen ennätyksensä kestävät vertailua vielä nykyäänkin:

Itseään Akilles Järvinen analysoi seuraavasti: "Mielestäni Suomessa ei arvosteta tarpeeksi kymmenottelua. Kuitenkin se on kehittävin ja vaativin urheilulaji. Itse olen vertaillut saavutuksiani ja tullut siihen tulokseen, että olisin päässyt keskittyessäni 200 ja 400 metrillä kansainvälisiin tuloksiin, samoin keihäänheitossa. Mutta urheilijana en olisi ollut yhtään parempi."

Vuonna 1943 Akilleksen elämä päättyi traagisesti. Hän palveli Tampereella ilmavoimien varikolla. Aamuvarhain 7. maaliskuuta suoritettiin kentällä koelentoa. Toinen koelentäjä oli estynyt tulemaan, mutta painolastiksi tarvittiin kuitenkin pilotin lisäksi toinenkin henkilö. Aki pyysi päästä mukaan. Siviili ei päässyt ilman lupaa, joten he soittivat lentopäällikkö Stenbäckille kotiin. Lupa myönnettiin: Aki sai tulla koneeseen ja koelennolle. Silminnäkijä Eero Järvinen (ei sukua Akille) kuvaa: "Asuin silloin Pikilinnassa 5. kerroksessa. Aki oli edellisenä iltana ollut vaimonsa kanssa meillä kylässä. Sovimme, että menemme klo 10 yhdessä kentälle katsomaan taitoluistelunäytöstä. Panin solmiota kaulaan, kun katselin lentokentän suuntaan. Näin, kun lentokone äkkiä meni hassuun asentoon. Sanoin vaimollekin, että ketkä lentokoneella noin mahtavat pelleillä. Sitten kone lähti tulemaan ja katosi. En ehtinyt lähteä, kun puhelin soi. Kone oli tullut alas ja siinä oli Aki Järvinen. Pelästyin pirusti. Otin taksin ja painoin sinne. Juuri kun tulin sairaalan pihalle, Akia tuotiin Sulkavuoresta. Päälle päin ei näkynyt mitään, vain otsasta meni verijuova suuhun. Ei ruhjeita eikä mitään. Otin taskusta taskukellon, joka kävi vielä, ja rahapussin pois. Lääkärikin tuli ja poliisi. Annulle ilmoitettiin miten oli käynyt. Kamala paikka, kun illalla oli viimeksi tavattu.

"Aki oli aina seuramme ylpeys, tapahtui Pyrinnön esiinmarssi missä tahansa, kotoisilla tai ulkomaisilla kilpakentillä" - Artturi Tienari 1946.