Viinikan palvelijatarkoti

Naisyhdistyksessä oli useita vuosia elätelty ideaa palvelijatarkodin perustamisesta iäkkäitä palvelijattaria varten. Vaikka toiminta 1920-luvulla olikin hiljaista, puuhattiin silti kodin perustamisen hyväksi. Pohjarahastoa oli karttunut jo jonkin verran, mm. erinäisten lahjoitusten myötä. Ensimmäinen yhdistyksen oma merkittävä rahankeruuprojekti oli suurten arpajaisten järjestäminen lokakuun alussa 1926. Arpajaisten tuotto ylitti kaikki odotukset. Loppusumma oli 111 395 mk (n. 158 626 nykymarkkaa). Samalla vanhainkotihanke oli saavuttanut suuren yleisön tietoisuuden.

Tositoimiin ryhdyttiin, kun tamperelainen kultaseppä, teollisuusneuvos Kustaa Hiekka vuonna 1927 lahjoitti omistamaltaan tontilta nykyisen Pirkankadun varrelta Tyttökoulun voimistelusalirakennuksen. Ehtona oli, että rakennus oli parin kuukauden määräajan kuluessa purettava ja kuljetettava pois, sillä Hiekka halusi rakentaa muuta tilalle. Kaupunki osoittikin tulevalle vanhainkodille vuokratontin Viinikan kaupunginosasta. Vaikka pohjakassaa yhdistyksellä jo olikin, tulivat uudet lahjoitukset rakennusvaiheessa tarpeeseen. Tamperelaisilta pankeilta saatiin rahalahjoituksia ja monet tehtaat ja yksityiset lahjoittivat palvelijatarkodille kodintekstiilejä ja rahaa.

23.3.1929 vietettiin Viinikan palvelijatarkodin avajaisia. Talossa oli tilaa emännälle ja 17:lle asukkaalle. Kukin asukas maksoi täysihoidosta 300 mk kuukaudessa (n. 413 nykymarkkaa) Puheenjohtaja Aina Heikkilä kuvasi puheessaan kodin tarpeellisuutta: "Kuinka kipeästi tällaista kotia on jo tarvittu ja kaivattu, sen tietävät ne, jotka nyt ovat joutuneet keskusteluihin ja kosketuksiin niiden vanhuksien tai sairaiden palvelijattarien kanssa, jotka raskaan päivätyönsä päätyttyä ja elämän iltapuolelle käytyä tuntevat voimansa loppuvan, ovat pakotetut jättämään sen paikan, joka on ollut heille koti, suoja ja turva, johon ovat vuosikymmenien kuluessa perhesitein kiintyneet. Kun sitten useimmat heistä emäntiensä saattelemina tai lähettäminä ovat saaneet tulla tänne omaan, heidän nimelleen omistettuun kotiin, on eron katkeruus kuin poispyyhitty, he ovat saman rakkaan kodin huoltamina tulleet omaan kotiinsa."

Koti oli saatu toimintaan, mutta sitä vaivasi alituinen rahapula. Taloudellinen tilanne alkoi tuntua epätoivoiselta ja jossakin kokouksessa sanottiin jo, että Naisyhdistys ei pysty ylläpitämään kotia. Vuonna 1921 kuolleen yhdistyksen jäsenen, rouva Sigrid Blomin jälkisäädöksessä määrätyn vuotuisesti maksettavan 25 000 mk:n (n. 34 375 nykymarkkaa) turvin pärjättiin kuitenkin siihen asti, kunnes helmikuussa 1935 tapahtui yllättävä käänne parempaan. Laajasti yhteiskunnallisia asioita harrastanut kauppaneuvos Fredrik Björkqvist oli testamentissaan määrännyt Naisyhdistyksen ylläpitämälle palvelijatarkodille kymmenesosan omaisuudestaan. Summaksi tuli 1 000 300 mk (n. 1 689 506 nykymarkkaa). Tämän jälkeen kodista tuli vakavarainen.

Syksyn 1939 kriittisenä aikana palvelijatarkodin asukkaat evakuoitiin Kangasalle. Marraskuussa asukkaat palasivat Viinikkaan, vain lähteäkseen saman tien uudelleen samaan paikkaan. Alkoi pitkä evakkomatka, sillä kun rauha maaliskuussa solmittiin, huomattiin, että lähdön kiireessä ei kukaan ollut muistanut tyhjentää vesijohtoa, ja kylmillään olleen talon kaikki lämpöpatterit ja vesijohdot olivat kovana pakkastalvena jäätyneet ja haljenneet ja höyrykattilakin oli vioittunut. Kodille koitui tämän vuoksi sangen raskaita rahamenoja sekä ylimääräisestä majoituksesta Kangasalla että suurista korjauksista. Lahjavarat tulivat kipeään tarpeeseen, muutoin olisi oltu taloudellisen katastrofin partaalla. Korjaukset saatiin valmiiksi toukokuussa 1940 ja hoidokit pääsivät takaisin kotiin.