Suunnistussählyn säännöt

Suunnistussählyn säännöt

1. Maalin edessä puolikaaren muotoinen alue
2. Pelaaja ei saa koskettaa maalialuetta millään kehonsa osalla. Alueen yli astuminen ja hyppääminen on kuitenkin sallittu. Mailalla pelaaminen on sallittu maalialueella.
3. Hyökkääjän maalialuerikkeestä tuomitaan vapaalyönti, puolustajan rangaistuslyönti.
4. Rangaistuslyönti tuomitaan myös, jos maalintekotilanteessa tapahtuu sääntörike, jonka tarkoituksena on estää maali.
5. Rangaistuslyönti suoritetaan keskipisteestä tyhjään maaliin.
6. Jalalla saa ohjata pallon omaan mailaansa, ei kanssapelaajalle. Pallon potkaiseminen itselle useammin kuin kerran on kielletty.
7. Pelaaja ei saa nostaa mailaa lantiotason yläpuolelle.
8. Palloa ei saa pelata mailalla tai jalalla yli polvitason (ei hyppäämälläkään).
9. Pallollinen pelaaja ei saa edetä takaperin kohti vastustajaa.
10. Mailalla saa pelata vain palloa. Vastustajan mailan painaminen, sitominen ja nostaminen on kielletty. Myös vastapelaajan lyöminen tai mailan pitäminen jalkojenvälissä on kielletty.
11. Kenttäpelaajien lukumäärä on 4, joista ainakin yhden on oltava nainen.
12. Maali syntyy, kun pallo ylittää kokonaan maalilinjan. Maalilinja on merkitty kenttään.
Hyökkäävä pelaaja saa tehdä maalin vain mailalla.
13. Mikäli pallo katoaa pelialueelta, sisäänlyönnin suorittaa joukkue, joka ei pelannut palloa yli. (Lyöntipiste on noin yksi metri kentän reunasta, päädyissä kulmalyönti). Sisään- ja kulmalyönti eivät saa mennä suoraan maaliin.
14. Vapaalyönti saa mennä suoraan maaliin.
15. Hyväksytyn maalin jälkeen peliä jatketaan vastapuolen aloituslyönnillä keskipisteestä. Aloituslyönti ei saa mennä suoraan maaliin.
16. Peliaika 2 x 6 minuuttia, joka ei ole tehokasta.
17. Tuomari on aina oikeassa.

Puhallettavat rikkeet

– Vastustajan mailan nostaminen tai painaminen
– Korkealla mailalla pelaaminen
– Hyppääminen palloa pelattaessa.
– Tahallinen kädellä tai päällä pelaaminen
– Tahallinen vastustajan mailan lyöminen
– Maalla pelaaminen (molemmat polvet, tai toinen käsi lattiassa)
– Vastustajan taklaaminen, kiinnipitäminen, työntäminen ja estäminen
– Pallon potkaiseminen kanssapelaajalle.
– Rikkinäisellä mailalla pelaaminen
– Liian monta pelaajaa kentällä
– Mailan heittäminen
– Väärä etäisyys (puolustaja alle 2m päässä pallosta vapaalyöntitilanteessa)
– Vaarallinen pelitapa
– Törkeistä rikkeistä ja jatkuvasta väärästä pelitavasta tuomitaan 2 minuutin jäähy. 

Jos turnauksessa pelataan jatkosarja, pisteissä huomioidaan vain jatkosarjassa saadut pisteet.

Turnauksissa joukkueiden keskinäisen paremmuuden määrää saavutetut pisteet (2 voitosta, 1 tasapelistä).
Tasapisteissä joukkueiden paremmuuden määräävät järjestyksessä:

1. keskinäisissä otteluissa saavutetut pisteet,
2. keskinäisten otteluiden maaliero,
3. keskinäisissä otteluissa tehdyt maalit,
4. koko sarjan maaliero,
5. koko sarjassa tehdyt maalit,
6. arpa.

MUISTA FAIR PLAY!

O’ManseKortteli

O'ManseKortteli

Talvinen iltarastisarja koostuu maanantaisin juostavista yösuunnistusharjoituksista. Talvisista olosuhteista johtuen maastoina on käytössä polkurikkaita ulkoilualueita ja korttelimaisemaa. Kahdeksanosainen sarja toteutetaan Tampereen alueen seurojen Kangasala SK:n, Tampereen Pyrinnön ja KOO-VEEn sekä TTY:n suunnistuskerho KeparDIn yhteistyönä.

O'ManseKorttelin sivut

15-v juhlagaala

KeparDIn 15-v Juhlagaala

KeparDI päättää 15 -vuotisjuhlakiertueensa juhlagaalaan. Juhlat järjestetään iltatilaisuutena lauantaina 11.12.2004 klo 18 Tampereen teknillisen yliopiston Tietotalon aulassa (Ravintola Zip).

Juhlatilaisuuteen ovat tervetulleita niin nykyiset kuin entiset kepardit seuralaisineen.

Ilmoittautuminen: osoitteeseen antti.ryynanen[at]tut.fi maanantaihin 6.12. mennessä. Ilmoittautumisen yhteydessä on hyvä ilmoittaa seuralaisen nimi (jos jo tiedossa…) sekä mahdolliset ruoka-aineallergiat.

Illalliskortti: Illalliskortti maksaa 20 euroa. Se sisältää jouluisen seisovan pöydän, ruokajuomat sekä talon boolia isolla kauhalla. Lisäksi jokainen osallistuja saa juuri juhliin valmistuvan KeparDIn laulukirjan, Humpparaamatun. Juhlissa on myös myytävänä omakustannehintaan olutta ja siideriä. Koska rahaa ei saa juhlissa käyttää vaihtovälineenä, käytetään juomalipukkeita. Lipukkeita voi tilata ennakkoon samalla kun maksaa osallistumismaksun. Olut maksaa 1 euron ja siideri 1,5 euroa. Vanha, töissäkäyvä kepardikörmy varaa lipukkeita kavereillekin jaeltavaksi…

Maksuohjeet: KeparDIn tilille 573165-420239 (OP Tampere, Hervanta) 8.12. mennessä. Merkitse selitteeseen kenen illalliskortin maksat sekä tieto, kuinka monta ja mitä juomalipuketta maksat etukäteen.

Pukukoodi: Smokki tai tumma puku. Naisilla iltapuku. Pukeutumisohjeita: http://www.tut.fi/ttyy/index.cfm?MainSel=3664&Sel=4420&Show=4018&NoSel=1&Siteid=75

Jatkot: Varsinaisen juhlan jälkeen ilta jatkuu Hervannan keskustassa ravintola Kantri Starissa (ent. Sirkus, ent. Cupola). Epäviralliset jatkot ovat KeparDIn kerhohuoneella Sähkötalon kellarissa.

 

Ilmoittautuneet, tilanne 6.12. Tarkista oma ilmoittautumisesi.

Antti Ryynänen
Henna Tasanen
Mikko Sipilä
Mari Katajisto
Juha Tikkanen
Birgit Tikkanen
Karri Mustonen
Hanna Mustonen
Miika Pietilä
Ilpo Märkjärvi
Katja Iivonen
Jarno Paavola
Marjo Pienimäki
Petteri Laitinen
Teemu Väre
Pia-Maria Sillanpää
Jari Sillman
Valle Teho
Katri Kuusisto
Kristian Leppänen
Janne Asukas
Heikki Istolahti
Ville Kauppi
Timo Mikkola
Kari Jussila
Tiina Jussila
Jonna Asukas
Jarkko Laine
Maria Pietilä
Heikki Malmlund
Satu Malmlund
Mikko Happonen
Henna Tiirikainen
Jani Nissinen
Liisa Kärkkäinen
Tuomas Asikainen
Olli Väätäinen
Heini Mäyränen
Tuomas Pussila
Hanna Littow
Antti Kaivosaari
Hanna Laitinen
Olli Koivumäki
Mikko Laurikkala
Tuomas Kivelä
Henri Jääskeläinen
Tanja Väänänen
Matti Sipilä
Sini Holma
Tiina Uotila
Juha Tommila
Joni Lammi
Elina Lahdensuo
Petri Tonteri
Hanna Tonteri
Heikki Laine
Mari Kauppi
Piia Gustafsson
Markus Vaara
Maria Taanila
Tero Kopra
Jussi Uusitalo
Sami Sillman
Janne Konttila
Jussi Hannukainen
Saana-Maria Aho
Mika Nurmo
Hanna Hovila
Riku Rintanen
Sirra Toivonen
Mikko Toivonen
Kalle Ryynänen
Yhteensä: 72

Lisätietoja antaa Antti Ryynänen, antti.ryynanen[at]tut.fi, 040-7210837

Tervetuloa!

PS. WANTED! KeparDI -lauma on hajonnut pitkin poikin maailmaa. Auta keräämään juhliin mahdollisimman suuri määrä entisiä kähmyjä. Anna sanan kiertää! Kiitos!

PS 2. 15 -juhlaan valmistuu KeparDIn oma laulukirja. Laulukirjaan myydään rajoitettu määrä mainostilaa. Tuotoilla tuetaan KeparDIn toimintaa. Työskenteletkö mahdollisesti yrityksessä, joka on halukas tukemaan vireää opiskelijasuunnistustoimintaa? Ota yhteyttä: antti.ryynanen[at]tut.fi

KeparDIn 15-v juhlakiertue

KeparDIn 15- v Juhlakiertue

15.11.1989 pidettiin TTY:n suunnistuskerho KeparDIn perustamiskokous. Vuonna 1999 KeparDIn 10-vuotista taivalta juhlistettiin 10-vuotisgaalalla. Vuonna 2004 vireä kerho täyttää jälleen tasavuosia. 15-juhlavuoden kunniaksi ja vahvojen (muuta useimmin alle 5,5 alc-%)perinteiden innoittamana KeparDI ylpeänä esittää:
KeparDIn 15 -v Juhlakiertue – Teinit tanassa!

 

Lumi-Toukola
Maaliskuu 2004

 

Hiihtoleiri
Helmikuu 2004

Syysleiri
Syyskuu 2004

15 -v Juhlagaala
Joulukuu 2004

KeparDI 1989-2004

Opiskelijoiden PM-kisat
Marraskuu 2004

Smålandskavlen
Lokakuu 2004

Tulokset


Tampereen korkeakoulujen mestaruuskilpailut 6.10.2005

H21 : 5,5 km

 (Lähti: 33, Keskeytti: 1, Hylätty: 0)

1. Ville Uitto KeparDI 36.25
2. Jari Sillman KeparDI 36.42 +17
3. Jarkko Laine KeparDI 36.44 +18
4. Juha Tommila KeparDI 36.51 +26
5. Lasse Kautto KeparDI 36.58 +33
6. Heikki Istolahti KeparDI 37.47 +1.22
7. Jussi Uusitalo KeparDI 37.50 +1.24
8. Timo Mikkola KeparDI 38.08 +1.43
9. Matti Huttunen Lääkis 38.25 +2.00
10. Olli Väätäinen KeparDI 38.55 +2.30
11. Antti Kaivosaari KeparDI 39.43 +3.18
12. Henri Jääskeläinen KeparDI 40.28 +4.03
13. Arto Fränti KeparDI 41.12 +4.47
14. Tuomas Fjällström KeparDI 41.48 +5.22
15. Pasi Sillanpää KeparDI 43.09 +6.44
16. Esa Jämsen Lääkis 43.40 +7.15
17. Henri Taanila TaY 43.50 +7.25
18. Jaakko Istolahti KeparDI 44.27 +8.02
19. Lauri Sorsa KeparDI 44.33 +8.08
20. Tuomo Kivelä KeparDI 44.35 +8.10
21. Jukka Hemminki Lääkis 44.44 +8.19
22. Raphael Stefanini KeparDI 45.17 +8.52
23. Topi Anjala KeparDI 45.20 +8.54
24. Kari) (Jussila 47.09 +10.44
25. Jani Nissinen KeparDI 49.10 +12.45
26. Tuomas Asikainen KeparDI 49.29 +13.04
27. Antti Hemminki TaY 49.32 +13.06
28. Toni Venäläinen TaY 49.54 +13.29
29. Ville Kauppi KeparDI 52.10 +15.45
30. Mikael Kauppi TTY 52.24 +15.59
31. Jouni Hynynen ReSuPekat/ 1.05.46 +29.21
32. Petteri Kuusisto ReSuPekat/ 1.31.48 +55.23
Mikko Kultanen ReSuPekat/ Kesk.
Saku Asikainen KeparDI --
Vesa Hytönen KeparDI --
Martti Hyvönen KeparDI --
Jussi-Pekka Kauppi (TeekSu) --
Tero Viljanen TaY --

D21 : 4 km

 (Lähti: 12, Keskeytti: 0, Hylätty: 1)

1. Sirkka-Liisa Huusari TaY 29.46
2. Riina Kauppi Lääkis 31.55 +2.08
3. Jenni Mettälä KeparDI 32.42 +2.55
4. Ulrika Uotila KeparDI 33.57 +4.11
5. Hanna-Mari Mäkelä TaY 35.07 +5.21
6. Jenni Järvinen KeparDI 38.00 +8.14
7. Piia Gustafsson KeparDI 46.27 +16.41
8. Piia Nieminen TaY 47.19 +17.33
9. Heini Rantoja TaY 51.07 +21.21
10. Jaana Rantakari KeparDI 58.23 +28.37
11. Saija Jokinen ReSuPekat/ 58.58 +29.12
Katariina Kulmala KeparDI Hyl.
Hanna Hovila TTY/H --

H35

 (Lähti: 2, Keskeytti: 0, Hylätty: 1)

1. Pekka Hanhimäki TAMK/H 48.31
Mauri Laasonen TTY/H Hyl.

D35

 (Lähti: 1, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)

1. Kirsi Laasonen TaY 48.48

H50

 (Lähti: 1, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)

1. Pekka Pietilä TTY/H 31.53
Tapio Katko TTY/H --

D50

 (Lähti: 1, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)

1. Irja Satri TaY/H 47.49

O’ManseCup

O'ManseCup

O'ManseCup on harjoituskilpailusarja Tampereen alueen suunnistajille. Talvinen suunnistussarja koostuu joka toinen viikko juostavista yösuunnistusharjoituksista, joihin startataan yhteislähdöllä. Usein lumisista olosuhteista johtuen osakisamaastoina on käytössä polkurikkaita ulkoilualueita ja korttelimaisemaa. Sarja toteutetaan Tampereen alueen seurojen Kangasala SK:n, Tampereen Pyrinnön ja KooVeen sekä TTY:n suunnistuskerho KeparDIn yhteistyönä.

O'ManseCupin sivut

KeparDI