Amurin saneeraus

Pääasiassa 1800-luvulla rakennetun puutalo-Amurin asemakaava alkoi 1940-luvun loppupuolella vaivata Tampereen kaavoitussuunnittelijoita. Kysymyksen alueen asemakaavasta nosti vuonna 1947 esiin Tampereen asemakaava-arkkitehti Aaro Alapeuso. Hän huomautti, että pääosin edellisellä vuosisadalla rakennetussa puutalovaltaisessa Amurissa oli liikaa katualuetta, jonka poistaminen lisäisi alueen tonttien pinta-alaa ja mahdollistaisi lisärakentamisen. Amurin asemakaavan muutostarve oli ilmeisesti kangastellut kaupungin arkkitehtien mielessä aiemminkin, sillä Alapeuson mukaan kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer oli tehnyt "rohkean ehdotuksen" kaupunginosan uudistamisesta jo pari vuosikymmentä aikaisemmin.

Puutalo-Amuria 1950-luvulta. Kuva: E. M. Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Saneerauksen suunnittelu

Tampereen asemakaavaosasto ryhtyi pohtimaan Amurin kohtaloa 1940- ja 1950-lukujen taitteessa, ja vuonna 1952 kaupunginvaltuusto määräsi osaston valmistelemaan ehdotusta Amurin alueen uudeksi asemakaavaksi. Asemakaavaosasto ryhtyi työhön ja alkoi suunnitella Amurin uudistamista tai, kuten kaavoittajat asian ilmaisivat, saneeraamista. Osasto teki ehdotuksia vuodesta 1952 eteenpäin aina vuosikymmenen lopulle asti, mutta asemakaavasta ei päästy yksimielisyyteen, sillä osaston tekemät ehdotukset torjuttiin aina puolelta tai toiselta.

Vaikeuksia kaavoittajille aiheuttivat ennen kaikkea Amurin tontinomistajat. He pitivät omista eduistaan kiinni eivätkä hyväksyneet sellaisia saneerausehdotuksia, joissa oli luovuttu rakennusoikeuden tasaisesta jakautumisesta ja joissa edellytettiin Amurin pienten tonttien yhdistämistä. Tällaiset ehdotukset olisivat johtaneet tontinomistajien epätasapuoliseen kohteluun. Kaupungin päättävät elimet eivät puolestaan voineet hyväksyä ehdotuksia, joissa tonttijako olisi säilytetty ennallaan. Päättäjät katsoivat, että tällaiset ehdotukset eivät vastanneet "nykyaikaisia asemakaavoituksen päämääriä".

Kun Amurin asemakaavan käsittely oli vastustuksen vuoksi ollut pitkään pysähdyksissä, päätti kaupunginvaltuusto vuonna 1959 lopulta pyrkiä ratkaisuun järjestämällä Amurin alueen saneerauksesta suunnittelukilpailun. Kaavoittajien tavoitteena oli kilpailun avulla hakea saneeraukselle vaihtoehtoisia toteustapoja ja avata vastustajien "silmät näkemään saneerauksen edut". Vuonna 1960 järjestetyn kilpailun tulosten pohjalta kaupunginhallituksen asettama toimikunta laati vuonna 1961 ehdotuksen Amurin asemakaavan kehittämisestä. Tämäkään ehdotus ei sellaisenaan kelvannut uudeksi asemakaavaksi, sillä vielä vuonna 1964 asemakaavaosasto joutui tekemään ehdotukseen muutoksia. Lopulta Amurin uusi asemakaava vahvistettiin alkuvuonna 1965.

Uudisrakentaminen muutti asukasrakenteen

Amurin puutalojen purkaminen alkoi jo 1962, siis ennen lopullisen asemakaavan vahvistamista, ja uusien talojen rakentaminen seuraavana vuonna. Saneeraus eteni kuitenkin varsin hitaasti, sillä 1970-luvun alkupuolella vasta neljännes vanhasta rakennuskannasta oli purettu. Amurin viimeinen purkumääräyksen saanut puutalo hävitettiin vasta 1993.

Uuden Amurin kerrostalot alkoivat nousta 1960-luvulla. Amurin, eli virallisesti IV ja V kaupunginosan, saneerausalue sijaitsi Sepänkadun, Näsijärvenkadun, Kortelahdenkadun ja Puutarhakadun rajaamalla alueella. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Saneerauksen myötä Amuriin rakennettiin suuria betonikerrostaloja. Uudisrakentamisen lopputulosta kritisoitiin aikanaan voimakkaastikin. Uudistuksen seurauksena alueen asukasmäärä laski huomattavasti: vuonna 1958 Amurin väkiluku oli 8 998, vuonna 1988 enää 5 215. Väkiluku aleni kerrostalojen rakentamisesta huolimatta, koska samalla asumisväljyys lisääntyi. Saneeratulle alueelle jäi vanhasta Amurista jäljelle vain yksi museokortteli.

Saneerauksen puolesta puhuneet kaavoittajat vakuuttivat, että puutalo-Amurin työväestö pystyisi asumaan kaupunginosassa saneerauksen jälkeenkin. Todellisuus näyttäytyi kuitenkin toisenlaisena. Tampereen yliopiston tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan asukkaista, jotka saneerauksen myötä joutuivat muuttamaan pois Amurin puutaloista, vain 31 prosenttia jäi Amuriin. Valtaosa muutti joko vielä jäljellä olleisiin Amurin puutaloihin tai muihin kaupunginosiin. Vain 8 prosenttia Amuriin valmistuneiden uusien kivitalojen asukkaista oli alueen entisiä puutaloasukkaita. Syyksi siihen, etteivät puutaloasukkaat muuttaneet paikalle nousseisiin kerrostaloihin, mainitsivat tutkimukseen haastatellut asukkaat useimmiten sen, ettei heillä ollut varaa. Tutkimuksen mukaan onkin kiistatonta, että saneerauksen johdosta entinen työläiskaupunginosa muuttui tuntuvasti keskiluokkaisemmaksi.