Teksti Simo Holopainen
Simbergin ja Enckellin taideteokset
[Kansallisromantiikan helmi - Tampereen tuomiokirkko (Johanneksen kirkko)]
[Tarve uudelle kirkolle]
[Simbergin ja Enckellin taideteokset]
Tampereen tuomiokirkon taideteoksista tekee mielenkiintoisia se, että niissä yhdistyvät perinne ja moderni aika. Tämä tekee myös koko kirkosta ainutlaatuisen. Kirkon koristelijoina toimivat taitei-lijat Hugo Simberg ja Magnus Enckell olivat symbolisteja, joiden töissä kristillinen sanoma tulee esiin joskaan ei kovin perinteisessä muodossa. Niin alttaritaulussa kuin koristefreskoissa on paljon vaikutteita vanhoista myyteistä ja keskiaikaisesta kirkkotaiteesta. Tämän vuoksi freskot synnyttivät laajan aikalaiskeskustelun, niitä inhottiin yhtä paljon kuin rakastettiinkin.
Simbergin kiistellyt freskot
Hugo Simberg suunnitteli kirkkoon neljä itsenäistä maalausta. Ne toteutettiin fresko-tekniikalla eli maalaaminen tapahtui suoraan vastarapattuun kosteaan seinään. Tekniikka oli tullut vuosisadan vaihteessa jälleen muotiin ja sillä toivottiin myös saatavan tavallista kestävämpi lopputulos.
Simberg aloitti koristelun syksyllä 1904 ensimmäisenä työnään kattoholvissa oleva käärme. Tästä työstä tuli samalla kaikkein kiistellyin. Ensimmäisissä luonnoksissa Simberg suunnitteli kattoon orjantappurakruunua, mutta päätyi erilaisten hahmotelmien jälkeen kerällä olevaan vihaisesti katsojaan tuijottavaan käärmeeseen. Freskoa paheksuttiin valmistuttuaan syvästi, koska sen katsottiin symboloivan pahuutta ja olevan luterilaiseen kirkkoon täysin sopimaton. Simberg lienee itse tarkoittanut käärmeen luterilaisen perisynti-käsitteen vertauskuvaksi. Käärme eli ihmissydän on luonnostaan syntinen ja paha, mutta sen ympärillä olevat enkelten siivet tuovat toivon pelastuksesta. Aluksi kattoon suunniteltua orjantappura-aihetta Simberg ei suinkaan hylännyt vaan käytti sitä holvin koristelussa.
Lehteriä reunustamaan Simberg maalasi Köynnöksenkantajat-freskon, jossa kaksitoista alastonta pikkupoikaa kannattelee ruusuköynnöstä. Yleisesti köynnöstä pidetään elämän vertauskuvana. Toiset kantavat sitä reippaasti, toiset viimeisillä voimillaan pinnistäen. Köynnöksen piikit ovat myös terävän vaarallisia, jotka saattavat satuttaa kantajaansa. Simberg nimesi luonnoksissaan pojat myös suoraan Raamatun apostolien mukaan. Malleiksi työhön Simberg palkkasi Kyttälän ja Tammelan pikkupoikia, tavallisten työläisperheiden lapsia. Nämä poseerasivat 25 pennin tuntihintaan Palanderin talon ateljeessa, jossa Simberg valokuvasi ja maalasi heitä. Mallina käytettiin ainakin pariakymmentä poikaa, joista taiteilija sitten teki valintansa. Tämäkin työ herätti runsaasti pahennusta lähinnä poikien alastomuuden takia.
Freskot Kuoleman puutarha ja Haavoittunut enkeli Simberg oli toteuttanut jo aiemmin tavallisina maalauksina. Kuoleman puutarha sisältää jälleen runsaasti viittauksia elämän monimuotoisuuteen ja kaiken hetkellisyyteen sekä esittää kuoleman lempeän huolehtivaisena. Teoksessa on paljon yhteistä keskiajan katolisten kuolemantanssi-maalausten kanssa, minkä takia sen sijoittamista luterilaiseen kirkkoon arvosteltiin. Haavoittunut enkeli -työtä Simberg muutti alkuperäisestä siten, että hän lisäsi taivaanrantaan kaksi tehtaanpiippua Tamperetta kuvaamaan. Enkeliä kantavien poikien malleina Simberg käytti myös tamperelaisia pikkupoikia.
Lempeä kuolema oli yksi Hugo Simbergin mieliaiheista. Hän teki siitä vesivärimaalauksen jo vuonna 1896. Kuva: Simo Holopainen.
Tuomiokirkon erikoisuuksiin kuuluvat myös ikkunoiden lasimosaiikit, jotka ovat samalla symbolistisia ja perinteitä kunnioittavia. Niihin ei ole kuvattu Raamatun henkilöitä vaan Pyhän Hengen kyyhkynen, palava pensas, poikasiaan ruokkiva pelikaani sekä Ilmestyskirjan neljä ratsastajaa. Alkuperäisten kirkon suunnitelmien mukaan ikkunat olisivat olleet yksivärisiä ja vain alttarin yläpuolella olevaan ikkunaan olisi tehty koriste, jonka sitten Magnus Enckell toteuttikin. Koristelu hyväksyttiin kuitenkin yleisesti ja sitä pidettiin varsin onnistuneena, joskin alkuperäisessä asussaan hieman räikeänä.
Enckellin alttarimaalaus ja kuorin ikkuna
Magnus Enckell ryhtyi maalaamaan suurikokoista (10m x 4m ) Ylösnousemus-alttarifreskoa syksyllä 1906. Simbergin tavoin freskotekniikka oli Enckellille aivan uutta, mutta työn edetessä hän ylisti sitä verrattomaksi. Ylösnousemus jäi Enckellin uran ainoaksi freskoksi. Alttarimaalaukseen taiteilija pyrki saamaan mahdollisimman valoisan ja avaran tunnelman. Kuvattu paikka on tehty karuudessaan yleismaailmalliseksi kuten myös ihmisetkin. Viimeisten aikojen maalauksena Ylösnousemus on ajaton ja pelkistetty. Tarinan mukaan myös molemmat taiteilijat on ikuistettu alttarifreskoon; Enckell äärimmäiseksi vasemmalle ja Simberg kulkueeseen viittaan kääriytyneenä. Toisin kuin Simbergin työt Ylösnousemus sai juuri ennen avajaisia valmistuttuaan sekä rakennuksen tarkastajien että kirkossa kävijöiden varauksettoman ihailun ja kiitokset.
Samaan kokonaisuuteen alttarifreskon kanssa kuuluu sen yläpuolella oleva Enckellin suun-nittelema ikkunan koriste. Alkuperäinen maalaus oli liian valoisa vieden huomiota alttarifreskolta, joten sitä tummennettiin talvisodan tuhojen korjausten yhteydessä. Tummentava lakka poistettiin kuitenkin vuonna 1982.
Riita freskoista
Jo kirkon koristelutyön ollessa kesken alkoi erityisesti papiston piirissä ilmaantua paheksuntaa Simbergin maalauksia kohtaan. Papiston ja sanomalehdistön välillä käytiinkin asiasta tiukkasävytteistä keskustelua. Valmista kirkkoa tarkastanut 15-henkinen seurakunnan ja rakennuskomitean muodostama tarkastuslautakunta jakautui asian tiimoilta myös kahtia. Osa tarkastajista vaati alttarinkaareen maalattavaksi jonkin raamatunlauseen, lisäksi kirkkoon haluttiin maalattavan enemmän enkeleitä. Katossa olevaa käärmettä ehdotettiin kokonaan poistettavaksi vastenmielisenä. Sen sijaan alttarimaalaus, ikkunat sekä yleinen ulkoasu saivat kiitosta. Tiukan äänestyksen jälkeen "vapaamielisempi" kanta kuitenkin voitti, eikä koristuksiin kajottu.
Osa lehteriä reunustavasta Köynnöksenkantajat-freskosta. Poikien alastomuus herätti joissakin seurakuntalaisissa niin suurta pahennusta, että freskoa vaadittiin "vaatetettavaksi". Kuva: Simo Holopainen
Vastaavaa kaksijakoisuutta esiintyi myös seurakuntalaisten keskuudessa. Jonkinlainen enemmistö suhtautui freskoihin myönteisesti, kenties tätä kantaa puolsi professori J.J. Tikkasen ja taiteilija Axel Gallenin Aamulehdessä kirkon vihkiäispäivänä kirkon koristeluista antama sangen ihaileva lausunto. Tavalliset seurakuntalaiset pitivät Enckellin Ylösnousumus-freskoa yleisesti hyvänä ja vaikuttavana, Simbergiä inhottiin ja rakastettiin. Tunteiden intohimoisuutta kuvannee se, että katossa olevan käärmeen poistamista ehdotettiin vielä vuoden 1946 piispantarkastuksessa.
|