Kalevantien ja Nekalan pikatalot

Neljäkymmenluvun alkupuolella pyrittiin etsimään nopeita keinoja asuntojen aikaansaamiseksi, koska asuntotilanne oli vaikea. Oivallettiin, että ensimmäisenä keinona olisi asuntojen pinta-alan supistaminen ja laadun yksinkertaistaminen. Tältä pohjalta syntyi Tampereellakin ajatus pikataloista, joissa huoneistopinta-ala oli supistettu 21,5 m²:iin. Tällaisista rakennuksista jätettiin sisävesijohdot ja varsinaiset kellarirakennelmat ja sähkövalopisteitäkin asennettiin vain minimimäärä. Valtio ilmoitti tukevansa tämänkaltaista asuntotoimintaa 2,5 %: n koron pienasuntolainalla aina 65 %:iin asti, mikä oli sekin omiaan houkuttelemaan pikatalojen rakentamista.

Pikataloja Kalevantieltä nähtynä. Heinäkuun lopussa 1945 talon alkavat jo valmistua, tosin maali puuttuu vielä seinistä. Kuva: R. Branthin 26.7.1945, Aamulehden kokoeilma. Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kaupungin rakennustoimiston arkkitehtiosaston suunnittelemaan pika-asuntoryhmään kuului kymmenen kappaletta kahdentoista hellahuoneen sisältävää asuntotaloa. Näin koko ryhmä tuli käsittämään yhteensä 120 asuntoa. Rakennustyöt aloitettiin 1944 ja ensimmäinen pikataloryhmä valmistui vuonna 1945. Rakennuksille vedettiin kolme ulkovesipostia ja suunniteltiin yhteinen pesutuparakennus ja kullekin rakennukselle oma ulkorakennuksensa. Rakennusten seinät ja välipohjat tehtiin kuitenkin niin, että rakennuksista tulisi lämpimiä ja kunnollisia ja niillä olisi ollut kaikesta huolimatta mahdollisimman vähän hätäajan leimaa.

Toinen pikataloryhmä suunniteltiin 700 metriä ensimmäisestä ryhmästä itään. Suunnitelma oli valmis jo 1945, mutta Kymro ei antanut rakennuslupaa ennen kuin 22.3.1946. Rakennustyöt aloitettiin välittömästi 4.4.1946. Tässä toisessa pikataloryhmässä oli täsmälleen kymmenen samanlaista asuintaloa minimihuoneistoineen kuin ensimmäisessäkin ryhmässä. Pikatalo II:n ryhmä pykälöitiin maaston kaltevan rinteen mukaan ja tulos oli ulkonäöltään vähintäänkin tyydyttävä verrattuna aikaisempaan ryhmään. Vaatimattomuudestaan huolimatta näilläkin taloilla oli merkittävä osuus kaupungin pahimman asuntopulan poistamisessa. Rakennukset valmistuivat pääosaltaan 1956 lopussa. Nämä kaksi Kalevantien pikataloryhmää saivat saunarakennuksen vuoden 1948 keväällä.

Kaupunginarkkitehti Strömmer kirjoitti arkkitehtiosaston vuosikertomuksessa toivovansa, että rakennuksista muodostuisi ehkä pitemmäksikin aikaa käyttökelpoinen lisä kaupungin asuntokantaan. Vaikka rakennusten huoneistot olivat pieniä, talojen puolesta puhuivat rakennuspaikan terveelliseksi katsottu sijainti mäntymetsän keskellä ja talojen asianmukaiset sijainnit ilmansuuntiin nähden. Rakentajilla ollut toive talojen pitkäaikaisuudesta toteutui paremmin kuin kukaan uskoikaan. Viimeinen "mohikaani" muutti tältä intiaanikyläksi ristityltä alueelta toukokuussa 1995, kun viimeisiä taloja ryhdyttiin purkamaan.

Kalevantiellä tapahtunut kolari on lennättänyt toisen autoista "Intiaalikylän" pihaan asti. Romussa on paljon ihmeteltävää kesällä 1952. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Arkkitehtiosasto laati 1946 vuoden lopulla ehdotuksen kolmannen pikataloryhmän rakentamiseksi Nekalan siirtolapuutarhan takaiselle pohjoiseen viettävälle peltoaukealle. Uotilantien varrelle suunniteltuun rakennusryhmään kuuluu 10 rakennusta, joissa on yhteensä 60 kappaletta 25 m²:n asuntoa. Asuntotyyppinä oli huoneen ja keittokomeron käsittävä huoneisto. Talojen rakentamisessa pyrittiin parempaan asumisen laatuun kuin Kalevantien pikataloissa. Rakennuksiin suunniteltiin kellarikerrokset ja tilavat ullakot. Vuonna 1948 työ saatettiin loppuun. Työlle toi huomattavia vaikeuksia paikan epätasaisuus ja lisäksi tämänkaltaisten yksikerroksisten, kellarikerroksella varustettujen talojen rakentaminen huomattiin kaupungin taholta kovin epätaloudelliseksi toiminnaksi.

Aamulehti 27.10.1946
Hildén, Juhani. Kaikkien aikojen Kaleva. Tampere 1996.
Kertomukset Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta 1941 – 1949
Maasilta, Mari. Viinikka-Nekala: pula-aikaa ja puutaloja. Tampereen kaupunginosat - julkaisusarjan VIII osa. 1997.