Kaavoitussuunnittelijat Amurin saneerauksen puolestapuhujina

Sodanjälkeisessä Suomessa asennoituminen olemassa oleviin kaupunkeihin muuttui dramaattisesti. Huomattava vaikutus ajan suomalaiseen kaupunkisuunnitteluun oli Teknillisen korkeakoulun professorina vuosina 1940-1959 toimineella Otto-Iivari Meurmanilla. Meurman koulutti monet niistä arkkitehdeistä, jotka 1950-60-luvuilla muuttivat perusteellisesti maan kaupunkirakennetta. Lisäksi Meurmanin eri kaupunkeihin 1950-luvulla laatimat asemakaavat toimivat tärkeinä esimerkkeinä muille kaupunkisuunnittelijoille. Hänen näkemyksensä heijastuivatkin myös retoriikkaan, jota Tampereen kaavoitussuunnittelijat käyttivät puhuessaan Amurin saneerauksen puolesta 1940-luvun loppupuolella ja 1950-luvulla.

Vanhat rakennukset purettava tuottoisampien tieltä

Meurman kirjoitti vuonna 1945 Tampereen keskustan asemakaavan uudistamisesta. Kirjoituksessaan hän propagoi voimakkaasti sellaisen uudenaikaisen rakentamisen puolesta, jossa "vanhimmat rakennukset aina vuoronsa mukaisesti joutuvat ensimmäiseksi väistymään". Hänen mukaansa kaupunkien keskustoja piti pyrkiä tervehdyttämään niin, että tuottamattomat rakennukset puretaan tuottoisampien tieltä.

Tämä Meurmanin propagoima uusi periaate alkoi toteutua käytännön kaupunkisuunnittelussa heti sodanjälkeisinä vuosina. Suunnittelijat alkoivat nähdä kaupunkien keskustojen matalan puutaloasutuksen jälkeenjääneeksi ja vanhentuneeksi - he halusivat korvata puutalot monikerroksisilla kivitaloilla. Samanlainen kasvuoptimismi säilyi asemakaavoittajille ominaisena myös 1950-60-luvuilla. Se näkyi kaupunkien asemakaavoituksessa siten, että suuri osa vanhoista puutaloalueista hävitettiin. Vanhojen kaupunginosien saneeraaminen tarkoittikin ajan suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa lähes poikkeuksetta perusteellista uudisrakentamista, johon liittyi vaatimus vanhojen puutaloalueiden purkamisesta.

Pihanäkymä puutalo-Amurista 1950-luvulta. Kuva: Niilo Koivisto, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Saman periaatteen saattoi alusta pitäen tunnistaa myös Amurin kaavoittajien kannanotoista. Heidän mukaansa Amurin puutalojen ikä alkoi olla jo liian korkea. Kaupunginhallitus painotti vuonna 1956, että alueen puutalot olivat jo 60-90 vuotta vanhoja: "Rakennuksiltaan Amuri on siis niin vanhaa, että sen on aika joutua vähitellen uudelleenrakennettavaksi." Asemakaava-arkkitehti Aaro Alapeuso puolestaan tähdensi, että amurilaisia aikanaan ansiokkaasti palvelleet puutalot olivat "jo auttamattomasti aikansa eläneet".

Kaavoittajat eivät siis kokeneet Amurin vanhoilla rakennuksilla olevan mitään itseisarvoa, jonka vuoksi ne olisi kannattanut säilyttää. Tällainen suhtautuminen oli aikakauden kaupunkisuunnitteluihanteiden mukaista. Äänenpainoja vanhan rakennuskannan suojelemiseksi ei Suomessa vielä 1950-luvulla juurikaan esitetty. Kritiikkiä keskustojen perusteellista uudisrakentamista kohtaan alkoi esiintyä vasta vähitellen 1960-luvulla.

Lisääntyvä liikenne

Suomalaisten kaupunkien asemakaavoittajat halusivat 1950-luvulla sijoittaa asuintalot keskusta-alueen ulkopuolelle lähiöihin funktionalismin mallin mukaisesti. Keskusta-alueet tahdottiin pyhittää liikehuoneistoille. Asukkaiden kuljettamiseksi keskustan ja lähiöiden välillä tarvittiin liikennevälineitä. Asemakaavoittajat uskoivatkin 1940- ja 1950-luvuilla milteipä sokeasti liikenteen kasvuun, mikä näkyi liikenteen vaatimusten lisääntyvänä huomioon ottamisena kaupunkisuunnittelussa.

Ajoneuvoliikenteen kehityksen aiheuttamat muutokset olivat yksi keskeisimmistä Amurin saneeraustarpeen perusteluista asemakaavoittajien kirjoituksissa. Esimerkiksi kaupunginhallituksen vuonna 1956 julkaisemassa selosteessa liikenteen kehityksen merkitystä tähdennettiin näin:

Elämme motorisoidun liikenteen aikakautta. Nykyisin Suomessa on autoja kolme kertaa enemmän kuin ennen sotaa. Tampereella on autojen luku yhdessä vuosikymmenessä sodan jälkeen viisinkertaistunut. Autojen määrä tulee jatkuvasti kasvamaan. Myös Amurin kaupunginosan lävitse kulkeva liikenne tulee suuresti lisääntymään. Samoin lisääntyy Amurin omien asukkaiden omistamien autojen luku. Esimerkiksi yhä useammat työväestön piiriin kuuluvat kykenevät hankkimaan itselleen auton.

Selosteessa korostettiin, että liikenteen kehityksen vuoksi olisi välttämätöntä saneerata Amurin asemakaava: "Tällä hetkellä sitä ei ehkä vielä huomata Amurin kohdalla, mutta kuvitellaanpa aikaa 40-50 vuotta eteenpäin, jolloin autokanta on nykyiseen verrattuna moninkertainen. Nykyisenlaisilla kapeilla ja tiheillä kaduilla liikenne tukkeutuisi silloin kokonaan."

Kaavoittajien näkemysten mukaan Amurissa oli liian vähän parkkipaikkoja, mutta toisaalta liikaa katuja ja risteyksiä. Katuverkoston harventaminen asetettiinkin päättäjien kaavoitussuunnitelmissa alusta lähtien saneerauksen keskeiseksi päämääräksi, ja sen tärkeyttä korostettiin myös myöhemmin tehdyissä kaavaehdotuksissa. Katujen harventamishalu näkyi muun muassa saneerausta suunnitelleen asemakaavaosaston arkkitehdin Inga Söderlundin vuonna 1955 esittelemissä uusissa asemakaavaehdotuksissa. Useimmissa niistä oli joka toinen sekä Amurin pohjois-eteläsuuntaisista että itä-länsisuuntaisista kaduista ainakin osittain suljettu autoliikenteeltä. Söderlund arvioi, että osa suljetuista kaduista voitaisiin pyhittää kevyelle liikenteelle.

Kaupunginhallituksen vuoden 1956 selosteen mukaan katujen liiallinen määrä teki "asukkaiden olon ja elämän rauhattomaksi. Lapsilla ei ole missään turvallista paikkaa, kun heti ovesta ulos astuttua joutuu autojen tielle." Selosteessa korostettiin, että ihmisten elämän lisäksi tiheästi risteilevä katuverkosto häiritsi myös itse liikennettä. Saneeraus, jonka myötä katuja vähennettäisiin, muuttaisi Amurin liikenteen nykyistä huomattavasti sujuvammaksi. Risteyskohtien vähentämisen tärkeyden lisäksi kaupunginhallituksen selosteessa korostettiin, että jäljelle jääviä Amurin katuja pitäisi leventää. Muuten kapeasta katuverkostosta muodostuisi liikenteen lisääntyessä "todellisia 'pullonkauloja'". Selosteessa painotettiin, että saneerauksen myötä jäljellejääviä katuja levennetään, jolloin "niistä saadaan liikenteen kannalta paljon käyttökelpoisempia kuin ne nyt ovat".

Ihanteena avara korttelirakenne

Kirjoittaessaan vuonna 1946 Tampereen asemakaavan tervehdyttämiskysymyksestä Otto-Iivari Meurman vaati, että kaupunkien uudistamisessa tuli pyrkiä "avoimeen rakennustapaan". Tällä hän tarkoitti vanhojen kaupunginosien umpikorttelien muuttamista kortteleiksi, joissa talot oli sijoitettu vapaasti ja vedetty sisään katulinjasta. Umpikorttelit, joissa talot ympäröivät suljettuja pihoja, olivat tyypillisiä vanhoissa puutalokaupunginosissa. Huomattava osa puukaupunginosista hävitettiinkin kokonaan, kun kaupunkikeskustoja saneerattiin 1950-60-luvuilla. Saneerausten yhteydessä umpinaiset puutalokorttelit korvattiin avoimesti ryhmitellyillä kerrostaloilla.

Ilmakuva Amurista vuodelta 1957. Puutalot muodostavat suljettuja pihoja. Kuva: E. M. Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Amurin saneerausta puoltaneet kaavoittajat esittivät kirjoituksissaan, että alueen asemakaavan uudistaminen oli välttämätöntä, koska vanhan rakennusoikeuden mukaan rakennettuna Amurista muotoutuisi aivan liian ahdas ja synkkä kaupunginosa. Kaavoittajat esittivät asian niin, että Amuri rakennettaisiin ilman muuta täyteen vanhan rakennusjärjestyksen sallimalla tavalla, jos uutta asemakaavaa ei laadittaisi. Heidän mukaansa vanhat talot joutuisivat siis tulevaisuudessa väistymään joka tapauksessa, sillä ilman saneerausta Amurin pienet ja ahtaat umpikorttelit rakennettaisiin täyteen 4-kerroksisia taloja. Tällaista rakentamista kaavoittajat eivät pitäneet järkevänä. Esimerkiksi Inga Söderlund totesi: "Jos esitämme kuvan tällaisesta ratkaisusta, huomaamme sen pimeine katuineen ja ahtaine pihoineen täysin epätyydyttäväksi."

Kaupunginhallituksen vuonna 1956 ilmestyneessä selosteessa korostettiin, että Amurin vanhaa korttelirakennetta täytyisi saneerauksen yhteydessä muuttaa. Selosteessa todettiin, että asemakaavaosaston vastavalmistuneessa saneerausehdotuksessa oli rakennuskortteleiden määrä, joka vanhassa asemakaavassa oli 37, alennettu 11:een. Uuden asemakaavaehdotuksen korttelit muodostuivat pääosin neljästä vanhasta korttelista.

Selosteessa havainnollistettiin vanhan ja uuden asemakaavan eroa myös kahdella piirroskuvalla. Toisessa piirroksessa kuvattiin sitä Amuria, joka selosteen mukaan muodostuisi, jos alue rakennettaisiin voimassa olevan rakennussäännön mukaan. Tällaista Amuria selosteessa luonnehdittiin "kivierämaaksi". Toisessa kuvassa puolestaan kuvattiin "avara ja viihtyisä Amuri saneerauksen toteutuksen jälkeen".

Umpikorttelit leimattiin siis ahtaiksi ja pimeiksi ja tähdennettiin, että saneeratun Amurin korttelirakenteen piti olla väljä ja avoin. Väljyyden merkityksen kiteytti Aaro Alapeuso toteamalla: "Väljyys antaa valoa, ilmavuutta, paloturvallisuutta, tilaa puistoille, leikkikentille ja liikenteelle. Se ei ole kallista. Ja siitä kannattaa maksaa."

Piirrosesitys kahdesta keskenään vaihtoehtoisesta Amurin tulevaisuudennäkymästä. Lähde: Amurin kaupunginosan saneeraus. Miksi se on tehtävä?, Tampereen kaupunginhallituksen selosteita N:o 2/1956.

Kaupunginhallituksen vuoden 1956 selosteessa nostettiin lisäksi esiin kysymys asumistiheydestä. Selosteen mukaan "jokainen järkevä kuntalainen" saattoi ymmärtää, ettei Amurin rakentamista voitaisi viedä eteenpäin voimassaolevien asemakaavamääräysten mukaan, koska asukastiheys olisi tällöin noussut liian suureksi. Selosteessa kehotettiin supistamaan rakennusoikeutta, jotta vältettäisiin keskikaupunkialueen asukasmäärän lisääntyminen luonnottoman suureksi. Ajan kaavoitusihanteiden mukaanhan yhä suurempi osa asutuksesta piti siirtää keskusta-alueilta lähiöihin.

Kaavoitussuunnittelijat painottivat myös sitä, että saneerauksen avulla saavutettava väljä korttelirakenne lisäisi asukkaiden viihtyvyyttä muun muassa parantamalla valaistusolosuhteita. Esimerkiksi kaupunginhallituksen selosteessa todettiin, että asukkaiden hyvinvointi riippui siitä, miten paljon he saivat "luonnollista eli auringon valoa". Selosteessa vaadittiinkin, että Amurin valaistusoloihin oli saatava huomattavaa parannusta jo pelkästään ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi. Ilman saneerausta Amuri valaistusolot olisivat tulevaisuudessa liian huonot. Selosteessa esitetyt käsitykset vanhojen kaupunginosien riittämättömistä valaistusoloista ja niiden vaikutuksista muistuttivat läheisesti näkemyksiä, joita Meurman oli esittänyt vaikutusvaltaisessa teoksessaan Asemakaavaoppi.

Tonttien arvo kiistakysymyksenä

Amurin tontinomistajat suhtautuivat epäluuloisesti kaavoittajien suunnittelemaan saneeraukseen. Taustalla oli kysymys tonttien arvosta. Ensinnäkin tontinomistajat pelkäsivät, että saneeraajien pyrkimys korttelien rakennusoikeuden vähentämiseen johtaa tonttien arvon alenemiseen. Toiseksi he pelkäsivät, että saneeraus mahdollistaa erilaisen rakennusoikeuden eri tonteille - tällöinhän saattaa juuri heidän tonttinsa joutua alueelle, jossa rakennusoikeus on naapuritontteja pienempi ja siten myös tontin arvo naapuritontteja alhaisempi. Kysymys oli tasapuolisuudesta: maksettaisiinko parkkipaikaksi joutuvasta tontista sama hinta kuin viereisestä tontista, jolle nousee kerrostalo?

Saneerauksen vaikutus tonttien arvoon huolestutti Amurin tontinomistajia. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Vuoden 1956 selosteessaan kaupunginhallitus pyrki taivuttamaan tontinomistajat saneerauksen kannattajiksi muun muassa tähdentämällä, että tontinomistajien epäluuloisuus saneerausta kohtaan oli turhaa ja johtui suurelta osin tiedon puutteesta. Se pyrki vakuuttamaan, että laajan alueen saneeraus oli tuntuvasti järkevämpää ja edullisempaa kuin jokaisen tontin rakentaminen erikseen. Tontinomistajille yritettiin painottaa, että saneeraus ei aiheuta heille taloudellisia menetyksiä. He saisivat "tontistaan ja omaisuudestaan täyden vastineen joko rahassa taikka uusien asuntojen muodossa".

Kaavoittajat yrittivät myös vakuuttaa tontinomistajille, että saneerauksen aiheuttama rakennusoikeuden vähentäminen ei viime kädessä alenna tonttien arvoa. Kaupunginhallituksen selosteessa korostettiin, että saneerauksen myötä "kiinteistön tehokkuus kasvaa ja se alkaa tuottaa korkeampaa korkoa pääomalle". Lisäksi selosteessa vakuutettiin:

Sellainen käsitys, että jotkin tontit menettäisivät arvoaan sen takia, että ne jäävät uusien rakennusten väliin muodostuvaksi vapaa-alueeksi tai joutuvat jaetuksi uusien tonttien kesken, on erheellinen. Jokainen tontti on yhtä tarpeellinen ja yhtä arvokas saneerauksen toteuttamisessa, joten jokaisesta on myös sen mukainen hinta maksettava.

Kaupunginhallitus painotti, että "tontin arvo nousee ja laskee kaupunginosan arvon mukana. Jollei saneerausta jollakin alueella saadaa toteutetuksi siinä vaiheessa kun kehitys sitä vaatii, alkaa se osa kaupungista slummiutua." Paremmin toimeentuleva väestö muuttaisi asumaan muihin, uudenaikaisempiin Tampereen kaupunginosiin, ja Amuriin jäisi vain varattomin väestönosa. "Saneerauksen avulla Amuri sen sijaan kohoaa tulevaisuuden Tampereen parhaimpiin ja arvokkaimpiin kaupunginosiin", kaupunginhallitus tähdensi. Sen mukaan alueen tonttimaan arvoa kohottaisi ennen kaikkea se, että saneerauksessa poistettaisiin nimenomaan kaikkein "pimeimmät ja kelvottomimmat kuutiometrit", jolloin tontit muuttuisivat tuottavammiksi.

Vaikka kaupunginhallitus korosti saneerauksen kohottavan Amurin alueen arvoa, se kuitenkin tähdensi, ettei saneeraus itse asiassa lainkaan estäisi vanhassa Amurissa asuneita työläisiä muuttamasta saneerattuun kaupunginosaan. Ajatus, että työväki menettäisi mahdollisuutensa asua Amurissa, tyrmättiin perättömänä harhakäsityksenä: "Asunnon rakentaminen saneeratulla alueella ei ole suinkaan sen kalliimpaa kuin vanhan asemakaavan tonteilla, päinvastoin se on taloudellisempaa. Työväestöllä on siis vähintään yhtä hyvät mahdollisuudet jatkaa asumista Amurissa, jos asemakaava uudistetaan kuin jos se pidetään ennallaan." Tämä väite näyttäytyy myöhemmän historian valossa varsin kyseenalaisena.