etusivu
info
haku
muistatko?

KAUPUNKI 1940-60

ALUE

Rakennukset
Teksti Sari Minkovitsch

Härmälän suurperheisten talot

Tampereen asuntotilanne näytti 1940 suorastaan pelottavalta. Talvisodan pommituksissa oli kaupunkilaisia jäänyt asunnottomaksi nelisentuhatta ja Karjalan siirtoväkikin tarvitsi kattoja päänsä päälle. Kaupungin rakennustoimiston arkkitehtiosastolla suunniteltiin nopeasti Toivon- ja Tuomaankadun varteen kuuden kaksikerroksisen puutalon piirustukset. Talojen seinät suunniteltiin rapattaviksi. Yhden huoneen ja keittiön 38 m²: n asuntoja tuli aina yhteen taloon kaksitoista kappaletta, eli yhteensä 72 perhettä sai taloista itselleen kodin. Taloihin suunniteltiin rakennettavaksi myös saunaosastot ja pesutuvat, mutta niiden katsottiin olevan silloisissa olosuhteissa liiallista ylellisyyttä ja tästä suunnitelman osasta luovuttiin.

Talot rakennettiin nopeassa tahdissa ja ne olivat asuttavassa kunnossa 1941 keväällä, mutta viimeisiä töitä tehtiin vielä saman vuoden kesällä. Vähän myöhemmin kaupunki onnistui hankkimaan valmistuneiden talojen vierellä olevat tontit, numerot 299 ja 293 haltuunsa ja ryhtyi toimittamaan paikalle kahta samanlaista taloa lisää. Järjestyksessä seitsemännen ja kahdeksannen talon rakennustyöt saatiin päätökseen vuonna 1943. Vuonna 1945 valmistui vielä yksi samankaltainen talo tontille numero 305.

Härmälän suurperheisten taloilla on sisartalonsa Nekalassa, jonne aivan samankaltaisia taloja valmistui kaksi kappaletta vuonna 1945 ja neljä lisää vuosina 1946 ja 1947.

Lähteet:

Alajoki, Jaana. Härmälä- Rantaperkiö: torpista lentokoneisiin. Tampereen kaupunginosat - julkaisusarjan IX osa.1996.
Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta 1940 - 1947
 

työ 1940-60 arki 1940-60 valta 1940-60 liikkuminen 1940-60 kulttuuri 1940-60 kaupunki lyhyesti kaupunki 1918-1940 Kaupunki 1940-1960 kaupunki 1870-1900 kaupunki 1900-1918