Noituus
 

LENTÄVÄ NOITA 

© Timo Kervinen

Tutkijoita on askarruttanut se, mistä on syntynyt käsitys lentävistä noidista. Noitavainojen aikana (n. 1450-1700) monet syytetyt kertoivat kuulusteluissa kuinka he olivat lentäneet paholaisen pitoihin eli noitasapattiin. Sapattiin tosin voitiin matkustaa esimerkiksi jalan, mutta useinmiten se tapahtui juuri lentämällä. Lentoväline vaihteli mutta pöytäkirjoista tapaa myös kertomuksia luudalla lentävistä noita-akoista.

Miten siis naiset oppivat lentämään?

Kuva on vuodelta 1451 ja se on eräs vanhimpia säilyneitä noidan kuvia ja ilmeisesti vanhin kuva lentävästä noidasta. Piirtäjä on ikuistanut nykyisten pääsiäisnoitiemme esiäidin. Piirtäjällä on täytynyt olla käsitys siitä, että nainen voi lentää. Ajatus joidenkin naisten lentotaidosta ei ollut noitavainojen aikaan uusi, toisin kuin joissakin teoksissa esitetään.

Sumerilaiset ja babylonialaiset uskoivat, että maailma oli täynä pahoja henkiä. Eräs vaarallisimmista sumerilaisita demoneista oli Ardat Lili eli Lilitu.

Kreikkalais-roomalaisilla häntä vastasi Lamia, joka oli heprealaisten Lilith -demonin esikuva. Hepreankielisen raamatun mukaan Lilith oli muuten Aatamin ensimmäinen vaimo. Lilitu oli naisdemoni, jolla oli siivet ja joka lensi öisin muiden henkien seurassa aiheuttaen monenlaista tuhoa. Hän oli lemmessä kyltymätön ja kävi öisin nukkuvien miesten kimppuun.

Lamias oli kreikkalais-roomalainen naisdemoni, joka Lilitun tapaan vainosi miehiä ja surmasi lapsia. Harpies puolestaan oli naisdemoni, joka osasi niin ikään lentää. Hänetkin kuvataan siivekkääksi.

Myös roomalaisten jumalatar Diana osasi lentää. Roomalaisten tuntemiin lentäjiin kuului myös Strix-lintu, joka eli ihmisten lihasta ja verestä ja teki pahojaan öisin. Hänkin vahingoitti erityisesti miehiä. Öisin mellastavat naisdemonit aiheuttivat naisille keskenmenoja ja vahingoittivat myös vastasyntyneitä.

Siinä missä Strix oli syntinen ja voimakkaasti seksuaalinen naispuolinen olento, Diana puolestaan oli hedelmällisyyden suojelija ja perusolemukseltaan hyvä.

Canon Episcopi (noin vuodelta 906) tuomitsi vääräksi käsityksen, että naiset voisivat lentää. Kysymyksessä oli paholaisen luoma illuusio:

"Jotkut syntiset ja paholaisen viettelemät naiset uskovat demonien luomien harhakuvitelmien vallassa uskovansa ratsastavansa (= lentävänsä) öisin pitkiä matkoja pakanallisen jumalattaren Dianan seurassa suuren naisjoukon kanssa. He väittävät tottelevansa Dianan määräyksiä ja että heidät kutsutaan palvelukseen tiettyinä öinä. Monet muut puolestaan uskovat, että tämä on totta, vaikka on pakanallinen harha kuvitella, että esiintyisi mitään sellaista taivaallista, joka ei ole Jumalasta lähtöisin."

"Selleiset fantasiat syöttää uskottomien ihmisten mieliin syöttää paholainen - ei Jumala. Saatanalla on kyky muuttaa itsensä lentävän enkelin hahmoiseksi. Tässä muodossa hän vangitsee heikkojen naisten milet ja muuntaa itsensä eri ihmisten hahmoon. Hän saattaa näiden onnettomien naisten harhaanjohdettuihin mieliiin asioita ja tuntemattomia ihmisiä sekä johtaa heidät omituisille matkoille. Tämä tapahtuu vain mielissä, mutta heikkouskoiset kuvittelevat, että nämä asiat tapahtuvat myös ruumiille."

Huomattava on, että paholaisen sotajoukot olivat raamatun mukaan taivaasta karkoitettuja enkeleitä. Lentotaito oli heille siten luontainen. Eräs demoneista oli Beelsebub, joka kuvataan kärpäsenä. Kun demonit kerran osasivat lentää, oli täysin loogista olettaa, että ne saattoivat siirtää tämän kyvyn myös apulaisilleen eli noidille.

Myöhemmin kirkon ajattelijat opettivat, että lentäminen oli ihmiselle mahdollista, mutta saattoi käydä päinsä ainoastaan Jumalan suostumuksella. Mistä paholainenkaan olisi saanut mahdin mokomaan yliluonnolliseen temppuiluun, ellei Jumala olisi sitä syystä tai toisesta sallinut?

Noidan lento ei suinkaan aina tai edes pääsääntöisesti tapahtunut luudan avulla. Noitasapattiin ratsastettiin mm. lehmillä ja sioilla. Saatettiinpa sapattiin lentää erityisen noitasalvan avulla. Usein tämä salva uskottiin valmistetun surmatuista lapsista saaduista ainesosista tai muista inhottavista aineista.

Noitasalvan reseptejä tunnetaan lukuisia. Virolainen tutkija Ülo Valk väittää, että resepteissä oli usein huumaavia ja aistiharhoja aiheuttavia aineita, kuten belladonnaa, ooppiumia, hampun kukkia ja hullukaalia. Noitavainoissa syytettyjen kertomuksia on aiemminkin selitetty huumausaineteorioiden perusteella, mutta uudempi tutkimus ei pidä tätä selitystä riittävänä tai edes tarpeellisena. Ikivanhat myytit ja uskomukset ovat eläneet ilman piristeitäkin, ja on varmaa, että huumaavia aineita ei tarvittu siihen, että ihmiset uskoivat noituuteen ja taikuuteen.

Noitasalvaa kaivettiin esiin mm. Ahvenanmaalla 1666 alkaneessa paholaisoikeudenkäynnissä. Tuomari Nils Psilanderin pettymykseksi salva paljastui kenkärasvaksi.

Lähteet: 

  • Russell, Jeffrey B., A History of Witchcraft, London 1980 s. 53-53
  • Heikkinen, Antero, Paholaisen liittolaiset, 1969 s. 13
  • Nenonen, Marko, Noituus, taikuus ja noitavainot, Helsinki 1992, s. 86-98
  • Valk, Ülo, Perkele. Johdatus demonologiaan, Jyväskylä 1997. 

Suorat lainaukset englanninkielisestä tekstistä kääntänyt Timo Kervinen.