Tehtaasta kansakouluun

Lasten työstään saamat tulot saattoivat olla 1800-luvun tamperelaisperheen toimeentulon kannalta ratkaiseva tekijä. Näin oli erityisesti yksinhuoltajaperheissä, joissa viidennes lapsista teki ansiotöitä vielä 1900-luvun alussa. Tampere oli vuonna 1870 Väinö Voionmaan sanoin "tuhannen ja yhden tehdaslapsen surullinen satukaupunki", mutta vuosisadan vaihteeseen tultaessa lapsityöläisten määrä oli laskenut neljäänsataan. Vuonna 1879 alle 15-vuotiaiden työaika rajattiin kahdeksaan tuntiin, mutta määräystä rikottiin yleisesti. Vuoden 1889 jälkeen ei alle 12-vuotiaita enää otettu työhön lainkaan. Tuolloin oltiin jo yleisesti sitä mieltä, että lapset kuuluvat kouluun eivätkä tehtaisiin. Kaikki lasten työ ei ollut teollisuustyötä vaan tyypillisiä lasten töitä olivat esim. asioilla juokseminen ja sanomalehtien myyminen sekä tulitikkurasioiden valmistus kotona. Työläisperheen lapset menivät työhön viimeistään 15-vuotiaina.

Kun lasten työnteko väheni, mutta mahdollisuuksia koulunkäyntiin ei vielä läheskään kaikilla ollut, lapset alkoivat viettää päiviään kadulla. Olihan vanhempien työpäivä vielä yleisesti noin 11-12 tunnin mittainen. Osa näistä kadulla elävistä lapsista elätti itseään kerjäämällä ja näpistelemällä. Kadulla elämisen ongelmaa yritettiin ratkaista hyväntekeväisyysjärjestöjen perustamilla lasten työtuvilla, seimillä ja lastenkodeilla, joiden tarkoitus oli koota lapset päivän ajaksi kadulta. Rouvasväenyhdistys perusti vuonna 1881 kerjäläisyyden ehkäisemiseksi ja joutilaisuuden vähentämiseksi lasten työhuoneen, jossa oli tarkoitus antaa viidellekymmenelle 4-15-vuotiaalle lapselle ruoka työntekoa vastaan. Lapsia tulikin toista sataa. He tekivät vaatteita, nenäliinoja, sukkia, mattoja, kukkakeppejä, rapuhaaveja, kenkien korjausta, tilkkujen nyppimistä ja muita käsitöitä.

Poikia onkiretkellä 4. linjakadulla, 1890, kuvaaja Richard Thulé, Vapriikin kuva-arkisto.

Kansakoulujen edeltäjinä Tampereella toimivat tehtaiden perustamat lastenkoulut, joista ensimmäinen oli jo vuonna 1839 perustettu Finlaysonin tehtaan lastenkoulu. Myös Pellavatehtaalla ja Frenckellin tehtaalla oli omat lastenkoulunsa. Rouvasväenyhdistys perusti vuonna 1862 köyhille tytöille koulun, jossa opetettiin 3 tuntia päivässä lukuaineita ja 2 tuntia käsitöitä. Myös pojat pääsivät tähän kouluun vuodesta 1881 alkaen.Vuonna 1866 annettiin kansakouluasetus, joka velvoitti kaupungit perustamaan kansakouluja. Asetus oli kuitenkin tulkinnanvarainen, eikä sitä voitu pitää pakottavana. Tampereella oltiin vielä sitä mieltä, että vanhat koulut riittävät kansanopetuksen tarpeisiin. Monet työläisvanhemmat vastustivat aluksi kansakoulua, koska lasten työssäkäyntiä pidettiin koulutusta tärkeämpänä. Myös lehtikirjoittelussa esitettiin näkemyksiä, joiden mukaan työlle ei kohta enää löydy tekijöitä, jos kaikista kasvatetaan herroja.

Syksyllä 1872 Tampereella avattiin suomenkielinen kansakoulu poikia ja tyttöjä varten. Koulu oli jaettu kaksivuotiseen alempaan ja nelivuotiseen ylempään kouluun. Alemman koulun oppilaat olivat 7-10- vuotiaita ja ylemmän 9-vuotiaita tai vanhempia. Koulua käytiin 4-5 tuntia päivässä. Alempi kaksivuotinen koulu sijaitsi nahkuri Lindströmin talossa Kaijakkamäellä. Ensimmäiseksi alemman koulun opettajaksi valittiin työmies Ananias Lindroos. Ylempi koulu jaettiin kahtia: tytöt kävivät koulua Läntinen katu 16:ssa ja pojat Puutarhakatu 10:ssä. Yhteensä 124 oppilasta ilmoittautui kouluun avajaissyksynä. Pian koulu sai oman talon silloisen Läntisen puistokadun varrelle (Hämeenpuisto 24-26), ja vuonna 1886 rakennettiin samalle tontille uusi koulurakennus.

Kyttälän Tampereeseen liittämisen jälkeen sinne perustettiin alempi kansakoulu syksyllä 1877. Vuonna 1892 koulu siirtyi Erkkilän talon päärakennukseen. Myöhemmin Johanneksen kouluksi nimetty uusi koulurakennus valmistui vuonna 1898. Myös Koukkuniemen vaivaistalossa toimi kansakoulu. Varattomille kansakoululaisille annettiin oppikirjoja lainaksi ja vähitellen omaksi sekä myös vaateapua anniskeluyhtiön voittovaroilla. Vaivaishoitohallitus perusteli avun rahoittamista juuri anniskeluyhtiön varoilla sillä, että tiedetään juuri näiden lasten huoltajien enimmäkseen kantaneen anniskeluyhtiölle tämän voittovarat.

Erkkilän vanha koulurakennus, 26.4.1871, kuvaaja Axel Tammelander, Vapriikin kuva-arkisto.

Vuoden 1889 työväensuojeluslakiin oli otettu määräys, jonka mukaan teollisessa työssä käytetyille alaikäisille työntekijöille, jotka eivät olleet suorittaneet kansakoulun oppimäärää, oli annettava mahdollisuus saada kouluopetusta vähintään 12 tuntia viikossa. Kun ei katsottu koulunkäynnin vuoksi voitavan estää lasten ansiotyötä tehtaissa, perustettiin vuoden 1890 alussa työssä käyville lapsille kansakoululuokkia, joihin tuli lähes neljäsataa oppilasta. Koulua käytiin työn ohella vuoroviikoin joko aamu- tai iltapäivällä kello 7-10 tai 16-19. Kaupungin kansakoulujen ohjesäännössä vuodelta 1897 nimitettiin näitä kouluja "tehtaalais- eli laiminlyötyjen lasten kouluiksi".

Lukuvuonna 1899-1900 Tampereen kansakoulujen oppilasmäärä oli kasvanut alun hieman yli sadasta oppilaasta lähes kolmeen tuhanteen. Samaan aikaan tehdastyötä tekevien lasten määrä oli laskenut noin tuhannesta neljäänsataan. Monille köyhille ylivoimaiset lukukausimaksut poistettiin vuonna 1893. Alkuvuosinaan kansakoulu oli leimallisesti työväestön lasten koulu. Koulunkäynti oli usein epäsäännöllistä, ja vain harvat jaksoivat käydä koulun loppuun saakka. Oppilaiden vähävaraisuudesta kertoo sekin, että vuonna 1891 päätettiin koululaisten heikon yleiskunnon vuoksi jakaa köyhimmille oppilaille ruokalippuja, joilla sai ostaa keittoruokaa kansankeittiöistä.

Lähteet:
Lahti Pauliina, Turvattoman lapsen asialla. Suomen historian Pro gradu-tutkielma, Tampereen yliopisto 2001.
Rasila Viljo, Tampereen historia II. 1840-luvulta vuoteen 1905. Tampereen kaupunki 1984
Telemäki Matti, Tampereen kansakoulun historia 1872-1976. Tampereen kaupunki 1979.
Vaivaishoitohallituksen pöytäkirjat. Tampereen kaupunginarkisto.
Voionmaa Väinö, Tampereen kaupungin historia 3. Tampereen historia viime vuosikymmeninä (1856-1905). Tampereen kaupunki 1907-1910.