Tamperelaisen virkamiesperheen elämää vuosisadan vaihteessa

Tampereen Suomalainen Yhteiskoulu sai vuonna 1899 uuden rehtorin, joka tuli olemaan koulun johdossa 1930-luvun puoliväliin. Anna ja Kaarlo Tiililä muuttivat Porvoosta Tampereelle vuonna 1899. Syynä heidän muuttonsa oli Kaarlon rehtorin virka Tampereen yhteiskoulussa. Pariskunnan ensimmäinen asunto oli Prinssin talossa Satamakadun ja Koulukadun risteyksessä, jonka vieressä puuseppä Davidsonin talossa sijaitsi myös yhteiskoulu vuosina 1896-1901. Uuden koulurakennuksen valmistuttua Hämeenkadun ja Koulukadun risteykseen keväällä 1901 pariskunta muutti sen yhteyteen. Uusi Tampereen yhteiskoulu oli hyvin nykyaikainen, sillä siellä oli keskuslämmitys ja sähköt.

Tiililöiden elämä uudessa kaupungissa asettui uomiinsa nopeasti, sillä rehtorin virka teetti työtä molemmille aviopuolisoista. Kaarlon aika kului rehtorin virkaan kuuluvissa rutiinitöissä, kuten avajaispuheen- ja poissaolo-lomakkeiden suunnittelemisessa tai tuntien suunnittelussa. Anna puolestaan auttoi aviomiestään hänen töissään monipuolisesti: hän korjaili oppilaiden ainevihkoja, suunnitteli lukujärjestyksiä tai saattoi miehensä sairastuessa nousta tämän sijasta kateederille. Rouva Tiililä myös sisusti heidän pientä kotiaan parhaansa mukaan, vaikka hänen aviomiehensä ei juuri arvostanut tapetointia tai muita asunnon koristelutöitä. Rouva Tiililä ikävöi myös aviomiestään enemmän entistä kotikaupunkia Porvoota ja sinne jääneitä tuttavia.

Rehtorin arkipäivää oli usein puheiden suunnitteleminen erilaisiin tapahtumiin tai illanviettoihin. Sivistyneistö oli sukupuoleen katsomatta hyvin perillä aikansa tapahtumista, sillä sanomalehtiä kuten Aamulehteä ja Suometarta luettiin tarkasti. Opettajan elämään kuului jatkuva itsensä kehittäminen, joka näkyi Tiililän elämässä muun muassa lukuharrastuksena. Hän luki esimerkiksi William Shakespearia, ja avioparin kihlausaikoina he harrastivat yhdessä runojen lukemista.

Sosiaalisuus ja seurustelu osa elämäntapaa

Opettajaperheen elämää rytmitti kokonaisvaltaisesti koulu. Monet heidän tuttavistaan olivat opettajia, kuten heidän hyvät ystävänsä Iida ja Eino Sakari Yrjö-Koskinen, Lydia Engman, Werner Elias Meurman ja Helmi Meurman. Lukuisten opettajien lisäksi Tiililät seurustelivat muun muassa professori Bonsdorffin, Bergholmin sekä Idmanin perheiden kanssa. Kylään saattoi lähteä etukäteen ilmoittamatta ja kahvikutsuja tai illanviettoja oli usein. Samoin kahville poikkeaminen saattoi jatkua illalliselle iltamyöhään.

Nimipäivät olivat syntymäpäiviäkin tärkeämpi juhla. Nimipäiväaamuna oppilaat saattoivat onnitella opettajaa laulullaan oven takana jo ennen seitsemää. Näinä päivinä myös opettajayhteisö onnitteli kukkasin ja saapui illalla kahville. Mikäli oppilassaattue ei ollut esiintynyt sankarille juhlapäivän aamuna, oppilaat saapuivat usein kahville seuraavana päivänä opettajien jälkeen.

Opettajien kahvikutsuilla, jonne saattoi ottaa osaa yli kymmenen henkeä, tarjottiin arkena kahvin lisäksi esimerkiksi appelsiineja sekä suklaata, mutta juhlapäivinä rouva Tiililä oli usein leiponut ja laittanut pöydän koreaksi. Puheenaiheina olivat ajankohtaiset asiat, kuten suhtautuminen sortokauteen tai maailmalla meneillään olevat selkkaukset kuten buurisota. Keskustelu saattoi kärjistyä jännittäviin mittasuhteisiin, sillä politiikka ja yhteiskunnalliset asiat olivat kaikkien mielenkiinnon kohteina.

Päinvastoin kuin nykyään oppilaiden vanhemmat vierailevat koulussa Kaarlo Tiililä vieraili oppilaiden kotona ja ylläpiti tällä tavoin kodin ja koulun välisiä suhteita. Tätä ei tapahtunut kovinkaan usein, sillä on muistettava, että Tiililä osallistui aktiivisesti yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen ja kirjoitteli lehtiin artikkeleita. Kuitenkin keskimäärin kerran vuodessa hän järjesti aikaa oppilaiden kotona vierailemiseen ja saattoi samana päivän aikana vierailla useammassa kodissa. Myös oppilaiden sairastuessa Tiililä tai hänen vaimonsa saattoivat vierailla potilaan luona henkilökohtaisesti.

Perhe-elämää

Tiililän päiväkirjamerkintöjen mukaan perheessä vallitsi sopusointu ja puolisoiden välit olivat lämpimät. Elämä sujui harmonian vallitessa lukuun ottamatta muutamia tavallisia avioparien keskinäisiä kahinoita. Perheen suurin käskynhaltija oli rehtori Tiililä, sillä hänen päätöksensä olivat isoissa asioissa ratkaisevimpia. Hän oli päättänyt rakennuttaa perheelle kesähuvilan Pälkäneelle, eikä hänen vaimonsa kieltävä mielipide vaikuttanut asiaan mitenkään. Huvilasta koituvien kustannusten vuoksi perhe olikin taloudellisesti tiukoilla ja joutui ottamaan lainaa muun muassa Yrjö-Koskisilta sekä asumaan ahtaassa asunnossa. Suhtautuminen rahaan oli molemmilla puolisoilla säästäväinen, vaikka rehtori saattoi moittia vaimoaan tuhlaavaiseksi ja harmitella tämän syntyperästä johtuvaa tuhlailevaista rahakäyttötapaa. Uusien perheenjäsenten ilmestyessä maailmaan Tiililä sanoi viimeisen sanan heidän nimistään, vaikka rouva Tiililä olisi mieluummin ristinyt nuorimman poikansa toisella nimellä kuin Osmo.

Pitkiä kesälomia vietettiin mieluiten maalla ja Tiililöiden tapauksessa usein Kaarlon kotiseudulla Pälkäneellä. Tiililä vietti kesällä aikaa paljon kalastuksen parissa ja syksyn tullen sorsastuksen parissa. Anna puolestaan puuhaili naisellisempien virikkeiden parissa kuten lastentarhan perustamisessa. Kesäsin hyötyliikuntaa harrastava rehtori saattoi myös pyöräillä Tampereelta Pälkäneelle, ja matka kesti tavallisesti noin neljä tuntia. Kesälomaan kuuluivat myös satunnaiset vieraat kuten Kaarlon entiset koulutoverit Pälkäneeltä ja silloin tällöin erilaiset tilaisuudet, joissa kaivattiin puhujaa. Joskus saatettiin myös lähteä ulkomaille kuten kesällä 1905, jolloin Tiililät matkustivat Kööpenhaminaan ottaakseen osaa pohjoismaiseen koulukokoukseen.

Arkielämään kuuluivat myös sairaudet, jotka vaivasivat Tiililöistä molempia säännöllisin väliajoin. tavallisten influenssien ohella vaivana oli mahatauti, eli vatsakatarri, joka johtui todennäköisesti tuo ajan puutteellisista ruoansäilytystiloista. Myös rouva Tiililä kävi Tampereelle muuton alkuaikoina pitkiä aikoja Helsingissä saamassa hoitoa tuntemattomaan sairauteen. Hänen miehensä puolestaan kärsi aika ajoin migreenistä ja silloin tällöin heikotuksesta ja alakuloisuudesta.

Elämä täynnä touhua

Virkamiesten elämä oli vuosisadan vaihteen Tampereella vilkasta ja täynnä sosiaalisia kontakteja. Kylässä käytiin usein tuttavien luona, tavattiin illanvietoissa sekä päivällisillä. Saman päivän aikana saatettiin kiertää montakin eri kyläpaikkaa. Tavallisesti päivä alkoi kuuden jälkeen aamusta, jolloin Tiililä valmisteli tuntejaan, hakkasi halkoja tai kävi kävelyllä. Koulutuntien jälkeen saattoi joku piipahtaa vieraisille tai aviopari saattoi korjata oppilaiden vihkoja. Rouva Tiililä osallistui usein Tampereen naisyhdistyksen kokouksiin ja muuttui avioliiton alkuaikoina hengellisemmäksi ja kiinnostui adventismista sisarensa innoittamana. Hän myös luki raamattua ahkerasti kun vastaavasti hänen miehensä paneutui virkansa vaatimiin tehtäviin.

Tampereella oli arki- ja lauantai-iltaisin konsertteja, erilaisia iltamia, päivällisiä sekä kulttuuritapahtumia, joihin säätyläiset ottivat innokkaasti osaa. Lauantai-iltana oltiin lähes poikkeuksetta ulkona, mutta myös arki-iltoina tapahtumat saattoivat hyvin kestää myöhään keskiyöhön. Sunnuntaisin ulkoiltiin, talvella oli hiihto- ja luistelukilpailuja, joita käytiin seuraamassa esimerkiksi Naistenlahdella. Keväällä päästiin Pyynikille kävelyretkelle koko perheen voimin. Elämää rytmittivät jatkuva tekeminen, sosiaaliset suhteet sekä liikunta ulkona, sillä tekemättömyydestä seurasi huono omatunto. Työtä ja yksityiselämää ei eroteltu kuten nykyään, vaan rehtorin perhe, opettajat ja oppilaat ja heidän perheensä olivat yhtenäinen kokonaisuus, jotka harrastivat ja tapasivat toisiaan tiiviisti myös vapaa-ajallaan.

Tampereen suomalainen yhteiskoulu. Kuva: Juho Holmstén-Heiniö, Vapriikin kuva-arkisto.

Lähteet:
Kaarlo Tiililän päiväkirjat 1897-1905
Paul Tiililä: Rehtorin päiväkirjat
Tampereen suomalainen yhteiskoulu 1895-1920
Uuno Sinisalo: Tampereen suomalainen klubi. Ensimmäiset neljä vuosikymmentä 1891-1931