Syntyneisyys ja kuolleisuus

Syntyneisyys

Sotavuosina alkoi kaikkialta teollistuneesta maailmasta tunnettu neljäkymmenluvun "baby boom", vauvasuhdanne. Syntyvyys kohosikin pian 13:ta promillesta 20 promilleen, eli jokaista 1000:ta tamperelaista kohti syntyi vuodessa 20 vauvaa. Varsinkin vuodet 1943 ja 1945 olivat poikkeuksellisia Tampereella, koska noina vuosina väestönkasvun tekijänä oli ensi sijassa syntyvyys, eikä muuttovoitto.

Todellinen vauvabuumi iski useisiin perheisiin sodan jälkeisenä optimistisena aikana. Vuosina 1945-49 useat tamperelaiset perheet saivat perheenlisäystä. Kunakin vuonna syntyi syntyi yli 2000 uutta tamperelaista. Jos syntyneisyyttä tarkastellaan kuukausitasolla, korkeimmillaan se oli syyskuussa 1945, jolloin syntyneiden määrä vastasi 37,3 promillen vuotuista syntyneisyyttä. Vuosi 1947 oli ennätyksellisin, kun 2496 uutta tamperelaista näki päivänvalon ensimmäistä kertaa. Näin korkealla (26 promillea) syntyneisyys oli viimeksi ollut ennen ensimmäistä maailmansotaa. Syntyneisyys noudatti myös varsin tarkoin avioliittoisuutta, sillä vanhan säännön mukaan ensimmäinen lapsi syntyi ensimmäisen avioliittovuoden aikana. Niinpä oli loogista, että syntyneisyys oli korkeimmillaan vuonna 1947, kun avioliittoja oli solmittu ennätysmäärät vuonna 1946. Sotavuosien suuri kuolleisuus siis väheni nopeasti ja syntyneet olivat yhä selkeämpänä enemmistönä tilastoissa.

Korkea syntyneisyys täytti Tampereen synnytyslaitoksen. Vastasyntyneitä 29.9.1954 Mariankadun synnytyslaitoksella. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tampereella syntyneisyys pysyi jatkuvasti kuitenkin koko maan keskitasoa alempana. 1950-luvulla syntyneisyys oli koko maassa keskimäärin 20,7 promillea, kun taas Tampereella 18,5. Teollistumisen myötä perheisiin syntyi usein vain yksi tai kaksi lasta. Vaikka poikkeukselliset olosuhteet sotien jälkeen kohottivat syntyneisyyttä, 1950-luvulla lapsien lukumäärä perheissä pienentyi edelleen.

Kuolleisuus

Kuolleisuus pysyi Tampereella koko kauden ajan koko maan tason alapuolella, mikä tietysti oli luonnollinen seuraus siitä, että kaupunkiin muutti paljon nuorta väkeä. Sotavuosina kuolleisuus nousi 14 promilleen, kun se oli kolmekymmentäluvulla ollut yhdentoista promillen tietämissä. Kuolleisuuden nousua selittää se, että n. 1000 tamperelaista kaatui rintamalla. Sotavuosinakin kuolleisuus oli alhaista Tampereella muuhun Suomeen verrattuna. Elintarviketilanne pysyi suhteellisen hyvänä kaupungissa tuona aikana ja toisaalta kaikkia ammattimiehiä ei lähetetty rintamalle, koska heitä tarvittiin sotatarviketeollisuuden käyttöön.

Sotien jälkeen kuolleisuus väheni nopeasti. Viisivuotiskautena 1946-50 kuolema kohtasi noin kymmentä tamperelaista tuhannesta vuosittain. Niin koko Suomessa, kuin Tampereellakin varsinkin alle yksivuotiaiden kuolleisuus väheni huomattavasti tultaessa 1950-luvulle. Jatkosodan alkaessa vuonna 1941 jokaisesta 1000:sta alle yksi-vuotiaasta kuoli yli 70 vauvaa. Vuonna 1950 tämä luku oli enää hiukan yli 40.

Kuolleisuus luvut pienenivät edelleen 1950-luvulla. Vuonna 1960 Tampereella asuneista 125 495 hengestä kuoli 1021 henkeä, eli 8,1 promillea. Vielä 1960-luvun alkaessa Tampereella oli eläkeikäistä väestöä suhteellisesti vähemmän kuin muissa kaupungeissa keskimäärin. Siitä syystä kaupungin kuolleisuusluvut pysyivät muuhun maahan verrattuna alhaalla.