Pyynikin uimahalli

Kaupunginhallitus asetti 1952 elokuussa toimikunnan uimahallihankkeen edistämiseksi. Sen tehtäväksi määriteltiin löytää tulevalle uimahallille sopiva tontti ja laitoksen rakennusohjelman laatiminen. Tonttikysymystä vaikeutti se, että kaupungin omistuksessa ei keskustan alueella ollut sopivia tontteja tähän tarkoitukseen. Pirkankadun, Kortelahdenkadun, Mariankadun ja Puutarhakadun rajoittama tontti oli vuodesta 1944 alkaen ollut varattuna lääninhallitukselle, jota oltiin jossakin vaiheessa vakavasti kaupunkiin perustamassa, mutta hankkeen viivästyessä tontti luovutettiin uimahallille. Marraskuun 15. päivänä toimikunta luovutti kaupunginhallitukselle rakennusohjelman johon kuuluivat osat saunalaitos, uimahalli, retkeilymaja, keskuspesula, autotalli ja näiden toimintaan liittyvät yhteistilat. Rakennuskompleksin tiloista juuri retkeilymaja, sauna ja pesula olivat olleet kaupungin hankintalistalla jo pitkään. Uusi uimahallirakennus mahdollisti yhtä aikaa siis monet toiveet.

Suunnittelu ja rakentaminen

Kaupunginhallitus päätti heinäkuussa 1953 hankkia uimahallin piirustukset kutsukilpailun avulla. Kilpailuun kutsuttiin kolme arkkitehtiä, Jorma Järvinen, Harry W. Schreck ja Einari Teräsvirta. Kilpailu päättyi 7. joulukuuta ja sen voitti Schreck, avustajinaan arkkitehdit Taito Uusitalo ja Olavi Suvitie. Suunnitteluvaiheessa kävivät rakennustoimikunnan kaksi edustajaa, arkkitehti Schreck sekä arkkitehti Taito Uusitalo opintomatkalla Ruotsissa ja Tanskassa tutustumassa sikäläisiin uima- ja pesulalaitoksiin.

Uimahallitalon rakennustyömaa. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Rakennustyöt alkoivat 1.4.1954 ja pääurakoitsijaksi asetettiin Arvonen Oy. Rakennuskompleksi valmistui eri vaiheissa siten, että retkeilymaja voitiin ottaa käyttöön jo kesäkuun alussa 1956 ja tammikuussa 1957 avasivat uimahalli ja pesula ovensa. Arkkitehti Harry W. Schreck piti valmiissa rakennuksessa eniten uimahallin avaruudesta ja valoisuudesta sekä tilan äänettömyydestä, mikä oli aikaansaatu osittain seinä- ja kattopitoihin asennettujen puurimoitusten taakse kätketyllä rakennusvillalla. Tilan akustiikan oli suunnitellut alan asiantuntija diplomi-insinööri Paavo Arni.

Retkeilymaja ja pesula

Mariankadun viereen nousseessa 7-kerroksisessa retkeilymajarakennuksessa, joka sai nimekseen "Uimahallin Maja", kävi ensimmäisen puolivuotistoimintakautensa aikana 10 855 henkeä. Näistä kävijöistä ulkomaalaisia oli 1300 henkeä. Paikan viidessä kerroksessa oli tilaa kaikkiaan 180 yöpyjälle, mutta lisämajoitustilaa saatiin aikaiseksi tarvittaessa 50 hengelle. Huoneet olivat joko kahden hengen tai kuuden hengen huoneita. Jokaisella kerroksella oli yksi oma "mukavuuslaitoksensa". Toiseen kerrokseen tuli ravintola, jossa keittiön ja ruokailutilan erotti teakpuinen seinä siten, että ruokailutilasta saattoi nähdä keittiötilaan. Ravintolassa oli tilaa 120 asiakkaalle.

Keskuspesulaosa on kaksikerroksinen ja se oli sijoitettu Puutarhakadun puoleiselle osalle. Pesulan ja saunaosaston välillä oli ajan tapaan kuusi huoneistoa käsittävä asunto-osuus laitoksen henkilökunnalle. Suurpesula oli kaupungin laitosten oma projekti: katsottiin olevan välttämätöntä rakentaa koneellinen moderni suurpesula, johon voitaisiin keskittää kaikki kaupungin laitosten huoltopesu. Pesulan koneiksi hankittiin aikansa edistyksellisimpiä laitteita, joiden yhteinen teho kahdeksan tunnin työpäivänä oli 3500 kg pyykkiä. Määrä ylitti kaupungin oman tarpeen ja pesula kykeni ottamaan myös yksityisten pyykkiä.

Rakennuskompleksi koko komeudessaan. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Uimahalli

Rakennuskompleksin uimahalliosassa tuli ensimmäiseen kerrokseen naisten sauna, miesten sauna toiseen kerrokseen ja kolmanteen kerrokseen oli suunniteltu tilaussauna. Löylyhuoneissa oli kussakin kaksi sähkökiuasta, sekä teak-puiset lauteet. Jotakin suomalaisuudesta kertoo se, että pian kun uimahallin tilat oli saatu käyttöön, yleisön taholta ryhdyttiin valittelemaan, että hikoiluhuoneessa astemäärää ei saanut nostettua seitsemääkymmentä astetta korkeammalle. Jo alkuvaiheessa jouduttiin siis hankkimaan ainakin yksi sähkökiuas lisää.

Allashuoneessa aikuisten uima-altaan kooksi tuli 12,5 x 25 metriä ja syvimmillään se oli neljä metriä. Lasten altaan mitat ovat 6 x 12,5 metriä ja syvyys 0,7 metriä. Altaat oli päällystetty Pukkilan postimerkkilaatoilla. Hyppytelineet olivat kolmen ja viiden metrin korkeudessa vedenpinnasta. Ponnahduslautoja oli kaksi, joista toinen metrin ja toinen kolmen metrin korkeudella. Veden lämpötilana pidettiin noin 22 astetta. Allashuoneen katsomo oli mitoitettu kolmeasataa katsojaa varten, joka luku tuli huomattavasti ylitetyksi uimahallin avajaispäivänä, jolloin yleisöä oli reilu tuhatkunta. Hallin pohjoisseinällä olivat sanomalehtimiesten parveke ja radiointilaitteet.

Uima-allashuoneen läntiseen päätyyn tuli silloisen Tampereen suurin ikkuna. Ennen uimahallia suurinta tamperelaista ikkunaa oli julkisivussaan kantanut rautatieasema 85 m²:n ikkunallaan, joka nyt tuli ohitetuksi uimahallin 156 m²:n ikkunalla. Valaistuna ikkuna oli juhlallinen näky ulospäin ja pimeään aikaan se houkuttelikin ulkonaliikkujia luokseen allashuoneeseen kurkkimaan, mistä uimarit häiriintyivät niin, että ikkunan alaosaan piti asentaa verhot.

Allashuoneen itäpäädyssä, hyppytornien takana, olivat lasiseinät baariin, jonne oli omat sisäänkäyntinsä kadulta sekä uimahallin tiloista. Talvisaikaan baarissa saattoi samalla kertaa nähdä uimahallin ikuisesta kesästä nauttivia uimapukuisia ja turkispukuisia asiakkaita kahvinsa tai virvokkeidensa ääressä. Allashuoneen baarinpuoleisen tiiliseinän koristelua varten järjestettiin koko Suomen laajuinen mosaiikkitaidekilpailu, jonka perusteella työn toteuttaminen annettiin helsinkiläisen Olavi Valavuoren tehtäväksi. Työn nimeksi tuli Versio ja se valmistui vuonna 1958. Taideteoksessa on tiilipinnalle hahmoteltu sinivihreästä italialaisesta mosaiikista kolme neljämetristä alastonta ihmisfiguuria. Myöhemmin, 1960-luvun alussa Uimahallin Majan edustalla olevan suihkukaivon ja vesialtaan ylle asennettiin Eila Hiltusen maailmalla mainetta niittänyt kupariveistos Veden alla.

Avajaispäivän Vesikimara allashuoneessa. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Rakennuskompleksin kellaritiloihin oli sijoitettu autotallit noin 30 autoa varten sekä niiden huoltotilat. Siellä olivat myös koko kompleksin lämpö- sähkö- ja ilmastointikeskukset. Uimahallin kellarikerrokseen oli varattu tilat soutu- ja melonta-altaaksi pukeutumis-, pesu- ym. tiloineen. Näitä tiloja käyttivät ihmiset Valkeakoskelta asti, jossa soutuharrastus oli myös hyvin vilkasta. Kellarikerroksessa oli myös askartelutila nuorisotyölautakunnan käytössä. Pirkankadun puolelle tuli kuusi myymälähuoneistoa ja Kortelahdenkadun puolelle kolme liikehuoneistoa.

Tamperelainen yleisö oli uudesta uimahallistaan innoissaan. Keskimääräinen arvioitu kävijämäärä oli laskettu olevan 1300 - 1400 päivässä, mutta ensimmäisen kuukauden kävijämäärä ylsi huomattavasti näiden ennakkoarvioiden yli. Kun uimahalli avattiin 5. tammikuuta 1956, oli kuun loppuun mennessä kävijöitä ollut 43 700 henkeä eli noin 1748 ihmistä päivässä. Torstaista tehtiin uimahallin naistenpäivä, joina päivinä hallissa kävi uimareita eniten.

Tammerkoski-lehdet 1/1954 ja 2/1957
Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998. Tampere 1998
Rihlama, Seppo. Rakennustaidetta Tampereella. Porvoo 1968