Tampereen naisyhdistys

Tampereen Naisyhdistys on vanhin toimiva naisjärjestö Tampereella. Se perustettiin 20. marraskuuta 1890 ja liitettiin alaosastona Suomen Naisyhdistykseen, jonka päämaja oli Helsingissä. Tampereen Naisyhdistyksen tarkoitus oli työskennellä "naisen kohottamiseksi tiedollisessa ja siveellisessä suhteessa sekä hänen taloudellisen että yhteiskunnallisen asemansa parantamiseksi". Vaikka Naisyhdistys periaatteessa olikin aatteellisesti sitoutumaton on aivan selvää, että sen jäsenet, jotka kuuluivat Tampereen "parempaan väkeen", olivat omaksuneet porvarillisen aatemaailman.

Ajanjaksolla 1918-1940 tapahtui Naisyhdistyksen toiminnassa aiempaa enemmän muutoksia. 1920-luvun alkaessa sekä yhdistyksen pitkäaikainen kesäsiirtolatoiminta että puutarha- ja kotitalousneuvonta olivat siirtyneet muille tahoille. Tämän seurauksena yhdistyksen toiminta hiipui, jäsenmäärät laskivat ja lakkauttaminenkin oli esillä. Yhdistys ryhtyi kuitenkin toteuttamaan kauan idean asteella ollutta hanketta palvelijatarkodin perustamisesta ikääntyneille palvelijattarille. Monien vaiheiden jälkeen, 23. maaliskuuta 1929 Viinikan koti avasi ovensa.

Vuosien 1918-1940 aikana yhdistyksen puheenjohtajina toimivat rouvat Nadja Malinen (1919-1922), Aina Heikkilä (1922-1934) ja Vilma Reinilä (1934-1944). Vuosina 1915-1918 yhdistykseltä näyttää puuttuneen puheenjohtaja kokonaan Ida Yrjö-Koskisen jätettyä tehtävänsä. Nadja Malinen oli 1919-1922 jo kolmatta kertaa yhdistyksen puheenjohtajana. Hän oli liittynyt yhdistyksen jäseneksi jo sen perustavassa kokouksessa 1890. Ammatiltaan hän oli venäjän- ja saksankielen opettaja. Malinen oli palvelijatarkodin innokas puuhaaja ja sen ensimmäinen lahjoittaja. Heikkilä oli syntyperäinen tamperelainen, joka oli valmistunut opettajaksi Jyväskylän seminaarista. Hän tuli puheenjohtajaksi aikana, jolloin yhdistyksen oli elossa pysyäkseen keksittävä jotain uutta. Aina Heikkilä tarttuikin lujasti palvelijatarkoti-hankkeeseen. Seuraava puheenjohtaja, Vilma Reinilä, oli jo 15 vuotta toiminut johtokunnassa, sihteerinä ja varapuheenjohtajana. Koulutukseltaan hän oli Heikkilän tavoin opettaja. Käytännön työ täytti hänen aikanaan suuren osan yhdistyksen toiminnasta ja rahankeruu vanhainkotia varten oli tärkeää. Vilma Reinilän osalle tulivat myös vaikeat sotavuodet.