Tiina Sianoja Tamperelaisen
teatterin juuret
[Tamperelaisen teatterin juuret] [Tampereen Teatteri] [Tampereen Työväen
Teatteri]
Tampereen kahden suurimman teatterin, Tampereen Työväen Teatterin ja Tampereen
Teatterin juuret ulottuvat yli sadan vuoden taakse. Teatterit poikkesivat 1900-luvun
alussa ohjelmistoiltaan melko vähän toisistaan. Yksi teattereita erottava tekijä oli
se, että Työväen Teatteri toimi alussa harrastajateatterina, Tampereen Teatteri heti
perustamisvuodestaan 1904 lähtien ammattiteatterina.
1930-luvulta lähtien monilla paikkakunnilla alettiin puuhata porvarillisten ja
työväenteattereiden yhdistämistä. Perusteluina yhden vahvan yksikön perustamiselle
oli yleensä teatterimenojen pienentäminen ja yleisöpohjan laajentaminen. 1940-luvulla
teattereiden kunnallistaminen kiihdytti yhdistämispyrkimyksiä monien
työväenteattereiden vastustuksesta huolimatta. Nykyään Tampereen Työväen Teatteri on
Suomen ainoa ammattimainen työväenteatteri.
Ajatus omasta teatterista syntyy
Teatterin juuret ulottuvat Tampereella ainakin 1800-luvun puoliväliin asti. Tampereella vieraili
1860-luvulta asti silloin tällöin seurueita Ruotsista. Vaikka
yleisöksi tavoiteltiin sekä porvareita että työväestöä, työväki tuli vain harvoin
teatteriin. Keskimääräinen tahtaantyötekijän työpäivän pituus oli 1800-luvun
lopussa 13 tuntia ja monille myös esitysten ruotsinkielisyys nosti kynnystä viettää
vähää vapaa-aikaa kiertue-esityksiä katsomassa.
Suomalainen teatteri perustettiin Kaarlo Bergbomin ohjelmajulistuksen pohjalta
22.5.1872, ja se vieraili Tampereella saman vuoden joulukuussa. Koska Suomalaisen
teatterin syksyinen vierailu Poriin oli saanut lehdissä paljon palstatilaa, vierailua
odotettiin Tampereella innostuneesti ja esitykset saivat hyvän vastaanoton. Vaikka
näytelmät esitettiin suomeksi, työväkeä ei juurikaan ollut yleisönä. Näyttelijä
ja kiertueen johtaja Oskari Vilho valitti Seurahuoneen alkeellisia oloja, koko kaupungissa
oli vain yksi tapettihuone, jossa siinäkin oli vain yksi ainoa ovi. Kaupunkilaiset
odottivat Suomalaisen teatterin vierailuja aina erityisen innostuneina, mutta myös
ruotsalaiset seurueet jatkoivat kiertueitaan. Vähitellen vierailujen innostamana ajatus
oman teatterin perustamisesta alkoi herätä.
Suomalaisen teatterin vierailut houkuttelivat Seurahuoneen perimmäisille tuoleille ja
parvekkeelle myös muutamia tehtaan työntekijöitä yleisöksi. Hieman yli 10-vuotias
puuvillatehtaan lämmittäjä Mimmi Lindgren asui porvari Grönlundin talossa, jossa
majoitettiin muutamaan otteeseen kiertueteattereiden naisnäyttelijöitä. Hän oli
kantanut näyttelijöiden tarvikekoppia talosta esityspaikalle, nähnyt samalla
teatteriesityksiä ja alkanut tästä innostuneena järjestää toisten lasten kanssa
pieniä näytelmiä pihamaalla. Kun Mimmi Lindgrenin kotiin tuli syksyllä 1879 kylään
kolme puuvillatehtaan työntekijää, seppä J. Brav, laitosmies Simo Senvall ja kirjuri
Kaarle Palm, innostui Mimmi heti miesten ajatuksesta perustaa oma näytelmäseura. Nelikko
perusti Puuvillatehtaan teatterin, jonka toiminta oli aktiivista ja ohjelmistossa oli
myös vakavia näytelmiä.
Ohjelmiston vetonaula oli näytelmä Jeppe Niilonpoika, jota esitettiin keväällä
1883. Pian tämän näytelmän jälkeen teatteriesitykset harvenivat ja lopulta loppuivat
kokonaan. Harrastajateatteri väsyi, närää aiheutti myös se, että paikalliset lehdet
uutisoivat harrastajateatteristaan vähemmän kuin Suomalaisen teatterin esityksistä.
Harjoittelemaan päästiin vasta ilta puoli kahdeksan jälkeen, kun työpäivä tehtaalla
päättyi, ja uusi työpäivä alkoi aamukuudelta. Osansa asiaan teki myös
teatteriaktiivi Kaarle Palmin avioituminen, ja se, että hänen vaimonsa piti
näyttelemistä halveksittavana. Vaikka Puuvillatehtaan lukusalin näytännöt
päättyivät, näytelmäkiertueet kaupunkiin ja keskustelu ajanmukaisen teatterihuoneen
rakentamisesta jatkui.
Raittiusliikkeestä tuulta teatteritoimintaan
1800-luvun lopulla tehdaskaupungissa yleistyivät alkoholin anniskeluravintolat
ja kapakat. Alkoholin anniskelun virallisena tavoitteena oli väkijuomien käytön
hillitseminen tai ainakin haittojen hallitseminen. Tämän takia viinan myymisen
voittovarat oli käytettävä yleishyödyllisiin ja kansaa siveellistäviin pyrkimyksiin.
Kaupunki antoi anniskeluvoittorahoista rahaa puistojen kunnostukseen, viemäritöihin,
lasten hätäapuun, varusti kansankirjastoja ja lukusaleja ja tuki orkestereita ja
teatteriryhmiä.
Teatteri kuului myös Tampereen raittiusseurojen toimintaan. Teatteritoiminta aktivoitui
vuonna 1895, kun Tampereen raittiusseura rakensi raittiustalon, jossa oli
myös näyttämö. Raittiustalo ohitti Seurahuoneen hetkeksi vierailevien teattereiden
näytelmien esityspaikkana. Myös Tampereen Käsityöläis-lauluseurassa harrastettiin
teatteria kymmenisen vuotta, toimintaan osallistui mm. räätäli Konstu Eklund (Kosti
Elo), josta tuli myöhemmin Tampereen Työväen Teatterin johtaja.
1880-luvulla monien yhdistyksien, seurojen ja ammattiosastojen toimintamuodoksi oli
vakiintunut iltamat, joihin kuului usein muun ohjelman lisäksi pieni kuvaelma tai
näytelmä. Pieniä näytelmäseuroja syntyi tiheään, joista esimerkkinä Tampereen
Nuorisoseuran aktiivinen teatteritoiminta vuosina 1896-1905. Myös työväestö alkoi innostua
näyttelemisestä. Tampereen Työväenyhdistykseen kuului 1880-luvulla erikseen
huvitoimikunta ja näytelmäseura.
Sekä Uusi Teatteri että Kansanteatteri vierailivat aktiivisesti Tampereella,
teattereiden yhdistymisen jälkeen vuodesta 1899 Suomalainen Maaseututeatteri Viipurista
jatkoi kiertueperinnettä. Tuntemattomia eivät olleet myöskään ulkomaiset ooppera- ja
tanssiseurueet. Tampere ei enää elänyt teatterityhjiössä. 1800-luvun loppupuolella
syntynyt teatteri-innostus loi pohjan seuraavan vuosisadan alussa syntyville teattereille.
Tampereen teatteri-innostus oli myös osa valtakunnallista työväen teatteriseurojen
perustamistrendiä.
Aamulehdessä olleita
teatteri-ilmoituksia 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. Ylhäällä vasemmalla ilmoitus
Tampereen Teatterin uuden rakennuksen vihkiäisistä vuodelta 1913. Tämän alapuolella teatteritalon
yhteyteen avatun teatteriravintolan ilmoitus. Muut leikkeleet ovat tamperelaisten teattereiden
ja yhdistysten teatteriin tai iltamiin liittyviä ilmoituksia.
Lähteet:
Ecaré Marjatta & Paavola Irmeli (toim.), Tampereen Työväen Teatteri.
Levas Naemi, Tampereen Teatteri vuosina 1904-1944.
Rajala Panu, Taisteesta ja taistelusta. Tampereen Työväen Teatteri 1901-1918. Helsinki
1991.
Tampereen Teatterin aikamerkkejä 1904-1979. Tampere 1918.
|