Kaupunginosa XXII - Hatanpää

Tampereen kaupungin Hatanpään kartanolta 1913 lunastamat maat käsittivät laajan 1459,3 hehtaarin suuruisen alueen. Tämä alue oli paljon suurempi kuin Hatanpäänä tunnettu XXII kaupunginosa ja käsitti mm. nykyiset Viinikan, Nekalan ja Härmälän kaupunginosat. Rautatien länsipuoliselle, pohjoisessa Viinikanojan ja etelässä Vihiojan rajaamalle osalle Hatanpään kartanon maita muodostettiin XXII kaupunginosa, jolle vahvistettiin asemakaava 1920. Jo aiemmin rautatien läheisille alueelle oli syntynyt lähinnä tehdastontteja.

Hatanpään länsiosassa sijainneet Hatanpään kartanon rakennukset oli jo I maailmansodan aikana otettu sairaalakäyttöön. Kun vielä Suomen ensimmäinen siirtolapuutarha perustettiin kartanon välittömään läheisyyteen 1916, tuli Hatanpään kaupunginosasta teollisuusalue, jonka länsiosassa tehtaat kuitenkin väistyivät puutarhojen ja Pyhäjärven rantamien virkistys- ja sairaala-alueen tieltä.

Tehtaita nousee ja laskee

Hatanpään kaupunginosan väestön määrä vaihteli 1920-1930-luvulla 450-650 asukkaan välillä. Varsinaisia asuinalueita ei XXII-kaupunginosassa ollut, joten asukkaat olivat suurelta osin tehtaiden henkilökuntaa ja sairaalan lääkäreitä, hoitajia ja potilaita. Olipa myös Lokomon tehtaan johtajalla komea talo Hatanpään valtatie 36:ssa. Hatanpään väestömuutoksissa näkyvät aikakauden taloudelliset suhdanteet. Voimakkaan talouskasvun aikana 1920-luvun jälkipuoliskolla kaupunginosan väkiluku nousi yli kuuden sadan ja pysyi tällä tasolla aina lamakauden alkuun vuoteen 1929 asti. Alimmillaan Hatanpään asukasluku oli vuosina 1933-34 alle neljä ja puoli sataa, mutta lähti sen jälkeen voimakkaaseen nousuun ja 1930-luvun lopulla asukkaita oli jälleen yli 600.

Lokomon tehdasaluetta. Etualalla tehtaan johtajan talo. Kuva noin vuoden 1930 tienoilta. Kuva: E.A.Bergius, repro Veljekset Karhumäki, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Ensimmäiset tehtaat Hatanpään alueella olivat Oy Lokomo Ab, Hyppösen kenkätehdas ja J.N. Salmisen nahkatehdas, jotka jo 1915 olivat vuokranneet tontit Hatanpäältä rautatien varresta. Näistä selvästi suurin tontti oli Lokomolla, jonka toiminnan alkuvaiheita vaikeuttivat kuitenkin ensimmäinen maailmansota, Venäjän vallankumoukset ja vuoden 1918 tapahtumat. Kun päätuote eli veturien valmistus ei riittänyt pitämään Lokomoa kannattavana, valettiin tehtaalla myös kirkonkelloja ja alasimia. Kaksikymmentäluvun puolivälissä Lokomon taloudellinen tilanne oli kuitenkin niin huono että se joutui turvautumaan Hatanpään vahvan miehen tehtailija Emil Aaltosen apuun, joka 1926 lunasti yhtiön osake-enemmistön nimiinsä. Lokomon tehdas ja valimo työllistivät ennen lamaa yli 300 henkilöä ja vastaaviin lukuihin päästiin jälleen laman jälkeen.

Lokomon tapaan myös toinen Hatanpään ensimmäisistä tehtaista, Hyppösen kenkätehdas ajautui vaikeuksiin ja lopetti toimintansa 1927 kenkäteollisuuden kilpailun kiristyessä Tampereella. Vuotta myöhemmin kuitenkin Kumiteollisuus Oy osti tehtaat, jossa nahka vaihtui nyt kumiin. Jalkineiden rinnalla Kumiteollisuus valmisti 1930-luvulla myös kaasunaamareita Puolustusvoimille. Ennen pahinta lamaa 1930 tehdas työllisti yli 200 henkilöä ja vuonna 1938 jo 314 työntekijää. Vuonna 1937 tehdas siirtyi Suomen Gummitehdas Oy:lle ja nykyisin kumitehtaan kiinteistöä hallinnoi Hatanpään Teollisuustalo Oy.

J.N. Salmisen nahkatehdas Hatanpäällä. Vieressä oikealla Hyppösen kenkätehtaan kulmaa. Kuva: Mauno Mannelin, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kolmesta Hatanpään ensimmäisestä tehtaasta vain pienin eli J.N.Salminen nahkatehdas selvisi ilman omistajanvaihdoksia läpi maailmansotien välisen ajan. Kunnallisneuvos Johan Niklas Salmisen perustama perheyhtiö työllisti Hatanpäällä jo ennen lamaa 130 henkilöä ja samoihin työllisyyslukuihin päästiin nahkatehtaalla jälleen vuonna 1938. Hatanpäällä toimi myös toinen nahkatehdas. Lokomon tehdasalueen eteläpuolelle Hatanpäänpuistokuja 7:ssä sijainnut Tampereen nahkatehdas oli Salmista pienempi mutta työllisti sekin jo1930-luvun lopulla 43 työntekijää.

Nahan, kumin ja metallin lisäksi Hatanpäällä oli uutena teollisuuden alana myös kemian- eli tarkemmin sanottuna muoviteollisuutta. Insinööri K.A. Franssilan perustaman Sarviksen alkuvaiheet ovat Hatanpään tehtaille tyypilliset. Sarviksen tehdas oli toiminut Hatanpäällä vuodesta 1921, mutta jo 1927 se oli konkurssin partaalla. Tällöin sen osti kukas muu kuin Emil Aaltonen. Aluksi Sarvis valmisti lähinnä maidon kaseiinista tuotetusta galatiinista kampoja ja nappeja. Aaltosen johdolla Sarviksella aloitettiin raaka-aine- ja tuotekehittely, jonka tuloksena nappien raaka-aine muuttui helpommin työstettäväksi bakeliitiksi ja valmistusprosessi nopeutui niin että Sarvis valtasi uusia markkina-alueita Pohjoismaista. Laman jälkeen muovijalosteiden määrä ja raaka-aineet kehittyivät ja Sarvis kasvoi yli 200 työntekijän työllistäjänä Hatanpään kolmanneksi suurimmaksi tehtaaksi heti Lokomon ja Gummitehtaan jälkeen.