Ratinan stadion

Ratinanniemi oli alkuaan korkea hiekkaharju, joka oli osa Kalevankankaan-Pyynikin yhtenäistä harjujonoa. Vielä 1900-luvun alussa kaupunki suunnitteli paikalle hallintokeskusta. Tämä suunnitelma kuitenkin unohtui kun Ratinaa alettiin käyttää hiekanottopaikkana. Ratinanniemeltä vietiin mm. suodatinhiekkaa useiden kaupunkien vesijohtolaitoksiin. 1920-luvulle tultaessa Ratinaan olikin syntynyt valtava kuoppa, jolla oli pituutta 250 metriä, leveyttä 130 metriä ja syvyyttä 17 metriä. Hallintorakennuksia ei paikalle enää ajateltu, mutta asemakaava-arkkitehti E.Kaalamo kehitteli ajatuksen Ratinan stadionista vuonna 1932 . Ajatus stadionista tuntui ensin suureelliselta, eikä valtuusto hyväksynyt sen asemakaavaa. Sen sijaan se päätti rajoittaa Ratinanniemen hiekanottoa, jotta rakentaminen olisi myöhemmässä vaiheessa mahdollista. Talvella 1936 sijoitettiin Ratinaan kunnallinen luistinrata, joka menestyikin hyvin. Kesällä soramontussa taas vieraili mm. tivoli. Sodan aikana Ratinan kenttä oli puolustusvoimien käytössä aina kevääseen 1945.

Sodan jälkeen 21.4.1950 esitettiin suunnitelma Ratinan urheilukeskukseksi. Ensimmäisen ehdotuksen teki arkkitehti Ilmari Niemeläinen. Ehdotusta puolsi Tampereen Urheilutalosäätiö, jossa vaikuttivat kaikki Tampereen urheilupiirit. Tämän jälkeen suunnitelmasta antoi lausuntonsa kaupungin hallituksen asettama toimikunta. Toimikunta totesi mm. että suunnittelevalle arkkitehdille annetut ohjeet olivat liian monitahoiset eikä ahtaalle Ratinanniemelle voitu sijoittaa kaikkia rakennuksia. Toimikunta supistikin suunnitelmaa poistamalla ehdotuksesta messutalon, verkkopallosuojukset, ulkouimalan ja hotellirakennuksen sekä vähentämällä voimistelusaleja-ja toimistotiloja. Alueelle tulisi sijoittaa ainoastaan kilpaurheilua varten urheilukenttä, pienoisstadioni katsomoineen ja puku ym. suojineen, sisärata, koripallohalli, uimahalli jokunen voimistelu-ja voimailusali sekä toimistohuoneita ja mahdollisesti keilarata.Urheilukentän katetulle katsomolle toimikunta asetti vaaatimuksen 5.000 istumapaikkasta ja avokatsomosta, jossa olisi seisomapaikkoja 20.000. Avokatsomo tulisi myös varustaa irroitettavilla istuimilla niin, että jos kaikki katsomotilat käytettäisiin istumatiloina, katsojia mahtuisi kentälle 15.000. Toimikunnan katselmuksen jälkeen laitettiin pystyyn toinen kilpailu, johon saatiin uudet ehdotukset, arkkitehdit Ilmari Niemeläiseltä ja Yrjö Lindegreniltä. Suunnitelmat erosivat toisistaan jonkun verran mm. Niemeläisen piirtämä pääkatsomo palveli nimenomaan katsomona, kun taas Lindegrenin pääkatsomon alusta oli käytetty tarkoin. Autojen pysäköinti oli Lindegrenin suunnitelmassa siirretty kokonaan muualle mm. Nalkalantorille ja stadionille saisivat ajaa vain kutsuvieraat. Niemeläisen suunnitelmassa liikennettä helpottamaan oli taas suunniteltu Ratinan niemeä kiertävä tie. Tietä olikin jo aloitettu 1930-luvulla rakentaa työttömyystöillä niemeä ympäri.

Kilpailun tulos oli toimikunnassa yksimielisesti ja se päätti ehdottaa kaupunginhallitukselle, että lopullinen suunnitelma Ratinan urheilukeskuksesta tilattaisiin Lindegreniltä. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 24.1.1951 Lindegrenin suunnitelman. Samassa kokouksessa päätettiin myöskin suunnitelman ensimmäisen rakennusvaiheen toteuttamisesta. Seuraava vuosi 1952 oli olympiavuosi ja kisoja silmälläpitäen oli luonnollista, että ensimmäiseksi rakennettaisiin alueen kenttä ja katsomo. Ruoho keskikentälle oli kylvetty jo 10.9.1949. Juuri alkaneesta rakennussäännöstelystä johtuen Tampereen kaupunki ei kuitenkaan saanut välttämätöntä rakennuslupaa. Tästä ei kuitenkaan lannistuttu, vaan urheilulautakunta esitti, että puku-, ravintola-, puhelin-, radiointi- sekä muut tarvittavat suojat rakennetttaisiin tilapäisiksi samoin kuin katsomo. Nämä eivät täyttäneet kovin suuria vaatimuksia, mutta joitakin olympiakisojen ohjelmaan kuuluneita jalkapallo-otteluita kentällä kuitenkin pelattiin.

Yrjö Lindegren kuoltua suunnittelutyö annettiin Aulis Blomstedtille. Hän sai työnsä valmiiksi vuonna 1955 ja stadion toimikunta hyväksyi pääpiirustuksen huhtikuussa 1955. Työ todettiin erittäin onnistuneeksi, erityisen innokkaasti odotettiin sisäurheilulajeja varten suunniteltuja harjoitustiloja, joista oli huutava pula Tampereella. Itse stadionin katsomon katsottiin olevan silti kaikista tähdellisin ja kiireellinen. Ilman niitä Tampereelle ei olisi mahdollista saada arvokilpailuja. Katsomo sai kuitenkin odottaa aina vuoteen 1966 saakka, jolloin Ratinan stadion lopulta valmistui.

Vuosien varrella tapahtui kuitenkin vielä pari muutosta. Ensinnäkin kaupunki päätti v. 1952 toteuttaa uimahallin erillisenä yrityksenä ja se valmistuikin jo v.1956. Suuri sisäurheiluhalli poistettiin myös suunnitelmista. Kun v.1960 sitten piti päättää rakennustöiden aloittamisesta, nousi jälleen uusia kysymyksiä. Näistä suurin koski stadionin sijaintipaikkaa, joka oli alkanut miettityttämään. Useat tahot esittivät, että stadionia ei rakennettaisikaan Ratinaan vaan Kaupin urheilupuistoon. Ajatuksen kannattajat perustelivat näkemystään sillä, että Ratina oli liian ahdas paikka, jonne ei mahtuisi pysäköintipaikkoja. Lisäksi aluetta kaavailtiin linja-autoaseman laajentamiseen, ja uusien liikenneväylien rakentamiseen. Asian virallisessa käsittelyssä kaupungin asemakaavaosasto, insinööriosasto, rakennustoimiston johtaja ja yleisten töiden lautakunta vastustivat ja vain kiinteistölautakunta puolusti stadionin rakentamista Ratinaan. Näiden väittelyjen aikana tuli esiin vielä eräs puute rakennussuunnitelmissa. Pääkatsomorakennuksen maapohjaa ei oltu tutkittu riittävästi ja nyt todettiin kantavan maapohjan olevan vasta 30 metrin syvyydessä. Tämä korotti rakennuskustannuksia ja siitä syystä pidettiin asiallisena rakennuksen keventämistä. Kaupunginhallitus päätyi vielä kerran tilaamaan uudet piirustukset ja suunnitelmat, tällä kertaa arkkitehti Timo Penttilältä. Hän sai tehtävän v.1961, mutta joutui vielä kertaalleen muutettamaan suunnitelmaa, jotta rakennus sai kaupunginvaltuustossa hyväksynnän 17.10.1962. Ratinan stadion valmistui vuonna 1966.