Noituus - Musta koira haukkuu

MUSTA KOIRA HAUKKUU - KUN NOITAVAIMOJA POLTETTIIN VAASASSA

Elokuun 7. päivänä 1658 Vaasan raastuvanoikeudessa luettiin kuninkaallisen Turun Hovioikeuden tuomio, jonka mukaan Marketta Ristontytär Punasuomalainen ja Marketta Pietarintytär Parkoinen tuli syntiensä tähden asianmukaisen synninpäästön saatuaan mestata. Sen jälkeen heidän ruumiinsa tuli polttaa ja tuhka haudata häpeällisesti pyhän maan ulkopuolelle.

Hetkeä myöhemmin sama tuomio luettiin julki Korsholman vankilassa Vaasassa tuomiotaan odottaville naisille. Syytetyt saivat pitkän odotuksen jälkeen vihdoinkin kuulla, mitä korkea esivalta oli aikonut heidän varalleen. Tuomitut vietiin Vaasan kaupungin ulkopuolelle sitä varten varatulle paikalle, jossa korvapuoli kaulankatkaisija teki työnsä. Mestaaja veloitti normaalin palkkionsa lisäksi 14 äyriä matkakustannusten korvauksia. Sen lisäksi hän sai kaksi taalaria "luontonsa karkaisemiseen".

Seuraavana vuonna Vaasan Höstvedeltä kotoisin oleva Heikki Heikinpoika vaati Vaasan kaupungilta korvausta "siitä ladosta, jonka hän oli antanut noitaakkojen polttamista varten". Koska roviotarpeiksi luovutettu lato oli ollut vanha ja huonokuntoinen, kaupunginisät eivät tahtoneet maksaa luovuttajan pyytämää hintaa. Talonpoika joutui tyytymään kohtuulliseksi harkittuun kolmen kuparitaalarin korvaukseen.

Eräs episodi oli päättynyt mutta millainen?

MUSTA KOIRA HAUKKUU

Marketta Ristontytär Punasuomalainen asui Vaasassa, jonne hän oli muuttanut Ruoveden Kukonpohjan kylästä. Köyhyys oli ajanut hänet etsimään kaupungista leveämpää leipää yhdessä hänen "Rödfinneksi" eli punasuomalaiseksi kutsutun miehensä Simo Antinpojan kanssa. Simo ansaitsi elantoaan paimenena ja harjoitti sen ohessa laitonta tupakkakauppaa. Marketta kierteli kerjäämässä Vaasassa ja sen lähipitäjissä.

Kun elämä oli tiukkaa eikä kerjuu läheskään aina tuottanut toivottua tulosta, Marketta Ristontytär alkoi tehostaa pyyntöjään uskottelemalla omaavansa maagisia kykyjä: hän esiintyi noitana.

Kerjuutilanne päättyi kehnoina aikoina helposti sanaharkkaan. Marketta ei voinut ryhtyä ryöstämään, mutta hän saattoi aina puhua suulla suuremmalla. Itsepintainen ja uhkailevakin kerjäläinen alkoi vähitellen muodostua maanvaivaksi, josta muut halusivat hankkiutua eroon. Niinpä pitäjäläiset valittivat papille.

Vaasan ja Mustasaaren kappalaisen virkaa toimitti noihin aikoihin Jaakko Sigfridinpoika Vassenius. Hän oli tunnettua pappissukua ja jumaalaapelkääväinen mies. Hänen isänsä Sigfrid Olavinpoika oli hoitanut Vaasan kappalaisen virkaa vuosina 1624-45. Perhe oli ajan mittapuun mukaan hyvin menestynyt. Yksi Vasseniuksen sisarista oli naimisissa "varapormestari" ja laivanvarustaja Matti Olavinpojan kanssa, toinen oli nainut raatimies Hannu Tuurenpojan ja kolmas oli kaupungin vahtimestarina toimineen porvari Mikko Jaakonpoika Rabben emäntänä.

Vassenius sai kuulla jatkuvia valituksia siitä, kuinka Marketta Ristontytär Punasuomalainen loitsi, taikoi ja käyttäytyi muutenkin pahennusta herättävällä tavalla. Vanhemmat papit eivät mokomasta välittäneet, mutta innokkaan nuoren kappalaisen sielu ei mokomaa julkisyntiä sulattanut. Lopulta Vassenius ryhtyi toimiin ja haastoi naisen kirkonkäräjille vastaamaan tekosistaan. Kirkonkäräjillä ei paljoa viisastuttu. Noitanaisen asia siirtyikin kirkonkäräjiltä maallisen oikeuden käsiteltäväksi. Helmikuussa 1656 se tuli esille Mustasaaren kihlakunnanoikeudessa, mutta nyt juttu odottamatta päättyi kappalaisen kunnialle käyvällä tavalla. Lautakunta totesi Marketta Ristontyttären tosin kiertävän kerjuulla ja siten vaivaavan vaimoja, mutta loitsintaan lautamiehet eivät uskoneet. Taistelussa noitaa vastaan syytteen alulle pannut kappalainen oli hävinnyt ensimmäisen erän. Hän ei silti aikonut alistua.

"Talonpoikien jatkuvien pyyntöjen vuoksi" Vassenius haastoi Marketta Punasuomalaisen rovastinkäräjille. Sen lisäksi hän ryhtyi tarmokkaasti saarnaamaan noituutta vastaan uhoten saarnastuolista ankaraa rangaistusta kaikille niille, jotka taikuuden syntiin vajosivat. Loppiaissaarnassaan tammikuun 6. päivänä 1657 Vassenius julisti hyvää sanomaa ja vaati samalla maistraatilta ankaria toimenpiteitä julkinoituuden juurimiseksi.

Saarna kävi raatimiesten kunnialle - antoihan Vassenius ymmärtää, että raati ei ollut tehtäviensä tasalla. Kun Vassenius ei puheessaan yksilöinyt maistraatin laiminlyöntejä, loukkaantuneet raatimiehet saivat aiheen vaatia pappia vastaamaan sanoistaan.

Maistraatti tiedusteli Vasseniukselta, ketä tämä mahtaa tarkoittaa puhuessaan noidista. Vassenius joutui vaikeaan asemaan, sillä hänen oli vaikea perua koko seurakunnan edessä julistamiaan väitteitä. Toisaalta noidan nimeäminen saattoi hänet siihen vaaraan, että hän joutuisi syyttäjän asemaan käräjillä. Lopulta kappalainen joutui nimeämään saarnassa tarkoitetuksi noidaksi Marketta Ristontytär Punasuomalaisen. Saarnattu sanoma kiiri myös Marketta Punasuomalaisen korviin, eikä noitavaimo ollut malttanut pitää suutaan supussa. Marketan ainoa ase oli noidanmaine, ja sitä hän käytti nytkin: "Se musta koira haukkuu aina saarnastuolistaan, mutta kerran hän on sieltä putoava", kuten Kälviän kirkkoherran poika, koulumestari Kaarle Pietarinpoika Prochman, todisti myöhemmin raastuvanoikeudessa.

Eräässä Vaasan kapakassa noita löi nyrkkiä pöytään ja ilmoitti, että kappalainen "ei kantaisi kaapuaan" talven yli. Käräjäkutsun kuljettaneelle haastemies Hannu Matinpojalle Punasuomalainen uhosi, että vaikka Vassenius toki mielellään toimittaisi hänet roviolle, paholainen oli ottava kappalaisen sitä ennen. Noitanainen käyttäytyi hyvin itsevarmasti. Muuta mahdollisuuttahan hänellä ei itse asiassa ollut.

Punasuomalaisen ja Vasseniuksen välit olivat hankalassa pisteessä. Punasuomalaista uhkasi rangaistus noituudesta. Apupappia puolestaan ahdisti pelko rangaistuksesta, joka seuraisi, jos hänen ilmiantonsa todettaisiin oikeudessa perättömäksi. Laki sääti noidan nimityksen paiskaamisesta ankaran 40 markan sakon, josta saattoi saada lievennystä vain, mikäli peruutti puheensa viimeistään käräjillä. Ja Vasseniuksestahan ei ollut sanansa syöjäksi.

Pappi ja kerjäläinen olivat ajatuneet osallisiksi oikeusriitaan, joka ei voinut päättyä molempien osalta suotuisasti.

JOUDUNKO NOITAVAIMON VUOKSI OIKEUTEEN

Vassenius sai haasteen alkavaan oikeudenkäyntiin ollessaan vierailemassa appiukkonsa Pietari Siulinpojan luona. Yllättynyt ja onneton apupappi huokaisi apelleen: "Jumala minua armahtakoon. Joudunko noitavaimon vuoksi oikeuteen?" Nyt vasta Vasseniukselle valkeni se, mihin hän oli itsensä saattanut. Vauras ja vaikutusvaltainen Siulinpoika lohdutti surevaa vävyään ja lupasi tälle kaiken tukensa, mikä ei ollutkaan aivan vähän. Vasseniuksen appi Pietari Siulinpoika oli mahtava mies ja tunnettu paitsi Vaasassa myös sen ulkopuolella. Siulinpoika oli entinen valtiopäivämies, laivanvarustaja, tervanviejä ja suurkauppias, joka oli toiminut Vaasan pormestarina viime vuosiin saakka. Vaasan kolmanneksi suurin veronmaksaja oli varmistanut sukunsa menestyksen naittamalla viisi tytärtään konsernin etua vahvistavalla tavalla. Tyttäristä yhden sai skotlantilaissyntyinen kauppias-tullinhoitaja Thomas Watson, toisen ruotsalaissyntyinen kruununvouti Hannu Juhonpoika Lönn ja kolmannen saksalaissyntyinen suurkauppiaan edustaja Jaakko Jemse.

Vasseniuksen vaimon lisäksi vielä yksi Siulinpojan tyttäristä vietti yönsä papillisessa vuoteessa. Viides tytär oli naitettu Vaasan toiselle kappalaiselle, saksalaissyntyiselle Pietari Jessenhausille, joka sattui samalla olemaan Etelä-Pohjanmaan rikkaimman miehen veljenpoika. Siulinpoika ei ollut ensimmäistä kertaa noitaa kyydissä. Hänen sukuaan oli kohdannut ensimmäinen noitatyö jo vuonna 1647. Tuolloin Paavali Krögerin renki oli kertonut useille kaupunkilaisille nähneensä lampaan selässä istuvan naisen lentävän pääsiäisaamuna pitkin Vaasaa. Lampaan ja naisen muodostama lentävä seurue oli laskeutunut lentonsa päätteeksi vankilan eteen. Nainen oli yllättäen hävinnyt ennen kuin renki ehti tunnistaa hänet, mutta lammas onnistuttiin tunnistamaan. Sen omisti Pietari Siulinpojan vävy Thomas Watson. Asiaa tutkittiin myös raastuvanoikeudessa, mutta siihen ei löytynyt sen enempää selvitystä.

Vassenius kiitti mahtimiestä avuntarjouksesta oikeudenkäyntiin, mutta vakuutti selviävänsä omin voimin. Hengenmies tiesi kuitenkin saaneensa noidasta harmillisen riitakumppanin, joka saattaisi ryhtyä ahdistamaan häntä taian asein. Huolestunut Vassenius uskoi noituuteen ja alkoi etsiä ympäriltään yliluonnollisia merkkejä. Niitä ilmaantuikin tuota pikaa. Ensimmäiset merkit noidan vihasta ilmestyivät heti Vasseniuksen lähdettyä Siulinpojan luota kotimatkalle. Hevonen pillastui ja ravasi vaahtopäisenä eikä kauhistunut kappalainen osannut nauttia odottamattomasta vauhdin hurmasta, vaan arveli joutuneensa noidan hyökkäyksen kohteeksi. Kappalainen sai hevosen rauhoittumaan, mutta hän oli tuskin päässyt kotiinsa, kun vastassa olivat toisenlaiset kummajaiset.

Kun Vassenius pääsi kotiinsa sisälle, omituinen myrsky rynnisti hänen talonsa läpi. Se raivosi kappalaisen asunnossa: paiskoi ovet sekä ikkunat saranoiltaan ja ravisteli uuninpellit lattialle. Tätä hyökkäystä kappalainen katseli säikähtyneenä. Kun hän seurasi puhuria ulos, tuuli tarttui mieheen ja ravisteli häntä niin, että kappalainen oli pelastunut vain ihmeen kaupalla, kuten Jaakko Jemse myöhemmin todisti oikeudessa.

Tiistaina, tammikuun 8. päivänä 1657 - vain päivää ennen kuin Vasseniuksen ja Marketta Punasuomalaisen oli määrä jälleen kohdata käräjillä - kappalainen joutui matkustamaan yhdessä esimiehensä kirkkoherra Paavali Bohmin kanssa. Matka vei Sundomiin perimään kirkkoherran papinsaatavia. Matkalla pysähdyttiin Sipi Heikinpojan taloon ja puhe kääntyi Marketta Punasuomalaiseen. "Huomenna minulla on Rödfinska oikeudessa", kappalainen kertoi esimiehelleen. Vanhempi hengenmies ei pitänyt mokoman asian käsittelyä oikeudessa välttämättömänä ja tiedusteli: "Eikö asiaa voitu muuten sopia?"

Vassenius valitti tuolloin myös huonovointisuutta ja arveli Punasuomalaisen kenties ahdistavan häntä noituudella. Kun tuli aika jatkaa matkaa, hengenmiehet ahtautuivat rekeen. Siitä reestä apupappi ei enää noussut. Viikatemies oli vienyt Vasseniuksen.

ELLEI JUMALA OLISI PELASTANUT HÄNTÄ PAHOLAISEN NUOLILTA

Vasseniuksen odottamaton ja äkillinen menehtyminen askarrutti mieliä, sillä olihan apupappi useampaan kertaan valitellut vaivojaan ja epäillyt Marketta Punasuomalaista niiden aiheuttajaksi. Pietari Siulinpoika kääntyi Vaasassa tuolloin oleskelleen hovioikeudenasessori Georg Sylviuksen puoleen ja pyysi tätä noutamaan kappalaisen ruumiin Sundomista Vaasaan. Sylvius teki työtä käskettyä.

Kappalaisen ruumista tutkiessaan Sylvius saattoi havaita, että vainajan hartijoiden kohdalla kiersi sinertävä raita, ja että juuri sydämen kohdalla oli vaalea ampumajälkeä muistuttava läikkä. Näistä jäljistä lainoppinut asessori päätteli, ettei kuolinsyy ollut luonnollinen. Näin myös asiantuntijalausunto tuki yliluonnollista selitystä.

Tänään tiedämme, että sinertävä raita oli ilmeisesti niin kutsuttu kuolemanjälkeinen lautuma, joka syntyi kun reen reuna painoi rekeen kuollutta Vasseniusta juuri hartioiden kohdalta. Emme liioin selittäisi ampumajäljen kaltaista läikkää "lapinammuksen" aiheuttamaksi. Viittaus Vasseniuksen matkaa edeltävään pahoinvointiin ja se, että mies menetti henkensä ilmeisesti hyvähkön aterian jälkeen siirryttyään lämpimästä pirtistä tammikuun pakkaseen, antaa aiheen epäillä noituutta huomattavasti arkisempaa kuolinsyytä.

Tappoipa papin mikä tahansa, aikalaisille yhteys noidan uhkausten ja juuri ennen oikeudenkäyntiä tapahtuneen kuoleman välillä oli ilmeinen. Appiukko Pietari Siulinpojalle kappalaisen kuolema oli sen lisäksi kuin enne tulevista vastoinkäymisistä.

Toistuvat onnettomuudet alkoivat nyt koetella Pietari Siulinpoikaa: yhden vävyn kuoltua noidan vihoihin kaksi muuta uhkasi ajautua taloudellisiin vaikeuksiin epärehellisyyden tai kevytmielisten sitoumustensa vuoksi. Jaakko Jemse oli unohtanut tilittää edustamalleen suurkauppias Anders Jönssonille tälle kuuluvia varoja ja häntä uhkasi ulosotto. Toinen vävy oli mennyt kevytmieliseen 5180 kuparitaalarin sitoumukseen, josta ei kyennyt suoriutumaan. Mahtisuvun tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta: vähintäänkin sitä uhkasi sosiaalinen alamäki.

Onnen täydellinen kääntyminen yhtäkkiä Siulinpoikaa vastaan tuntui mahdottomalta selittää järkisyillä. Yhä herkemmin mieleen muistuivat Marketta Punasuomalaisen lausumat. Oliko noita saattanut pahat voimat liikkeelle Pietari Siulinpoikaa vastaan?

Siulinpoika ei kuitenkaan ryhtynyt ajamaan kannetta Punasuomalaista vastaan vävynsä kuoleman johdosta. Luultavasti "varapormestaria" pidätteli epävarmuus jutun lopputuloksesta, vaikka todistusaineisto uhkauksista oli aukoton. Osan epäröinnistä saattaa selittää myös Punasuomalaista kohtaan tunnettu pelko. Noituus oli 1600-luvun yhteisössä vaikuttava tosiasia, joka oli otettava huomioon arkipäivän asioista päätettäessä.

Siulinpojan mieleen muistuivat kenties hänen omat kokemuksensa Punasuomalaisen noituudesta. Erään kerran hän oli riitaantunut noidan kanssa lehmästä. Kun Punasuomalainen ei ollut saanut häneltä haluamaansa eläintä vaan oli joutunut tyytymään huonompaan, pormestari epäili hänen noituneen paremman lehmän niin, että se oli synnyttänyt elävän hylkeen. Siulinpoika muisti kenties myös erään Tukholman matkan, jolloin hän luuli joutuneensa noidutuksi ja olleensa suuressa hädässä "ellei Jumala olisi hänen rukouksistaan pelastanut häntä paholaisen laukauksilta ja nuolilta".

Asia olisi todennäköisesti jäänyt siihen, elleivät olosuhteet olisi yllättäen muuttuneet Siulinpojalle suotuisiksi. Saman vuoden kesänä Vaasaa kohahdutti toisenkin Marketta-nimisen naisen tapaus. Vähä vähältä salaisuudet lähtivät purkautumaan...

SYYLLINEN KYLLÄ ANTAISI MERKIN ITSESTÄÄN

Maanantaina kesäkuun 8. päivänä 1657 vaasalainen räätäli Rolof Hannunpoika syytti Vaasan raastuvanoikeudessa kerjäläinen Marketta Pietarintytär Parkoista siitä, että tämä oli noitunut sairaaksi hänen tyttärensä Kirsti Rolofintyttären. Tytär oli maannut vuoteenomana potien ankaria vatsavaivoja, kunnes hän viimein - neljä päivää ennen oikeudenkäyntiä - synnytti suurella vaivalla neljä "sammakonkaltaista" oliota, jotka olivat kalvaneet hänen sisuksiaan.

Myös sairastuneen mies, porvari Matti Martinpoika, oli turvautunut useita kertoja Punasuomalaiseen saadakseen apua milloin mihinkin vaivaan. Palkkiota vastaan Punasuomalainen oli yrittänyt turhaan parantaa Martinpojan jatkuvia vatsakipuja, jotka olivat aina vain pahentuneet. Lopulta Martinpoika oli kuitenkin onnistunut itse lääkitsemään itsensä Tukholmasta hankkimansa lääkkeen avulla. Aineen nautittuaan hän oli ulostanut kymmenen sormen pituista oliota, joilla oli silmät. Kaikesta päätellen miestä oli vaivannut pahanlainen suolistoloinen, johon ulkomailta hankittu uloslääke tepsi.

Nyt sairaana makaavan Kirstin taudin yliluonnollisen alkuperän oli paljastanut isokyröläinen talonpoika ja kansanparantaja Heikki Pohjalainen. Hänet tunnettiin laajalla alueella ammattimaisena parantajana. Kirsti Rolofintytär oli kertonut apuun hälytetylle parantajalle epäilevänsä Marketta Parkoista vaivojensa aiheuttajaksi. Heikki Pohjalainen oli vakuuttanut, että asiaan saataisiin selvyys tuota pikaa. Hän oli pyytänyt vesimaljan, asettanut sen eteensä pöydälle ja ilmoittanut tunnistavansa noidan vedenpintaa tarkastelemalla. Pohjalainen taisi olla raittiusmies, sillä vesiastiaa yleisemmin taituri tiedusteli maailman tapahtumia paloviinan pinnasta. Sen jälkeen paljastava panos nimittäin jäi usein tietäjälle.

Pohjalainen oli ennustanut, että "ennen iltaa syyllinen kyllä antaisi merkin itsestään". Ensi hätään hän oli määrännyt Kirstille lääkkeeksi liuosta, joka koostui lämpimästä oluesta, raa'asta kananmunasta ja suolarakeista.

Emme tiedä mikä mahti Marketta Parkoisen paikalle kuljetti, mutta parantajan ennustuksen mukaisesti hän saapui taloon ja antoi näin "merkin itsestään". Emme tunne tarkemmin käytyä sananvaihtoa, mutta epäilemättä noitanaista ahdistettiin pahasti. Painostettu Parkoinen sekotti lämmitettyyn veteen pari raetta suolaa ja pesi potilaan tällä liuoksella. Heti tämän jälkeen Kirsti synnytti "synnytystuskia suuremmin vaivoin" neljä "sammakonkaltaista" oliota, joista Parkoinen polki kuoliaiksi kolme. Oikeudessa räätälin näin kuvaaman tapahtumainkulun vahvistivat todeksi sekä hänen vaimonsa että Kirstitytär itse.

Kirsti Rolofintytär oli saanut keskenmenon, mutta tätä porvari Matti Martinpojan perheessä ei ymmärretty. Heille vaiva oli yliluonnollinen eivätkä he oivaltaneet "sammakoita" sikiöiksi. Parkoisen sunnattomaksi epäonneksi sikiöt poistuivat Rolofintyttären kehosta välittömästi Parkoisen esittämän parannusnäytelmän jälkeen, ja epäillyn noidan itsensä enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti avustaessa parantamisessa.

SITÄ ON PAHA USKOA, JOKA PAHAA TOIVOTTAA

Marketta Parkoinen kiisti olevansa syyllinen sammakoiden noitumiseen. Niin tyhmä hän ei kuitenkaan ollut, että olisi kiistänyt, etteikö Kirsti Rolofintytär todella olisi sairastanut isänsä kuvaamalla tavalla.

Oikeudessa Parkoista vastaan kuultiin rankkoja todisteita. Todistajien mukaan Parkoinen oli aikaisemmin uhannut Kirsti Rolofintyttären tulevan "sulamaan niin kuin voi sulaa ruukussa". Syynä uhitteluun oli se, ettei Rolofintytär ollut antanut hänelle pyytämäänsä voita. Vielä osoitettiin, että Parkoinen oli pyytänyt sairaalta anteeksi ja siis suorastaan myöntänyt syyllisyytensä.

Syytetyn puolustus rakoili pahan kerran. Parkoinen joutuikin lopulta myöntämään, että Kirstin vaivat olivat lähtöisin hänestä. Hän selitti, että kaikki johtui hänen onnettomasta syntymäajankohdastaan. Sen vuoksi - siis hänestä itsestään riippumattomista syistä - kaikki hänen toisille toivomansa paha kävi toteen. Hän ei ollut syyllinen mihinkään pahaan tekoon. Asiat vain tapahtuivat niin kuin hän ajatteli.

Parkoisen puolustuksen uloin varustus oli murtunut, kun räätäli oli näyttänyt toteen sekä uhkauksen että asianomistajaa kohdanneen vahingon. Laki ei vaatinut enempää, sillä "sitä on paha uskoa, joka pahaa toivottaa".

Musertavien todisteiden edessä Parkoinen joutui perumaan aiemman kiistämisensä. Tämä merkitsi myös, että tästedes voitiin epäillä kaikkea mitä hän jatkossa sanoisi. Monien muiden 1600-luvulla syytettyjen tavoin Parkoinen oli heikentänyt asemaansa kiistämällä sellaista, minkä vastapuoli sittemmin näytti toteen.

Syntymäajankohtaan perustuva selitys ei riittänyt oikeudelle. Parkoinen joutui lopulta myöntämään aiheuttaneensa Rolofintyttären vaivat "paholaisen avulla". Noitakeinot hän oli oppinut jo kauan aikaa sitten kuolleelta vanhalta Paavon Lussi nimiseltä naiselta.

Lussi oli opettanut, että halutessaan tehdä pahaa Marketan tuli heittää olkansa yli kolme raetta suolaa ja rukoilla paholaista ja "tyriä" menemään uhriin. Manaus tuli toistaa kolme kertaa: aamulla seitsemän-kahdeksan aikaan, puolenpäivän aikaan ja viimeksi vielä kolmannen kerran illalla auringon laskiessa. Tehokkaimmillaan taika olisi jos se tehtäisiin torstaina. Vielä Lussi oli vihkinyt Parkoisen noitataitoon sylkemällä tätä kolme kertaa suuhun ja silmiin sadatellen samalla omia valojaan.

Lussilta opittujen temppujen aikana tuli muun lisäksi juoda itsensä umpijuovuksiin, kutsua paholaista ja juoksennella ympäriinsä vedellä täytetty malja kädessään. Kun lopuksi tyhjensi maljan niin "kaatui maahan kuin kuollut". Tällöin ilmestyisi paholainen antamaan noidalle tämän pyytämän avun.

Parkoinen kertoi käyttäneensä keinoa usein. Noituessaan hän sai "ikään kuin kaatumatautikohtauksen" ja siirtyi vuoreen, missä kohtasi paholaisen. Lussi oli luovuttanut hänelle myös kaikki tarvittavat taikakalut. Oikeus oli saavuttanut tavoitteensa. Parkoisen aiheuttamat vahingot eivät johtuneet pelkästään "huonosta syntymäajankohdasta", vaan niiden aikaansaaminen oli vaatinut noitumista! Voima oli peräisin paholaiselta, johon noita oli saanut yhteyden ensin oppimestarinsa avulla oppien myöhemmin itsekin ottamaan yhteyttä suoraan pimeyden ruhtinaaseen. Parkoisen yhteys paholaiseen kiinnosti oikeutta, ja lisää paljastuksia olikin luvassa. Parkoinen myönsi tavanneensa paholaisen myös henkilökohtaisesti!

Oikeussalissa jännitys tiivistyi, ja ilmassa alkoi leijua pahanlainen rikinkatku ...

KUINKA KAUAN HÄN ON PALVELLUT PAHOLAISTA?

Erään kerran matkalla Höstvedeltä Vaasan kaupunkiin Parkoinen oli tavannut Vaasan lähistöllä sijaitsevalla Korkeavuorella kummallisen mustan miehen. Mies oli liittynyt hänen seuraansa ja kehottanut naista ryhtymään palvelukseensa. Palkkioksi mies oli luvannut auttaa Markettaa kaikkia niitä pahoja ihmisiä vastaan, jotka Vaasassa "olivat enemmän kuin hän". Vielä paholainen oli vakuuttanut, ettei hänen palvelukseensa ryhtymisestä olisi naiselle mitään vahinkoa, vaan liitto olisi hänelle kaikin puolin edullinen.

Paholaisen avulla lakkaisi Marketta Parkoisen ahdistelu muuten ankaran hierarkisessa sääty-yhteiskunnassa. Enää hänen ei tarvitsisi nöyrtyä kaikkien niiden edessä, jotka "olivat enemmän kuin hän". Ensimmäistä kertaa elämässään turvattomalle kerjäläiselle oli tarjolla sosiaalisen nousun kanava. Kukapa sellaisesta olisi halunnut kieltäytyä?

Oikeuden puheenjohtaja pyysi syytettyä kuvailemaan tarkemmin kohtaamistaan mustan miehen kanssa. Mitä oikein oli tapahtunut? Parkoinen ei ollut alkuun halukas tekemään tarkempaa selkoa oudosta kohtaamisestaan. Vasta pitkän miettimisen jälkeen hän myöntyi. Saattaa olla, että hänen painostamisekseen turvauduttiin väkivaltaan. Noituudesta syytetty Erkki Hannunpojan vaimo Riitta Antintytär väitti Kristiinankaupungissa helmikuussa 1677 - siis 20 vuotta myöhemmin - että Marketta Punasuomalaista oli kuulustelujen kuluessa lyöty takaapäin niin, että veri purskui nenästä ja suusta ja hänet oli siten pakotettu tunnustamaan.

Parkoinen halusi joka tapauksessa nyt irtautua paholaisesta ja tulla jälleen "Jumalan lapseksi". Se saattoi pelastaa hänelle elämän - ehkei enää tässä ajassa - mutta tuonpuoleisessa. Ehkäpä oli luvattu armoa katuvalle, kuten tapana oli. Niinpä syytetty vuodatti tarinaansa entistä yksityiskohtaisemmin.

Tapaamisen aikana kummallinen musta mies oli suudellut häntä sekä imeskellyt ja purrut hänen kieltään niin, että kohtaamisen jälkeen kielestä oli tullut verta. Suudelman voimasta Marketta oli kaatunut maahan ja mies oli potkaissut häntä suulle, sekä opettanut sitten kuinka ihmisiä vahingoitetaan. Noidan tuli lukea "Isä meidän" rukous kolme kertaa takaperin ja kirota. Silloin vihamiestä kohtaisi kaikki hänelle toivotettu paha.

Paholaisen oppitunti ei ollut hinnan kiroissa: palkkioksi Marketta oli antanut hänelle leivän. Mies oli seurannut Parkoista jonkin matkaa aina Grundfjärdenin sillalle saakka, jonne saavuttaessa paholainen oli kadonnut. Oikeuden huomio kiintyi Parkoisen kertomuksessa esiin tulleisiin paholaiseen liittyviin yksityiskohtiin, joita kuultiin Vaasassa ensimmäistä kertaa. Siinä vaiheessa unohtui hetkeksi myös varsinainen pääkysymys eli noituudella aiheutettu vahinko.

Näin jatkui Marketta Parkoisen ja oikeuden välinen vuoropuhelu:

Kysyttiin: Kuinka kauan hän on palvellut paholaista?
Vastasi: Kolmetoista vuotta.
Kysyttiin: Miksi hän teki sammakoita Kirstiin?
Vastasi: Koska hän ei antanut minulle voita, kun pyysin vaan solvasi minua.
Kysyttiin: Tunteeko hän muita noitia tässä kaupungissa?
Vastasi: Kyllä, sellaisia jotka ovat paljon pahempia kuin minä, nimittäin Simo Antinpojan (Rödfinne) vaimon, joka on noitunut kaksi koivulahtelaista kuoliaiksi. Hän oli myös mukana vuoressa.
Kysyttiin: Missä se vuori on ja mitä sieltä löytyy?
Vastasi: Se on Kuivilanvuori Isossakyrössä. Paholainen asuu siellä tasanteen alapuolella. Siellä näin neljä muuta naista, joista yksi on Smedbystä, toinen Singbystä, kolmas Sundomista ja neljäs Kaukolasta. Siellä he kokoontuvat pääsiäisenä, juhannuksena ja pitkäperjantaina.
Kysyttiin: Miten he sinne pääsevät ja mitä heillä on mukanaan?
Vastasi: Kaukolan Punasuomalainen menee mustankirjavalla vasikalla, Singsbyn Mjuk mustalla vasikalla, Sundomin Kyssä punaisella vasikalla ja minä itse matkustin porsaalla. Yhdellä oli voita ja toisilla muuta mitä kelläkin niin, ettei sieltä mitään puuttunut. Siellä he vannovat (uskollisuutta paholaiselle) ja antavat sille (veron) niin, että se saa osuutensa heti. Siellä tehdään tili, juodaan ja tanssitaan.

Noituudesta syytetty ja käytännössä jo lähes tuomittu Marketta Pietarintytär Parkoinen ilmiantoi nyt Marketta Ristontytär Punasuomalaisen ja kolme muuta naista siitä, että hekin olivat paholaisen liittolaisia ja olivat olleet mukana tämän juhlissa. Kaikkia neljää naista yhdisti se, että he olivat jo ennestään noidanmaineessa, joten ilmianto oli uskottava. Parantajat olivatkin aina paholaisoikeudenkäyntien laajenemisvaiheissa niitä, jotka ensimmäisinä joutuivat ilmiannetuiksi.

Tarkemmin tutkittaessa paholaisen liittolaisia löytyi lisää. Yhteensä Marketta Parkoinen ilmiantoi seitsemän naista osallistumisesta noitasapattiin tai muista noituuteen liittyvistä teoista. Ilmiannettu parantaja, itsellinen Kerttu Nätyri Vähänkyrön Ojaniemestä paljasti omassa oikeudenkäynnissään kolme muuta loitsujen avulla parantavaa naista. He olivat sotamiehen vaimo Valpuri Pietarintytär Kokkoinen Selkämäestä, talonpoika Matti Matinpojan vaimo Riitta Erkintytär Savilahdesta ja itsellinen Elina Erkintytär Haarajoelta.

Kaikki naiset tunnustivat käyttäneensä erilaisia loitsuja. He osasivat lääkitä mm. haavoja, suonenvetoa, ihottumaa, palovammoja ja pistostautia. Riitta Erkintytär osasi myös sammuttaa tulipalon loitsimalla:

"Jesus siuna walkiaista, wähäisexi, pickuisexi ja kaunihixi; Satatuhad engelittä, tuhannen pyhädä miestä, walkiasta warjelkåhån, nimen isen ja påian ja pyhen hengen, amen."

Oikeuden mielenkiinnon kohteeksi joutui myös Punasuomalaisen oma aviomies Simo Antinpoika, joka kaupusteli olutonnea. Marketan ja Simon perheen liiketoimet olivat siltä osin tasapainossa: jos Antinpoika kauppasikin olutonnea, Marketta tunnettiin sen tuhoajana. Ilmiannettu Singsbyn Dordi Maunontytär Mjuk joutui vastaamaan tekemisistään Mustasaaren kihlakunnanoikeuteen. Hänen väitettiin halvanneen erään Marketta-nimisen lesken raajat kahdeksan vuotta aikaisemmin, noituneen 11 vuotta aikaisemmin erään kopparölaisen naisen sellaiseen kuntoon, että tämä joutui puoleksi vuodeksi sairaalaan, sekä noituneen Gerbyn Erkki Syyringinpojan sian täyteen matoja.

Mjuk tuomittiin alioikeudessa 40 markan sakkoon sian vahingoittamisesta sekä loitsinnasta. Turun hovioikeus tuomitsi hänet kuukaudeksi vesi- leipävankeuteen sekä suorittamaan tämän jälkeen kuusi kuukautta pakkotyötä kaularaudoissa. Häntä ei siten tuomittu paholaisen liittolaisena.

Olavi Antinpojan vaimo Anna Heikintytär Smedbystä langetettiin 40 markan sakkoon siitä, että hän oli lyönyt mustelmille Malin Pentintyttären, joka oli väittänyt hänen ratsastavan Isossakyrössä sijaitsevaan vuoreen.

ISÄ RAKAS, SINÄ ET ELÄ KAUAA

Marketta Parkoisen oikeudenkäynti nousi nopeasti julkiseksi puheenaiheeksi. Kaikkein eniten vaasalaisia kohahdutti, että noitanainen oli yhteydessä paholaiseen myös oikeudenkäynnin aikana. Kesäkuun kuudentena 1657 Marketta yllättäen kesken oikeudenkäynnin "joutui toisiin ajatuksiin. Kun hän jälleen tointui ja häneltä kysyttiin, mistä hän nyt tuli, hän sanoi olleen Korkeasaaressa ja puhuneensa mustan miehen kanssa".

Oikeudenkäynnin aikana Marketta saattoi myös viitata yhteyteensä paholaisen kanssa. Eräänkin kerran hän sanoi raatimies Per Ondenpojalle: "Isä rakas, sinä et elä kauaa." Raatimies sai ajattelemisen aihetta ja laintuntevana miehenä hän merkkuutti noidan puheet oikeuden pöytäkirjaan. Niihin sopi sukulaisten vedota, mikäli uhkaus kävisi toteen.

Myöhemmin Marketan puheet muuttivat entistä epävakaisemmiksi, sillä hän yritti milloin vierittää syyn Kirsti Rolofintyttären sairaudesta toisten niskoille ja milloin taas peruuttaa kaikki aiemmat puheensa vedoten heikkomielisyydentilaan, jossa oli antanut lausuntonsa. Välillä hän kertoi lisää vuoressa käynnistään ja ilmiantoi lisää siellä olleita naisia, välillä taas perui entisetkin paljastukset.

"Ruttovuoden" 1657 syyskuun 24. päivänä Vaasan raastuvanoikeus tuomitsi Marketta Parkoisen kaupunginlain mukaiseen 60 markan sakkoon perustellen "lievää" tuomiota sillä, että hän ei ollut aiheuttanut kenenkään kuolemaa. Marketta Ristontytär Punasuomalaisen sen sijaan katsottiin 13. kesäkuuta 1657 annetussa päätöksessä aiheuttaneen kappalainen Jaakko Vasseniuksen kuoleman, joten hänet tuomittiin maanlain mukaisesti menettämään henkensä. Muiden syytettyjen osalta jutun käsittely jatkui heidän kotipaikoillaan Mustasaaressa, Isossa ja Vähässäkyrössä.

Tapaukset käsitteli lopullisesti hovioikeus, ja se oli raastuvanoikeuden kanssa toista mieltä. Se tuomitsi sekä Parkoisen että Punasuomalaisen menettämään henkensä.

Marketta Punasuomalaisen odotus vankeudessa kesti 343 päivää. Oikeudenkäynnin aikana vangittuna oli myös Marketta Punasuomalaisen tytär. Edes vankeusaikanaan Punasuomalainen ei käyttäytynyt kunniallisesti, vaan lähetti taudin vahtimestari Matti Martinpoikaan, joka ei suostunut päästämään häntä vapaaksi.

Suurilmiantaja Marketta Parkoinen sai odottaa tuomiotaan 244 päivää. Sitten pyövelin miekka päätti kummankin noitanaisen päivät. Teloitukset tapahtuivat samassa tilaisuudessa, Vaasan kaupungissa Herran vuonna 1658.

Lähde: Marko Nenonen ja Timo Kervinen: "Synnin palkka on kuolema" (Otava 1994).