Noituus
 

AJATTELE – YHDISTÄ – LUO

Kommentti koululaisille kopioinnin haitoista ja ajattelun eduksi

Noitasivujamme käytetään paljon koulujen opetuksessa ja oppilastöissä. Saamme silloin tällöin opettajilta kirjeitä, joissa kerrotaan, että jälleen on Marko Nenonen kirjoittanut kouluesseen noidista ja noitavainoista.

Tietenkin opettajat huomaavat, milloin teksti on kokonaan varastettu muilta ja milloin tekstiä on luotu omin ajatuksin ja omin panoksin.

Sivujamme saa käyttää ja ne on tarkoitettu käytettäväksi. Mutta kaikki kirjalliset työt on tarkoitettu oman ajattelun tuloksiksi.

Mieti, mitä etsit. Mitä haluat kirjoittaa? Pohdi sen jälkeen kokonaisuutta, kirjoituksesi jäsentelyä ja pääajatuksia. Kerro sitten omin sanoin ja omin ajatuksin siitä, mitä olet löytänyt ja mitä ajattelet.

Oppineen periaatteen mukaan on tapana merkitä myös harjoitustöissä käytetyt lähteet. Sanatarkat lainaukset tulisi erottaa lainausmerkillä. Pidemmät osat voidaan sisentää, jolloin lainausmerkit eivät ole välttämättömiä.

Muutoin voit aina vapaasti kertoa eri lähteistä löytämistäsi tiedoista ja näkökulmista. Jos keksit oman selityksen tai ikioman näkökulman, voit ylpeänä mainita, että ajattelet niin. Perustele ajatuksesi, niin keskustelu sen pohjalta käy hedelmällisemmin.

Historiassa on lukematon määrä kiinnostavia ilmiöitä ja tapahtumia. Noidat ja noitavainot ovat niistä vain yksi. Historian harrastuksesta hyötyvät paljon myös he, joiden mielenkiinto muutoin suuntautuu enimmäkseen toisaalle. Historian tuntemus lisää luovuutta, koska se kertoo toisenlaisista mahdollisista maailmoista.

Ihmisen käyttäytymisessä on paljon selittämistä. Historian tutkiminen on kiehtovaa työtä ja joskus perin arvoituksellista. Se on myös hyvin palkitsevaa työtä, kun ymmärtämisen häivä joskus välähtää mielessä. Historiantutkimuksessa keskustellaan aina ihmisen mielen liikkeistä ja ajatuksista – silloinkin, kun emme niitä ymmärrä tai emme saa niistä juurikaan tietoa.

Ymmärtäminen on eri asia kuin hyväksyminen. Voit ymmärtää sellaisenkin menettelyn, mitä et hyväksy ja mihin itse et milloinkaan ryhtyisi.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa ymmärtämään myös nykyajan ilmiöitä ja jos olemme avoimin mielin, se auttaa tulkitsemaan myös kanssaeläjiemme ajatuksia.

Ole hyvä ja käytä sivujamme. Ajattele! Luo!

Marko Nenonen

PS: Suuret kiitokset Merja Kukkolalle Orimattilan Keskuskoulusta, joka ensimmäisenä kiinnitti huomioni tähän seikkaan.