Etusivulle

Suunnista
Suunnista

Artikkelit
Artikkelit

Kommentoi
Kommentoi


Senaatin julistus

Suomen Senaatti on, Talousosaston Kanslian esittelyssä, antanut seuraavan julistuksen Suomen kansalle ja kaikille viranomaisille.

Hetkenä, jolloin Suomi pitkän, vaikean taistelun jälkeen on täysin riippumattomana valtakuntana ja ulkovaltojen tunnustamana astunut vapaitten valtioitten joukkoon, on Suomen vasta saavutettu itsenäisyys laajan valtiopetosyrityksen kautta joutunut mitä uhkaavimman vaaran alaiseksi.

Jo kauan salaa toimineet anarkistiset ainekset ovat järjettömässä rikoksellisuudessa katsoneet ajankohdan sopivaksi ase kädessä nousta laillista yhteiskuntajärjestystä ja korkeinta valtaa pitävää kansan eduskuntaa vastaan.

Helsingissä on sosialidemokratisen puolueen johto anarkististen punakaartilaisjärjestöjen avulla ryhtynyt mitä rikollisimpiin toimiin. Aseellisella väkivallalla on Suomen Eduskunta ja sen asettama hallitus estetty toimimasta. Väkivaltaista vallankaappausta yritetään. Kansakunnan itsemääräämisoikeus uhataan hävittää. Tämä teko suoritetaan maahamme sijoitetun venäläisen sotaväen avulla. Huolimatta yhä uudistetuista lupauksistaan lähteä maastamme ja olla sekaantumatta Suomen asioihin, on tämä kuriton sotaväki päinvastoin ryhtynyt Suomen itsenäisyyttä syvästi loukkaaviin rikollisiin tekoihin.

Kansamme elämää uhataan. Tulevaisuutemme kansakuntana on vaarassa.

Suomen Senaatin päätöksen mukaisesti ovat allekirjoittaneet Senaatin jäsenet asettuneet Vaasan kaupunkiin ylläpitämään hallitusvaltaa. Ryhtyessämme nyt vaikeaa tehtäväämme suorittamaan, kehoitamme täten kaikkia maan virkamiehiä, viranomaisia ja kansalaisia alistumaan niihin määräyksiin; joita tänne nyt asettunut Senaatti maan ainoana laillisena Eduskunnan valitsemana ja valtuuttamana sekä sille vastuunalaisena Suomen hallituksena antaa.

Suomen kaikkien puolustusvoimien Korkeimman ylipäällikkyyden on Senaatti, vielä Helsingissä ollessaan, uskonut Kenraali Gustaf Mannerheim'ille. Hänen käskyjään ja määräyksiään on kaikkien virkamiesten ja kansalaisten ehdottomasti ja viipymättä noudatettava, niin kauvan kuin sotilaallista toimintaa jatkuu.

Kansalliset suojeluskunnat, jotka muutaman päivän kuluessa ovat jalon isänmaallisen hengen elähyttäminä puhdistaneet suuren osan maata venäläisestä sotaväestä, tarkoittavat kansamme vapauden lopullista saavuttamista, kotien rauhan turvaamista sekä laillisen järjestyksen ja Eduskunnan oikeuksien entiselleen palauttamista.

Käskemme täten kaikkia viranomaisia tukemaan ja auttamaan näitä järjestöjä ja kehoitamme kaikkia isänmaataan ja sen vapautta rakastavia kansalaisia tekemään kaiken voitavansa suojeluskuntien, tämän vapaaehtoisen kansallisen puolustuslaitoksen työn helpottamiseksi.

Kaikki asestetut järjestöt, jotka eivät empimättä alistu Ylipäällikön käskyihin, kielletään. Jokainen yritys asein vastustaa järjestyksen palauttamista varten hallituksen alaisina toimivia suojeluskuntia ja puolustuslaitokseen kuuluvia henkilöitä, katsotaan maanpetokseksi ja kukistetaan maanpuolustuslaitosta vastaan sota-aikana tehtynä rikoksena.

Samalla kun Hallitus täten kutsuu kaikkia Suomen kansalaisia jaloon, uhrautuvaan taisteluun maamme ja kansamme vapauden puolesta, vakuutetaan jokaiselle lain kuuliaiselle kansalaiselle säätyyn tai puolueeseen katsomatta täysi lain turva.

Vaasassa 1 päivänä helmikuuta 1918

Suomen Senaatti:

Heikki Renvall. Juhani Arajärvi
Alexander Frey. E.Y. Pehkonen.
H.J.Boström.


Lähde

Senaatin julistus 1.2.1918, Asetuskokoelma 1918/12



Kirjallisuusluettelo

Etusivulle