Okinawa Goju-Ryu Karate-DoTampere, Finland

KARATEN HISTORIAA


Karate on Japaniin kuuluvilla Ryukyu-saarilla kehittynyt taistelutaito. Karaten juuret ovat legendan mukaan 500-luvulla Intiasta Kiinaan saapuneen buddhalaismunkki Boddhidharman kiinalaisille munkeille opettamissa harjoituksissa, joilla pyrittiin nostamaan munkkien fyysistä kuntoa uskonnollisia harjoituksia varten. Boddhidharman Shaolin-temppelissä opettamat harjoitukset ovat muodostaneet pohjan kiinalaisten taistelutaitojen synnylle. Legendan todenperäisyydestä ei ole varmuutta, mutta Kiinassa aseettomia ja aseellisia taistelulajeja on todistettavasti harjoiteltu jo 200-luvulla. Kiinalaiset taistelutaidot ovatkin vaikuttaneet suuresti myös karaten kehitykseen.

Ryukyu-saaret sijaitsevat Japanin eteläpuolella, Japanin ja Taiwanin puolivälissä. Saarista suurin on Okinawa. 1300-luvulta alkaen Okinawa oli käynyt kauppaa Etelä-Kiinan satamakaupunkien kanssa, ja okinawalaisten ja kiinalaisten merimiesten ja kauppiaiden kautta kiinalaiset vaikutteet, mm. kamppailutaidot, levisivät Okinawalle.

Ennen 1300-lukua Okinawa oli jakautunut kolmeen kuningaskuntaan, joita kuninkaat ja sotaherrat johtivat. 1300-luvulla kuningas Sho Shin yhdisti Okinawan yhdeksi kuningaskunnaksi. Hän keräsi valtakuntansa aseet linnaansa Shurin kaupungissa ja kielsi aseiden kannon ja valmistuksen pienentääkseen sotaherrojen kapinan mahdollisuutta. Sho Shinin määräyksen takia taistelutaitoja jouduttiin hovin ulkopuolella harjoittelemaan salassa. Ensimmäinen kirjallinen maininta okinawalaisista taistelutaidoista on peräisin vuodelta 1372.

Ennen vuotta 1879 karatea oli harjoitellut lähinnä vain yhteiskunnan yläluokka, ja taistelutaidot olivat kulkeneet lähinnä isältä pojalle. 1800-luvun loppupuolella poliittisen tilanteen muuttuessa mielenkiinto okinawalaista kulttuuria kohtaan kasvoi ja taistelutaitojen harjoittelu muuttui julkisemmaksi. Japanin kruununprissin vieraillessa 1921 Okinawalla hänelle esiteltiin myös sikäläisiä kamppailutaitoja. Näytöksestä kiinnostuneena hän halusi kutsua jonkun okinawalaisen karateopettajan vierailulle Japaniin. Tehtävään valittiin Funakoshi Gichin, joka vuonna 1922 esitteli karaten Japanissa. Tästä näytöksestä alkoi karaten leviäminen Japaniin ja muualle maailmaan.

Okinawalla taistelutaidot oli tunnettu nimellä tode, ti, tai okinawa-te. Kiinalaisen vaikutuksen takia taitoja alettiin kutsua karateksi, kiinalaiseksi kädeksi. Funakoshi muutti karate-sanan kirjoitusmerkit tarkoittamaan tyhjää kättä, koska halusi painottaa karaten filosofista puolta. Hän muutti karate-jutsun, tyhjän käden taidon, karate-do:ksi eli karaten tieksi. Karate-don päämääränä ei ole pelkkä tekninen taito vaan myös harrastajan henkinen kasvu ja kehitys.

Alunperin karaten harjoittelumuotona oli hyvin pitkälle kata eli tekniikkaharjoitus ilman vastustajaa. 1920-luvulla, karaten levitessä Japaniin, karatelle piti luoda harjoittelujärjestelmä, joka olisi Dai Nippon Butoku Kain hyväksymä. Tällöin Funakoshi ja muut okinawalaiset karateopettajat loivat karatelle muodolliset pariharjoitukset. Harjoittelumenetelmää muutettiin myös siten, että opettaja saattoi opettaa useampaakin oppilasta yhtä aikaa vain muutaman sijasta. Vyöjärjestelmä lainattiin judosta, kuten myös harjoitteluasu eli gi. Samoihin aikoihin alkoi myös karatetyylisuuntien (ryu) nimeäminen.

GOJU-RYU TYYLISUUNNAN HISTORIAA


Okinawa-te (esi-karate) voidaan jakaa Shuri-te, Tomari-te ja Naha-te -tyyleihin. Kaupungit, joiden mukaan tyylit saivat nimensä sijaitsivat hyvin lähekkäin toisiaan ja siksi tyylien erot johtuivatkin opettajien henkilökohtaisista painotuksista. Naha-te on aseettoman kamppailun muoto, joka on lainannut paljon ominaisuuksia kiinalaisesta kung fu:sta. Uskollisena lähteelleen, taito oli puolustusvoittoinen ja se käytti chan-fan pehmeitä torjuntoja, hengitystekniikoita, heittoja ja painia. Naha-te tyyliä opetti Kanryo Higaonna. Shuri-te oli lähellä Okinawan perinteistä (kovaa ja suoraviivaista) aseetonta taitoa. Shuri-te -tyyliä edusti Sokon Matsumura. Tomari-te -tyylissä on vaikutteita sekä Shuri-te:sta että Naha-te:sta. Tomari-ten mestareita olivat Kosaku Matsumora ja hänen oppilaansa Kokan Oyadomari.

Goju-ryu on kehittynyt Naha-te -tyylistä, joka sisältää sekä kiinalaisia että okinawalaisia vaikutteita. Naha-ten perustaja oli Higaonna Kanryo. Hän aloitti kamppailutaitojen harjoittelun jo nuorena ja matkusti 1874 22-vuotiaana Fukieniin Etelä-Kiinaan syventämään osaamistaan. Vietettyään vuoden Fuchoin okinawalaisessa kauppiassiirtokunnassa hän pääsi kiinalaisen kempon opettajan, Ryu Ryukon, oppilaaksi. Higaonna vietti Kiinassa noin 15 vuotta auttaen Ryu Ryukoa tämän ammatissa ja opiskellen tämän johdolla kiinalaisia aseettomia ja aseellisia taistelutaitoja. Palattuaan Okinawalle Higaonna elätti itsensä kauppiaana ja ryhtyi opettamaan oppimiaan taistelutaitoja.

Miyagi Chojun syntyi vuonna 1888 varakkaaseen perheeseen Nahan kaupungissa. Hän aloitti taistelutaitojen harjoittelun 5-vuotiaana, ja 14-vuotiaana hänet hyväksyttiin Higaonna-sensein oppilaaksi. Harjoittelu oli erittäin kovaa ja siksi useimmat lopettivat lyhyen ajan kuluttua. Miyagi ja muutamat muut pysyivät Higaonnan oppilaina tämän kuolemaan saakka vuoteen 1916. Higaonnan kuoltua Miyagi lähti Kiinaan, mutta sodan takia kempon opettajia oli vaikea löytää, joten hän palasi takaisin Okinawalle. Vuonna 1933 Miyagi antoi tyylilleen nimen Goju-ryu, "kova-pehmeä" -tyyli, kiinalaisen kempon periaatteiden mukaisesti. Vuonna 1936 Miyagi lähti uudelleen Kiinaan ja opiskeli kiinalaisten kempon opettajien johdolla. Palattuaan Okinawalle hän opetti Goju-ryuta kuolemaansa saakka. Miyagi-sensei kuoli vuonna 1953.

Miyagin kuoltua hänen kokeneimmat oppilaansa jatkoivat Goju-ryun opettamista Okinawalla omilla dojoillaan. Tunnetuimpia heistä ovat Miyazato Ei'ichi, Yagi Meitoku, Higa Seko ja Seikichi Toguchi. Japanissa Miyagin oppilas Yamaguchi Gogen kehitti Goju-ryusta Goju-kai -karaten. Higaonnan oppilas ja Miyagi-sensein harjoittelutoveri Mabuni Kenwa yhdisti Naha-ten ja Shuri-ten piirteitä Shito-ryu -karateksi. Myös Kyokushinkai-tyyli on saanut vaikutteita Goju-ryusta. Goju-ryuhun Suomessa on vaikuttanut merkittävästi sensei Ei'ichi Miyazaton oppilas, sensei Hiromi Suzuki, joka asuu Tukholmassa. Suomessa Goju-ryu -tyylin karateseuroja on Nokialla, Tammelassa ja Tampereella.

LISÄTIETOA


Bishop, Mark, "Okinawan Karate: Teachers, Styles and Secret Techniques", 176 s., Tuttle publishing 1999.
Higaonna, Morio, "The History of Karate: Goju-Ryu", 226 s., Dragon books 1995.
McCarthy, Patrick, "Bubishi: classical manual of combat", 255 s., Tuttle publishing 2008.
Opdam, Lex, "Karate Goju Ryu Meibukan", 311 s., Empire books 2007.
Toguchi, Seikichi, "Okinawan Goju Ryu: Fundamentals of Shorei-Kan Karate", 191 s., Ohara publications 1976.
Toguchi, Seikichi, "Okinawan Goju Ryu II: Advanced Techniques of Shorei-Kan Karate", 173 s., Ohara publications 2001.
Österman, Jarmo, "Maailman kamppailutaidot", 290 s., Karisto 1999.