LAPPALAISTEN SIVISTÄJIÄ?
© Timo Kervinen
Hengenmies Gabriel Tuderus ahdisti lappalaisia ja vaati näitä luopumaan vanhoista menoistaan. Hän laati lähetyskertomuksen toiminnastaan Sompionkylän ja Sompion käännyttäjänä 1669-1670. Vuonna 1670 hän tapasi Sompion käräjillä nimismies Antti Pietarinpojan. Käräjillä Tuderus vaati lappalaisia luopumaan taikamenoistaan ja luopumaan noitarummuistaan ja seidoistaan.
Nämä vaatimukset säikäyttivät nimismies Antti Pietarinpojan ja hän yritti karkuun oikeuspaikalta. Vouti Arrend Grape kutsui hänet takaisin ja uhkasi laitattaa miehen rautoihin. Niin nimismieskin joutui lupaamaan, että luopuisi taikuudestaan.
Kemin kesäkäräjillä 27.7.-30.7. 1670 pitäjänkappalainen Johannes Tuderus ilmiantoi laamanninlautamies Matti Jussinpojan (Jönsson) siitä, että tämä oli edellisessä huhtikuussa kalastanut nuotallaan ja saanut kolme ahventa, joista yhden oli heti heittänyt takaisin järveen. Kaksi ahventa Matti oli polttanut tulessa. Kappalainen kertoi vielä, että Pohjanmaan rykmentin kapteeni Kristoffer Byloy oli tavannut Matin ja tiedustellut kuinka kalastus sujui. Matti oli kertonut saaneensa kaloja, jotka hän oli uhrannut tulelle.
Kapteenin tytär Marja Byloy oli kertonut kuulleensa Matti Jussinpojan piialta Matin valittaneen, että paholainen oli vienyt kalat järvestä. Tämän vuoksi Matti oli uhrannut saamansa saaliin panemalla kalat tulisijaan. Marjan tietojen mukaan hänen isänsä Kristoffer Byloy oli lähettänyt erään sotilaan tarkastamaan tulisijan. Tuhkasta olikin löytynyt kaksi osittain tulen turmelemaa kalaa, joiden jäännökset oikeudessa esitettiin. Koska kappalaisen nimeämät todistajat eivät olleet saapuvilla, asia lykättiin seuraaville käräjille.
Kemin talvikäräjillä 31.1.-1.2.1671 "miehuullinen" kapteeni Kristoffer Byloy vannoi valan ja kertoi, että hän oli mennyt Matin omistamalle rannalle, jossa Matti ja hänen veljensä Jussi Jussinpoika (Jöns Jönsson) sekä sotilas Mikko Mikonpoika olivat istuneet korjaamassa nuottaa. Kapteenin kyseltyä Matin saaliista oli tämä vastannut: "Tyhjä".
Muuta Matin puhetta kapteeni ei ollut ymmärtänyt. Hänen tyttärensä Maria oli kuitenkin kertonut kuulleensa Matin piialta Kirsti Heikintyttäreltä Matin mananneen huonoa onneaan, kun ei ollut saanut haukia vaan ainoastaan kolme ahventa. Ahvenet Matti oli sanonut heittävänsä tuleen. Tämän kuultuaan kapteeni oli lähettänyt sotamies Antti Tossan etsimään uhrattuja kaloja nuotionpaikalta. Piisistä oli löytynyt kaksi osittain palanutta kalaa. Sen enempää kapteeni ei sanonut tietävänsä.
Sotilas Mikko Mikonpoika vannoi valan ja kertoi, että hän oli eräänä kesäaamuna mennyt Matin luokse ja tiedustellut hänen saalistaan. Matti oli kertonut saaneensa kaksi ahventa, jotka hän oli laittanut lämpiämään. Niistä kysyttäessä Matti oli vastannut kapteenille samalla tavalla kuin hänellekin.
Piika Kirsti Heikintyttären poissaolon vuoksi asia lykättiin seuraaviin käräjiin. Asiaan ei kuitenkaan näytetä koskaan palatun.
Kristoffer Byloy toimi tuolloin Pohjanmaan rykmentissä. Vuosina 1683-93 hän toimi Kajaanin linnan komendanttina eli komentajana. Hän oli naimisissa Maria Elenora Svinhufvudin kanssa. Avioliitosta oli Maria-tytär. Byloylla oli muitakin lapsia.
Vuonna 1692 Kajaanissa syntyi skandaali, kun Kajaanin linnassa ja siis Byloyn alaisena palvelevan vääpeli Iisak Löfbladin (Okkonen) vaimo Felicia Jöransdotter, os. Koofahl, oli solvannut Maria Byloyta ja väitti tämän juovan yhtä paljon viinaa kuin isänsäkin. Naisten torailu päätyi raastuvanoikeuteen, mutta säätyläisriitojen tavoin juttu hautautui. Kysymyksessä oli sotilaspiirien sisäinen riitely sillä Felicia Jöransdotterin isä oli Jöran Jöransson Koofahl von Wittenberg, joka oli jo ikämies ja palveli linnanvahtimestarina Kajaanin linnassa. Iisak Löfblad eli Okkonen ja hänen huonokuntoinen vaimonsa köyhtyivät ja elivät 1707 loisina kunnes lähtivät Riikaan. Siellä Löfblad kaatui 22.9.1710 Pohjanmaan rykmentin korpraalina.
Lähteet: Isak Fellman: Handlingar och uppsatsen angående finska Lappmarken och lapparne III. Suomalainen tiedeakatemia s. 292-294; Vartiainen: Kajaanin historia I s. 345; Ohto Manninen; Kajaanin asukkaat 1651-1750, Suomen sukututkimuksen julkaisuja 33, Helsinki 1981 eri kohdin.
