Raholan siirtolapuutarha – Vihanneksia läntisten liitosalueiden asukkaille

Elintarvikepula innostaa viljelemään

Raholan siirtolapuutarhan perustamiseen johtanut prosessi sai alkunsa vuonna 1945 Pispalan sosiaalidemokraattisessa työväenyhdistyksessä. Sotaa seurannut elintarvikepula nosti puutarhaviljelyn arvoonsa, mutta kaupungin länsipuolen multapeukaloille oli tarjolla vain tavallisia, vuoden sopimuksilla vuokrattavia viljelypalstoja. Vuoden 1937 alueliitoksessa kaupunkiin oli liitetty suuret läntiset esikaupunkialueet, joilla asui paljon vähävaraisia työläisperheitä. Näin ollen kasvimaapalstoja ei riittänyt kaikille halukkaille viljelijöille. Lyhyt vuokra-aikakin tuotti omat ongelmansa. Palstojen lannoittamiseen ei yleensä paneuduttu huolellisesti, eikä niillä voinut viljellä monivuotisia kasveja, puista tai pensaista puhumattakaan. Siirtolapuutarhatoiminnan käynnistämiselle oli vahva sosiaalinen tilaus.

Siirtolapuutarhan paikaksi ehdotettiin kaupungin omistamaa Raholan tilaa. Pispalan sosiaalidemokraattinen työväenyhdistys järjesti siirtolapuutarhahankkeesta kokouksen, jonka yhteydessä suoritetussa koemerkinnässä 113 henkilöä ilmoittautui halukkaiksi siirtolapuutarhatontin haltioiksi. Myös kaupunki piti siirtolapuutarhan perustamista tärkeänä ja päätti marraskuussa 1945 vuokrata Raholan vanhat laitumet siirtolapuutarhaksi.

Uutta siirtolapuutarha-aluetta perustettaessa pidettiin itsestään selvänä, että kaupunki suorittaisi alueen perustustyöt. Kaupungin asemakaavaosastolla painotettiin erityisesti salaojituksen merkitystä, koska Litukan siirtolapuutarhan puutteellinen salaojitusjärjestelmä oli juuri aiheuttamassa kaupungille tuntuvan laskun. Ennen viljelytoiminnan aloittamista vuonna 1949 kaupunki salaojituksen lisäksi rakensi alueelle tieverkoston, juomavesikaivon, tilapäisen vesijohdon ja käymälärakennuksen. Turuntien halkomaksi suunniteltu siirtolapuutarha-alue oli kooltaan 5,5 hehtaaria ja maa jaettiin 128 palstaan.

Vaakkolammen ympäristö ennen moottoritien rakentamista. Raholan siirtolapuutarha on kuvassa oikealla. Kuva: Ensio Kauppila. Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Moderni keidas

Toiminta Raholassa noudatti alusta alkaen siirtolapuutarhaliikkeelle tyypillisiksi muodostuneita piirteitä. Julkisia tiloja edustivat juhla-aukio ja leikkikenttä ja rakentaminen ja viljeltävät lajit oli tarkasti säännöstelty. Siirtolapuutarhamökkien rakentajat saattoivat valita mieleisensä kahdesta tyyppirakennusvaihtoehdosta, joiden suunnittelusta vastasi arkkitehti Katri Käki. Rakennuksiin tuli käyttää laadukkaita materiaaleja ja niiden perustukset tuli valaa betonista. Tämä nosti rakennuskustannukset korkeiksi, mikä ei välttämättä miellyttänyt siirtolapuutarhan kohderyhmää, vähävaraisia suurperheitä. Alueesta haluttiin kuitenkin moderni, laadukas ja yhtenäinen. Siirtolapuutarhayhdistys sai kaupungilta lainaa, jota lainattiin eteenpäin rakennustarvikkeiden hankintaa varten, mutta tämä summa kattoi vain 10 % rakennuskuluista. Myös mökkien värit ja sijoittelu sekä puiden ja pensaiden istutuspaikat aitakasvina käytettävää vadelma myöten oli tarkasti määritelty.

Raholan siirtolapuutarhan juuret olivat toisen maailmansodan jälkeisessä elintarvikepulassa, mutta se rakennettiin kuitenkin selkeästi vapaa-ajan virkistystoimintaa varten ja pian myös siirtolapuutarhan arki vastasi tätä suuntausta. Viisikymmenluvun lopulla viljelylajisto oli muuttunut koristekasvi, mansikka ja tomaatti –linjalle ja alueen kymmenvuotisjuhlahaastatteluissa asukkaiden motiiveista päällimmäisiksi olivat nousseet sosiaaliset tekijät. Raholan siirtolapuutarha sähköistettiin 50-luvun puolivälissä ja 60-luvulla panostettiin omaan kerhotaloon.

Idylli moottoritien kainalossa

Raholan siirtolapuutarhakaan ei ole välttynyt liikenteen kasvun aiheuttamilta häiriöiltä. Nokian moottoritien suunnitelmat puhuttivat tarhureita 60-luvun lopulta lähtien. Moottoritie haukkasi palan siirtolapuutarha-alueesta, mutta laaja alue säilytti kuitenkin viihtyisyytensä meluvallien luomasta varjosta huolimatta.