etusivu
info
haku
muistatko?

 

KAUPUNKI
1870-1900

ALUE

Rakentaminen
Teksti: Niina Ketonen

Ortodoksinen kirkko

Ortodoksinen kirkko

Ortodoksinen kirkko 1900-luvun alussa, kuvaaja: Toivo Paatola, Vapriikin kuva-arkisto

Tampereen ortodoksinen venäläisyhteisö sai ajatuksen oman kirkon rakentamisesta pienelle 100-henkiselle seurakunnalleen 1880-luvun lopulla. Hanketta ajamaan perustettiin rakennuskomitea, joka varsin vauhdikkaasti sai tuloksia aikaan. Kaupungin osoittama rakennuspaikka Sorinahteella sai siunauksen 1893 ja rakennustyöt aloitettiin 1896. Varoja kirkon rakentamiseen saatiin lahjoituksena muun muassa Wilhelm von Nottbeckiltä ja asessori von Frenckelliltä. Kirkko valmistui 1898.

Kirkon suunnitteli Venäjän armeijan arkkitehti insinöörieversti T.U. Jassikov. Kirkon arkkitehtuuri edustaa lähinnä moskovalaista tyyliä, mutta sitä on luonnehdittu myös uusbysanttilaiseksi sekä vanhavenäläistä ja bysanttilaista perinnettä ilmentäväksi. Kirkon rakennuspiirustuksissa kirkon sanotaan edustavan esivenäläistä kirkkoarkkitehtuuria ja kuuluvan 1200-lukulaiseen Romanoffin tyyliin. Kirkon pohjakaava on latinalaisen ristin muotoinen. Sen katolla olevat seitsemän kupolia symbolisoivat seitsemää sakramenttia ja Pyhän hengen liekkiä. Länsipäädyn kellotornissa on Suomen toiseksi suurin kirkonkello, joka painaa lähes 5000 kg.


Lähteet:
Mukala, Jorma: Metso, Voima, Tuulensuu - Tampereen arkkitehtuuria, Tampere-seura ry, Kirjapaino Hermes, Tampere 1999
Niemelä, Jari: Tiilestä tehty Tampere - punatiilirakennuksia eilen, tänään ja huomenna, Tampere-seura 110.julkaisu, Kirjapaino Hermes Oy, Tampere 2006
Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998, Tampereen kaupungin ympäristötoimi kaavoitusyksikkö julkaisuja 2/98, kirj. Leskinen, Marjatta & Jaakkola, Juha, Tammer-Paino Oy, Tampere 1998

työ 1870-00 arki 1870-00 valta 1870-00 liikkuminen 1870-00 kulttuuri 1870-00 kaupunki lyhyesti Kaupunki 1940-1960 kaupunki 1918-1940 kaupunki 1900-1918