Alkoholikulttuuri

Vuonna kuusikymmentä kuus'
tuli Suomeen laki uus',
Viinaa kiellettiin keittämäst'
juomapäiviä viettämäst'.

Se tarkoitus oli keisarill'
jos viinaa ei ois juomarill',
niin leipää piisais Suomessa,
jok'ainoassa huoneessa.

-Herman Saxberg

Keisari Aleksanteri II antoi vuonna 1865 asetuksen, joka kielsi viinan kotipolton. Tämä "laki uus" astui voimaan seuraavana vuonna ja merkitsi uudenlaisen alkoholikulttuurin syntyä. Tampereella lain toteuttaminen ei aiheuttanut ongelmia, sillä viinan kotipoltto oli vähentynyt huomattavasti jo 1830-40-luvuilla. Kaupungin alueella myytävä paloviina tuotiin pääasiassa maaseudulta.

Laki ei vielä tässä vaiheessa puuttunut tislaukseen tai oluen, sahdin ja viinin myyntiin. Paloviinan käyttö kylläkin väheni lain seurauksena, mutta tislattujen juomien (konjakki, rommi, punssi, likööri, arrakki) ja oluen menekki kasvoi niiden helpon saatavuuden vuoksi. Tamperelainen erikoisuus oli "holipompeli", jolla tarkoitettiin erilaisia viinasekoituksia.

Paloviinalain tarkoitus oli ohjata ihmiset käyttämään rahansa viinan sijasta ruokaan. Erityisesti maaseudulla ongelmana oli, että ruokavilja poltettiin myyntitulojen toivossa viinaksi. Lain uskottiin myös vähentävän alkoholin käyttöä ja raitistavan kansaa, mutta todellisuudessa käyttö pikemminkin lisääntyi. Juopottelun lisääntymisestä valitettiin Tampereen Sanomissa useaan otteeseen.

Vuonna 1869 eräs työmies kirjoitti: "Ja jos tahdot maistaa meidän "kisperiä" taikka "waarinkaljaa", niin näitä saadaksesi ei sinun ollenkaan tarvitse aikaa valita, ei; sillä vaikka lähtisit sunnuntaina kirkosta keskellä saarnanaikaa, hakemaan olutta, minä vakuutan, ettei sinun tarvitse turhaan itseäsi vaivata, eikä liioin tarvitse olutpuodissa yksinäsi istua, kyllä siellä kumppania on, joiden kanssa saat lasia kolistaa."

Alkoholi nähtiin ensisijaisesti miesten ongelmana, Vapriikin kuva-arkisto.

Tampereella ei ennen lain voimaantuloa ollut erillisiä viinakauppoja. Vasta laki synnytti varsinaisen väkijuomateollisuuden ja myynti keskitettiin erillisiin kauppoihin. Myös oluttuvat ja anniskeluravintolat eli tillikat tulivat osaksi kaupunkia. Katujuopottelu kiellettiin 1871 sakon uhalla. Anniskelupaikoissa tarjottavan alkoholin määrää ei rajoitettu, mutta juoman yhteydessä oli vuoteen 1876 asti pakko ostaa ruokaa. Tämän jälkeen ruokailu ei ollut pakollista, mutta halukkaille piti tarjota syötävää.

Alkoholin valmistuksen ja myynnin rajoitukset muuttuivat useasti. Vuonna 1873 säädetty laki (astui voimaan 1876) helpotti alkoholin saatavuutta. Viinakauppojen ja anniskeluravintoloiden aukioloaikoja esimerkiksi pidennettiin. Laki antoi kaupungeille vallan luovuttaa paloviinan anniskeluoikeuden kahdeksi vuodeksi kerrallaan sopivaksi katsomalleen yhtiölle. Tällainen yhtiö perustettiin myös Tampereelle. Yhtiön tuli pyrkiä kansan raitistamiseen taloudellisen edun sijaan.

Vuonna 1886 lakia uudistettiin jälleen. Nyt kaupungeilla oli mahdollisuus kieltää alueellaan alkoholin myynti ja anniskelu kokonaan. Tampereella ei tähän ryhdytty, mutta laki täsmensi vähittäismyynti- ja anniskeluyhtiöiden toimintaa. Uusi laki koski paloviinan lisäksi myös värjättyjä juomia. Tämä rajoitti yksityisten kauppiaiden harjoittamaa alkoholikauppaa entisestään. Kun värjättyjen juomien saatavuutta rajoitettiin, viinien suosio kasvoi. Mietojen alkoholijuomien myynnin ja valmistuksen valvonta siirtyi kaupungeille 1890-luvun puolivälissä. Oluen myyntiin kaupungit saivat täyden rajoitusoikeuden vasta vuonna 1903.

Lisääntynyt alkoholinkäyttö ja väkijuomateollisuus aiheuttivat huolta Suomen kansan tulevaisuudesta. Kansalaisten terveyttä edistämään syntyivät raittiusseurat. Raittiusaate saavutti suurta kannatusta, mikä ilmenee muun muassa 1800-luvun lopun juomalakkoliikkeen saamasta suosiosta. Taistelua raittiuden puolesta käytiin yhä kiivaammin vuosisadan loppua kohti myös poliittisella tasolla. Raittiusväki pyrki vaikuttamaan kuntien ja valtiopäivien alkoholia koskeviin päätöksiin erilaisten adressien ja vetoomusten avulla. Tampereella kunnallispoliittinen taistelu alkoholia vastaan sai uutta puhtia vuosisadan lopulla, kun puoluekenttä jakautui suomenmielisten ja työväestön tukemaan "raittiuspuolueeseen" ja ruotsinkielisen yläluokan sekä kauppiaskunnan kannattamaan "viinapuolueeseen".

Lähteet:
Tampereen Sanomat 5.10.1869.
Korkki, Jari & Niemelä, Jari: Holipompelia - Siemauksia tamperelaisen alkoholikulttuurin historiasta, Tampere 1992.
Rajamaa, Timo: "Taistelu on alkanut!" - Tampere juomalakkoliikkeen keskuksena 1898-1900, Tampere 2001.
Rasila, Viljo: Tampereen historia II, Tampere 1984.
Voionmaa, Väinö: Tampereen historia III, Tampere 1932.